Uuden alun äärellä

Dome Karukoski sai kesällä 2023 Emmi-Liia Sjöholmin kirjan Virtahevot (2022) luettavaksi ja sitten äänikirjana kuunneltavaksi. Se tuli kuin sattumalta ja monien asioiden summana oikeaan hetkeen hänen elämässään. Karukoskella oli takanaan avioeroprosessi ja hän tunsi olevansa uuden alun äärellä. Hän oli kieltäytynyt suurista kansainvälisistä tuotannoista voidakseen olla lastensa lähellä, tehnyt elämänsä isoimman päätöksen keskittyä isänä olemiseen kansainvälisen uransa sijaan. Aivan kuten kirjan päähenkilö Touko oli tehnyt.

Samalla Karukoski oli juuri rakastunut ja juuri siksi kirjasta nousi esiin sen sisäinen tarina ihastuksesta, kiinnostuksesta toiseen ihmiseen. Hän ihastui senkin takia kirjan Eeviksen ennakkoluulottomuuteen ja haluun kohdata ja ihastua uusiin ihmisiin. Hän tunnisti siinäkin itseään.

Karukoski otti yhteyttä kotimaisiin tuotantoyhtiöihin ilmoittaen etsivänsä elokuvahankkeita, jotka tapahtuvat Suomessa. Kaksi hanketta nousi ylitse muiden: Pikku Siperia (2025), josta tuli Netflix-elokuva ja nyt ensi-iltansa saava Rakkautta ja virtahepoja (2026).

Samastuttavat henkilöt

Virtahevot-kirjassa oli monia teemoja, jotka koskettivat Karukoskea.

Samastuin kirjan Eevikseen ja Toukoon. Samastuin vahvasti Eeviksen maailmaa hellivään näkökulmaan ja siihen, ettei hän halua alistua muiden normeille. Olin silloin uuden alun äärellä miettien miten minun pitäisi elää. Minulle oli kova paikka miettiä sitä, ottaa itsestäni pois muiden luomat normit ja olettamukset, miten minun kuuluisi toimia siinä elämäntilanteessa. Samastuin myös Eeviksen aitoon avoimuuteen siitä, että ”kaikki makaa kuten haluaa” ja että jos ihmiset elävät tietyllä tavalla, he elävät tietyllä tavalla, mikä hän on tuomitsemaan. Se on kiinnostavaa. Minäkin suhtaudun maailmaan niin, enkä minäkään halua, että ihmiset arvostelevat ja tuomitsevat toisiaan.

Rakkautta ja virtahepoja / Dome Karukoski

Karukoski kertoo olevansa ikuinen romantikko, sen hän on halunnut nähtävän myös elokuvistaan. Hänelle, ikuiselle romantikolle, Toukossa samastuttavaa ovat juurikin romanttiset unelmat. Unelma siitä, että yhden ihmisen kanssa ollaan lopun elämää.

Minua yllätti, viehätti ja kiinnosti myös kirjan poikkeuksellinen tyyli, sillä se koostuu pelkästään dialogista. Siinä ei ole parenteesia eli toiminnan kuvausta, jota ei ole tarkoitettu ääneen esitettäväksi – esimerkiksi naurahtaa tai kävelee ikkunan luo. Dialogi oli niin aitoa, totta, herkkää ja rönsyilevää. Minusta tuntui, että minäkin voisin puhua niin.

Sokka irti eli suomalaiset häissä ulkomailla

Karukoski teki elokuvan käsikirjoituksen Emmi-Liia Sjöholmin kanssa. Ensimmäiseksi he pohtivat missä häät voisivat tapahtua. Sjöholmin teos pohtii niin laajasti elämää läpikäyden elämän uhrauksia, intohimon ja halujen haasteita, perhe-elämää, avioliittoa ja rakkautta, ettei kirjan adaptaatio eli sen sovittaminen elokuvaksi ollutkaan vaivatonta. He esimerkiksi poistivat kirjan dialogia, jotta teemat ja muu mahtuvat elokuvaan ja kirjoittivat dialogia uusiksi, ja koska kirjassa ei ole parenteesia eli toiminnan kuvausta, toiminta piti luoda käsikirjoitukseen. He kehittelivät tarinaa, ja siihen tuli lisää kulttuurillista ja elokuvallista ulottuvuutta muun muassa uusien henkilöhahmojen avulla ja siirtämällä tapahtumat ulkomaille.

Käsikirjoittaessa minulle tuli mieleen kyprokselaisen ystäväni häät yli 20 vuotta sitten. Häävieraiden joukosta katseeni kohtasi yhden tytön kanssa ja pian keskustelimmekin läpi illan. Kohtaaminen jäi hetkelliseksi ihastumiseksi tai syväksi yhden illan ystävyydeksi. Jotenkin onnistuimme murtamaan omat häpeämme ja estomme sekä löytämään isomman yhteyden. Sen kohtaamisen kauneus oli eräänlainen rakkaus ihmisyyteen. Kuten Eevis sanoisi: Elämisen iloa. Tuon tunteen halusin kuvittaa valkokankaalle.

Karukoski on syntynyt Kyproksella. Hän kertoo, ettei hänen nuoruutensa Kyprosta enää ole. Kreikasta löytyi paikka, joka oli lähempänä hänen kokemustaan ja mielikuvaansa nuoruutensa Kyproksesta. Elokuva kuvattiin siellä.

Karukosken mieleen tuli myös toiset häät Kyproksella, suomalaiset häät. Ne olivat Kyproksella koska pariskunta oli tavannut siellä. Hänen mukaansa monella suomalaisella häävieraalla oli niin sanotusti sokka irti. Hänestä on kiinnostavaa, että kun suomalaiset matkustavat ulkomaille, vaikkapa häihin, he ikään kuin rikkovat siellä kaikki rajat, heillä on mielestään kuin lupa tehdä niin.

Poistutaan normeista ja sitten sattuu ja tapahtuu. Se onkin myös yksi elokuvan teema: ei alistuta muiden luomalle normistolle – nyt on se paikka missä ihmiset kokevat, avautuvat ja ovat auki. Myös tämä oli idean taustalla, että elokuvassa ollaan muualla kuin Helsingissä.

Vakuuttavat näyttelijät

Elokuvan pääosissa ovat Pihla Viitala (Eevis), Aku Sipola (Touko) ja näyttelijädebyyttinsä tekevä Jenni Vartiainen (Leena). Karukosken mielestä Toukon rooli oli kuin luotu Aku Sipolalle. Hän oli aiemmin keskustellut paljon Sipolan kanssa monista asioista ja Sipolasta oli paljastunut hänelle ”toukomainen puoli.” Pihla Viitalan Eeviksen rooliin ottaessaan hän oli todella vakuuttunut Viitalan tavasta olla Eevis Virtahevot-äänikirjassa.

Karukoski ja Sjöholm olivat kirjoittaneet elokuvaan Toukon puolisolle Leenalle, tunnetulle laulajalle, suuremman roolin, joka painottuu hänen läsnäoloonsa. Karukoski mietti kenellä olisi rooliin vaadittava vahva läsnäolo. Hän muisti Jenni Vartiaisen, jonka hän tunsi ja jonka musiikkivideon hän oli ohjannut. Karukoski tiesi, että Jenni täyttäisi roolin vaatimukset, vaikka aluksi Jennin valinta tuntui hänestä isommalta riskiltä kuin se sitten olikaan. Jenni uskaltautui rooliin ja paljastui, että hän osasi näytellä. Sitten hänen roolinsa alkoi kasvaa.

Sivuosissa nähdään muun muassa Kristo Salminen ja edesmennyt Tomi Alatalo.

Draama ja tunne välittyvät

Elokuvassa on paljon lähikuvia ja dialogia. Kun niin on, Karukosken mukaan se vaatii näyttelijöiltä enemmän. Heidän täytyi esimerkiksi tuntea ja ymmärtää roolihahmojaan, jotta he voivat elää heitä, ja heidän täytyi säilyttää ilmaisun aitous ja herkkyys. Kuvatessa yöllä dialogi – jonka ainutlaatuisuus pyrittiin säilyttämään elokuvassa – saattoi silloinkin olla poikkeuksellisen pitkä, joten näyttelijät haastoivat siinäkin itseään. He pohtivat paljon hahmojaan, harjoittelivat paljon ja keskustelivat toistensa kanssa.

Mikään ei jäänyt pintapuoliseksi. Silloin lähikuva kestää ja kamera rakastaa näyttelijöitä. Pihla, Aku, Jenni ja muut olivat upeita ja suoriutuivat uskomattoman hyvin.

Rakkautta ja virtahepoja / Dome Karukoski

On sanonta, että laajassa kuvassa näkyy komedia, lähikuvassa näkyy draama ja tunne. Se liittyy siihen, että komediaa pystytään katsomaan etäältä ja nauramaan sille, mutta draamaa ja tunnetta katsotaan läheltä, näyttelijän silmistä. Jotta niistä näkyy tunne, näyttelijän täytyy tuntea roolihahmonsa. Jotta niistä näkyy tunne, se on tulosta myös yhdistelmästä käsikirjoitusta, näyttelijän valmistautumista ja ohjaamista, koko työryhmän panosta, Karukoski sanoo.

Oli ihanaa ja antoisaa olla kolmen ihmisen pienimuotoisen intiimin tarinan äärellä. Pidän sitä raikkaana tuulahduksena urallani. Ja kun tarinassa oli teemoja, jotka tuntuivat minusta henkilökohtaisilta. Tämä on yksi urani hienoimpia kokemuksia.

Yhä ensimmäisen pitkän elokuvan Dome

Karukoski sanoo, että hän pitää yhä paljon kiinni – ja pitää jatkossakin – ensimmäisen pitkän elokuvansa, Tyttö sinä olet tähti -elokuvan (2005) Domesta, siitä nuoresta innostuneesta ohjaajasta, joka piti hauskaa kuvauksissa ja nautti niistä ja ajatteli, ettei elokuvaa katso kukaan. Hän haluaa säilyttää elokuvan tekemisen ilon ja raikkauden. Karukoski kokee ammattitaitonsa, ”työkalupakkinsa”, kasvaneen ja olevansa elokuvaohjaajana vielä nuori. Hän ei ole aiemmin ollut yhtä valmis kuin nyt. Karukoski on jälleen löytänyt elokuvan tekemisen ilon ja riemun. Hän on kiitollinen siitä, että saa tehdä töitä.

Äitini, joka on Karjalan evakko, opetti aina minulle, että työstä pitää olla kiitollinen. Minä olen ollut. Olen tehnyt monenlaisia töitä, mitä tahansa, ja olen aina tehnyt paljon töitä. Kun tulen kuvauspaikalle, olen siitä aina kiitollinen. Siitä on syntynyt sellainen rakkauden kehä, että ajattelen joka kerran, että vau, mahtavaa kun saan työskennellä elokuvaohjaajana.

Hän sanoo oppineensa sen, että voi vain tehdä mahdollisimman hyvän elokuvan, muuta hän ei voi kontrolloida. Nuorempana hän ajatteli, että jos hän tekee tietyllä tavalla, hän voi vaikuttaa elokuvan menestymiseen. Se ajatus tuntuu hänestä nyt vieraalta. Hän ajattelee nyt niin, että kun elokuva on valmis, tähdet ovat silloin siinä asennossa kuin ne ovat, hän on jo päästänyt elokuvasta irti. Se on ollut iso oppi, joka on vapauttanut hänelle paljon energiaa ja auttanut keskittymään työhö,n jonka hän tekee mahdollisimman hyvin. Epätoivoinen hyväksynnän hakeminen on poistunut.

Luontaisesti rakastan viihdyttää yleisöä elokuvillani – mielestäni osaan tehdä viihdyttäviä elokuvia. Jos elokuva viihdyttää ja osaltaan myös parantaa maailmaa, se on aivan mahtavaa.

Kehittelyssä Seitsemän veljestä

Karukoski on Nurmijärveltä. Tällä hetkellä hän sovittaa elokuvaksi Aleksis Kiven Seitsemää veljestä (1870).

Siitä on jo aikaa, kun se on sovitettu elokuvaksi tai tv-sarjaksi. Mielestäni kirja on syvällinen veljeskuvaus, isättömyyden tarina ja altavastaajien tarina, myös eräänlainen lännenelokuva tai lännenkertomus. Toivon että käsikirjoitus on moderni, laadukas, kiinnostava ja koskettava.

Karukosken edellinen elokuva, alussa mainittu Pikku Siperia, ensimmäinen Netflixille tuotettu suomalainen elokuva, oli Netflixin top 10 -listalla yli 50 maassa keräten miljoonayleisön maailmanlaajuisesti. Se on katsotuimpia suomalaiselokuvia maailmanlaajuisesti.

Karukosken kansainvälisiin töihin lukeutuu myös Tolkien (2019). Karukosken ohjaamat elokuvat ovat keränneet yhteensä 38 Jussi-ehdokkuutta. Hän on ollut ehdokkaana parhaasta ohjauksesta kuusi kertaa ja voittanut kategorian kahdesti. Hänen ohjaamat elokuvat ovat voittaneet neljä kertaa Yleisö-Jussin. Hänen elokuvistaan Tummien perhosten koti () ja Tom of Finland (2017) on valittu Suomen Oscar-ehdokkaiksi.

Lue myös