On niin ikävä

Ruotsalainen Lasse Hallström on erikoistunut sentimentaalisiin, hieman surumielisiin pienen ihmisen tarinoihin, jotka usein perustuvat romaaniin. Hänen kiinnostavimpina töinään voidaan pitää vielä ruotsalaista tuotantoa edustanutta Elämääni koirana sekä Gilbert Grapea. Pieni suklaapuoti ja Oman elämänsä sankari olivat vähän imeliä, mutta Hallströmille ominaista mukavaa ja optimistista sävyä ei toisaalta liian usein draamaelokuvissa näe. Laivauutisia oli todella tylsä, mutta tositapahtumiin perustuva muutaman vuoden takainen Vedätys oli onnistunut mielen hajoamisen kuvaus suuren huijauksen näyttämöllä.

Dear JohnHaikein terveisin kertoo Johnin (Channing Tatum) ja Savannahin (Amanda Seyfried) rakkaustarinan. John on Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, ja viettää isänsä luona parin viikon lomaa Charlestonissa. Hän tapaa Savannahin sattumalta, ja nuoret rakastuvat nopeasti. John on hieman juro ja syrjäänvetäytyvä sotilas, joka koittaa tulla toimeen vielä syrjäänvetäytyvämmän isänsä kanssa. Savannah on lomalla koulusta, ja hänellä on varakkaat vanhemmat, laaja ystäväpiiri sekä halu auttaa hädänalaisia. Nuoren parin romanssissa on lopun tuntu, sillä Johnin on pian palattava palvelukseen, jonka sijainnista hän ei itsekään aina tiedä.

Dear JohnElokuva jakautuu kahteen; alkupuoli on päähenkilöiden tutustumista ja rakkauden heräämistä, toinen puoli Johnin komennuksilla milloin missäkin oloa, ja rakkauden ylläpitoa kirjein ja niiden kiihkein odotuksin. Henkilöt ovat suuren osan ajasta toisistaan erossa, ja siksipä elokuva ei ole sotaelokuvaa missään määrin, vaikka sotatantereella ollaankin. Sotaa ei politisoida millään lailla, vaan sen kokemus kerrotaan vaihteeksi myös kotona olevan ja ikävöivän osapuolen näkökulmasta. Haikein terveisin on puhtaasti ja rehellisesti rakkauselokuva, jossa vahvana elementtinä on vanhanaikainen kaukokaipuu.

Hallström osaa kyllä ohjata tunteikkaita hahmoja ja tapahtumia. John ja Savannah ovat tosi suloisia, heidän suhdettaan ei turhaan nokkeloida. Savannah on silti liian täydellinen, vailla säröä, vaikka vakuutteleekin että hänestä löytyy myös puutteita. Hän on jopa kiinnostunut Johnin isän kolikkokokoelmasta. Silti nämä hahmot ovat kymmenen kertaa elävämpiä kuin kaikki tämän ja viime vuoden romanttisten komedioiden tiukkapyllyt yhteensä.

Dear JohnOman osansa tuo Richard Jenkinsin hienon vähäeleisesti esittämä Johnin isä, jonka Savannah epäilee olevan lievästi autistinen. Tämä aiheuttaa ristiriidan muuten rikkumattoman rakkauden välille. Kahden kesken eläneiden isän ja pojan arkinen mutta silti etäinen suhde ja sen syveneminen on romanttisen rakkauden ohella elokuvan teemana, ja se onnistutaan koskettavasti välittämään.

Toinen pääkonflikti muodostuu Johnin poissaolosta ja sotilaan vankkumattomasta lojaaliudesta maatansa kohtaan. John on armeijajoukkueessaan kuin kotonaan, kun siviilissä taas olemus on varautunut ja ulkopuolinen. Kun WTC romahtaa, haluavat monet jenkkisotilaat jatkaa palvelustaan yli vaaditun määrän. Tällaiselle pasifistille ja mitään isänmaallisesta liputtamisesta ymmärtämättömälle on sotilaan omistautuminen kuin turkmenistanilaista teatteria katsoisi. Samaa pohtii Savannah, ja rakkaus on kovilla.

Vaikka elokuvassa on ihan mukavasti kosketuspintaa ja hempeitä akustisesti soitettuja indie-slovareita, jotka varmasti saavat teinit vollottamaan kuviteltujen rakkauksiensa perään, ei se kuitenkaan tiedä mihin lopulta menisi. Elokuvaa ei osata lopettaa ja jahkailun kanssa tuhnataan liikaa. Se latistaa surumielisen romanttisen tunnelman turhaan. Jos haluaa kuitenkin romantiikkaa katsella, tulee tämä elokuva ehdottomasti valita kaikkien viime aikojen romanttisten komediapelleilyjen sijaan.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 3 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com