Vaarallisia kirjoja

Kaksi mikkiä jaetaan elokuvan ohjaajille ennen pressinäytöksen alkua Cinema Orionissa. Shakiba Adil ja Elina Hirvonen vaikuttavat vilpittömästi onnellisilta lehdistön edessä. Ymmärrettävää, sillä heidän projektinsa on kestänyt vuosia ja sisältänyt tosimaailman riskejä.

The Secret Reading Club of Kabul seuraa kolmea naista iältään teinistä nuoreen aikuiseen Afganistanissa talibanin vuoden 2021 valtaan paluun jälkeen. Elokuva kertoo näiden naisten kirjakerhosta, joka toimii kohtaamisen ja vapaan ajattelun paikkana. Suuri osa elokuvasta on naisten itse tuottamaa videomateriaalia ja päiväkirjamerkintöjä maassa, jonka alistava hallinta kiristyy alati tiukemmaksi.

Hirvonen ja Adil kertovat tarkemmin, mitä tällaisen elokuvan tekeminen vaatii ja merkitsee. Työpari täydentää ja komppaa toisiaan niin tiiviisti, että puhe tuntuu hetkittäin tulevan yhdestä lähteestä. Projektin tausta näyttäytyy pitkänä mutta vääjäämättömänä polkuna. Yksikin kohtaaminen voi johtaa uuteen taideteokseen, mutta harvoin ilman käänteitä.

Vuonna 2019 olin mukana ulkoministeriön projektissa, jonka kautta tapasin Elinan, muistelee Adil.

Ideamme kohtasivat heti, komppaa Hirvonen.

Yhteisen projektin suunnittelu oli jo liikkeellä, kun taliban kaappasi vallan vuonna 2021. Adil oli tuolla hetkellä itse Afganistanissa. Hän pääsi maasta pois aivan viimeisillä koneilla. Hirvonen paikallistaa tämän oleelliseksi hetkeksi projektin kehittymisessä.

Ne olivat tuskaiset kaksi viikkoa. Tilanne oli paha. Tekstailimme jonkin verran sinä aikana. Kirjoitin, että kun pääset pois sieltä, sitten me teemme yhdessä jotain naisaktivisteista Afganistanissa.

Adil oli yhteydessä useisiin nuoriin naisiin Afganistanissa. Hän ajatteli, että Nuoren tytön päiväkirja (Het Achterhuis, 1947) antaisi heille kokemuksen siitä, että ihmiset ovat aiemminkin olleet vastaavissa tilanteissa. Kirjan toimittaminen Afganistaniin ei ollut helppoa.

Lopulta paikallinen kirjakauppa printtasi heille kirjat salassa. Nämä naiset halusivat, että maailma kuulee heidät. Niin elokuva sai alkunsa.

Elokuvan juuret voitaisiin asettaa myös paljon kauemmaksi ajassa.

Tavallaan kaiken voi katsoa alkaneen jo Shakiban lapsuudesta. Silloin maailma katsoi pois, Hirvonen aloittaa.

En voinut ymmärtää, miksi en voinut mennä kouluun. Aina on ollut joku, joka on kokenut näin. En halunnut, että he joutuvat nyt kokemaan olevansa yksin, että he joutuvat tuntemaan kuten minä.

Historia toistuu, mutta eri tavalla. Vaikka 2001 voitiin jo kuvata videoita, puhelimet eivät olleet samalla tavalla läsnä. Nyt niiden avulla naiset voivat itse kertoa tarinoitaan.

Pitkä ja tärkeä prosessi

Kasvaminen edellistä sukupolvea sallivammassa maailmassa näkyy myös heidän päätöksissään. Nuoret, jotka eivät koskaan ole eläneet talibanin hallitsemassa maassa eivät arvioi riskejä samalla tavalla. Tämä tuli Adilille nopeasti selväksi materiaalia läpikäydessä.

Ensimmäinen materiaali, jonka näin elokuvaa varten oli kirjamessuilta. Siellä oli tyttö, jolla oli keltainen huivi. Pelästyin hänen puolestaan ja mietin, ”miksi tekisit näin?” Hän ei ollut oppinut pelkäämään. Hän halusi näyttää itsensä. En tiedä huomasiko kukaan muu sitä.

Miten tällainen projekti toteutetaan? Mitä siihen on sisältynyt?

Turvallisuus on prioriteetti numero yksi. Meillä oli MediaTurvan konsultti, joka loi turvallisen järjestelmän. Mitä voi näyttää ja mitä ei. Kun teimme asiantuntijan kanssa viimeisen tarkastuksen, katsoimme elokuvan isosta kuvasta. Siinä huomasimme, että ”oh fuck”, siellähän näkyy rekisterikilpi. Se piti sitten sumentaa, Hirvonen kertoo.

Elokuvan keskiössä olevien naisten haluttiin olevan itse aloitteellisia kertomaan oma tarinansa. Tämä oli ehto sille, että koko projekti voitiin toteuttaa.

Ohjeistimme päähenkilöitämme, että eivät kuvaa esimerkiksi perheenjäseniä eivätkä ulos ikkunoista. Virheitä tietenkin sattui, kun he innostuivat. Näitä kohtia täytyi jättää pois tai sumentaa. Meidän piti eräässä kuvassa tarkistaa, että hautakivi ei kerro tietoja, joista henkilöt voisi tunnistaa, Adil selittää.

Elokuvan tekeminen oli ohjaajien ensitapaamisesta valmiiseen elokuvaan noin seitsemän vuoden prosessi. Se oli kariutua moneen kertaan.

Oli paljon ongelmia ratkaistavana. Ulkomailta saimme kiinnostusta aiemmin kuin Suomesta. Siellä osattiin tunnistaa projektin harvinaisuus ja Shakiban arvo: hän on aarre Suomessa. Myöhemmin saimme todella paljon tukea myös Suomessa, Hirvonen sanoo.

Elinan ansiosta elokuva on olemassa. Se oli joskus yhdestä sähköpostista kiinni, Adil kommentoi elokuvan rahoitusta.

Tärkeän elokuvasta tekee myös se, miten olosuhteet ovat muuttuneet Afganistanissa.

Tämän elokuvan tekeminen ei olisi enää mahdollista – säätely on tiukentunut Afganistanissa liikaa. Siksi ei voitu luovuttaa, Adil toteaa.

Afganistanin tilanne on myös Suomen lähihistoriaan kytkeytynyt. Kyseessä ei ohjaajille ollut jossain kaukana tapahtuva tragedia.

Myös Suomi oli siellä sodan aikana. Suomella oli rahaa siellä. Monille sotilaille naisten oikeudet olivat yksi syy olla siellä. Se on kuitenkin meidän pisin sotamme.

Jälkimainingeissa

The Secret Readin Club of Kabulille tavoitellaan parhaan dokumentin Oscar-ehdokkuutta, mistä Adil ja Hirvonen ovat ymmärrettävästi innostuneita.

Laura Laaksonen tuli kesällä tekemään elokuvan Oscar-kampanjaa. Hän todella uskoo elokuvaan, ja että meillä on aito mahdollisuus saada se ehdokkaaksi. Haemme nimenomaan parhaan dokumentin ehdokkuutta; parhaan vieraskielisen elokuvan pitäisi tulla valituksi Suomen ehdokkaaksi, mikä ei ole meidän omissa käsissä. Seuraava askel on hakea rahoitusta yksityiseltä puolelta ja joukkorahoituksen kautta. Meidän tavoitteemme on saada isoin mahdollinen megafoni tälle aiheelle. Tämä on se, Hirvonen tiivistää.

Laaksonen on toiminut esimerkiksi Tampereen elokuvajuhlien ja Espoo Cinen toiminnanjohtajana.

The Secret Reading Club of Kabul on kokemuksena harvinaisen välitön. Tämä johtuu pitkälti päähenkilöiden läsnäolosta videomateriaalilla, josta he ovat itse vastuussa. Heidän kohtalonsa jäävät pohdituttamaan elokuvan jälkeen.

Pyysimme päähenkilöitämme kuvaamaan joitakin kuvia maskin kanssa ja ilman. Jos he pääsisivät turvaan, voisimme näyttää heidän kasvonsa lopullisessa elokuvassa, Hirvonen paljastaa.

Päähenkilöistä kahden kasvot ovat elokuvassa näkyvillä. Kolmannen on sumennettu tarvittaessa.

Lue myös