The Cut kotikatsomo

Ilman tarkkoja tilastojakin voinee sanoa nyrkkeilyn olevan urheilulajeista niitä edustetuimpia elokuvissa. Päällimmäisenä mieleen tulevat Rockyn (1976) kaltaiset altavastaajien tarinat, joista toisessa nurkkauksessa titteliä hallitseva Kuin raivo härkä (Raging Bull, 1980) iskee kerta toisensa jälkeen ilmoja pihalle.

Yksi tuoreista nyrkkeilyelokuvien tulokkaista on Orlando Bloomin tähdittämä The Cut (2024). Se on monen muun tulokkaan tavoin jotain Rockyjen ja Raivon härän välistä. Se jaksaa sinnitellä kestonsa loppuun, mutta paljoa muisteltavaa suorituksessa ei silti ole.

Orlando Bloomin esittämä nyrkkeilijä jää vaille himoittua mestaruustitteliä hetkellisen nuokahduksen takia. Ura nyrkkeilyn parissa jatkuu puolison (Caitríona Balfe) rinnalla junioreiden valmentajana, mutta menneisyys kaihertaa edelleen lapsuuden traumojen ahdistamaa ottelijaa. Kymmenen vuoden jälkeen avautuu yllättävä mahdollisuus mestaruuskamppailuun, ja mies päättää tarttua siihen. Ongelmana vain on kymmenen kilon ylipaino, josta pitäisi päästä eroon viikossa. Avuksi rääkkiin otetaan säälimätön valmentaja (John Turturro).

Nyrkkeilykehää enemmän The Cutissa vietetään aikaa painoa alentavissa treeneissä. Keskiössä on otteluun valmistava rääkki, joka ei ole samalla tavalla ylevää katsottavaa kuin vaikkapa Rockyissa. Hetkittäin elokuva tavoittaa vilauksen siitä raadollisesta todellisuudesta, jossa kehonsa peliin laittavat ammattiurheilijat elävät. Tästä olisi voinut ammentaa enemmänkin.

Samoin ammennettavaa olisi ollut kaiken varjoonsa alistavasta urheilun show-bisneksestä. Urheilullisuus ja kunnia ovat taivaalle haihtuvaa sanahelinää, kun määritellään setelitukkojen kokoja. Urheilijat ovat tässä pelissä pelkkiä nappuloita, joskin välillä hyvin kalliita sellaisia.

Nämä kaikki ovat kuitenkin sivulauseita tarinassa, jonka ydin on nyrkkeilijän lapsuuden kokemuksissa ja niiden käsittelyssä niin nyrkkeilyn kuin itsensä rääkkäämisen kautta. Tärkeä teema, josta ei kuitenkaan jää käteen oikein mitään muuta kuin märkä pyyhe.

Ongelmana on draaman puute, jota kalvaa vielä huipennuksen uupuminen. Perinteisen huipennuksen sivuuttaminen lienee tarkoituksellista, ja olisi saattanut toimiakin, jos puolison ja valmentajan tarjoamien ristiriitaisuuksien avulla päähahmolle olisi onnistuttu rakentamaan vakuuttava draaman kaari. Tämä jää kuitenkin lässähdykseksi, osin siksi, että puoliso ja valmentaja jäävät statisteiksi eikä Orlando Bloomilla riitä karisma ja taidot nyrkkeilijän päänsisäisen jaakobinpainin ilmentämiseksi. Oman kehonsa peliin laittaminen on Bloomilta kunnioitettavaa, mutta rinnalle tarvitaan tunnetta, joka välittyisi katsomoon asti.

The Cut ei onnistu liikuttamaan ajatuksia eikä tunteita suuntaan eikä toiseen ja jää siinä mielessä sangen kauas niin Rockyista kuin Raivosta härästä. Kyse on lähinnä teknisesti onnistuneesta rutiininsuorituksesta, tusinaottelusta, jollaisilla kehässä pedataan illan huipennusta, joka tällä kertaa jää kokonaan pois.