Breakdown kotikatsomo

Perinteisen toimintaelokuvan vahvinta aikaa elettiin 1970-luvulta 1990-luvulle. Varsinkin 80-luvulla räjähdyksenomaisesti kasvaneet videomarkkinat toivat elokuville kokonaan uuden jakelukanavan, mikä näkyi erityisesti toiminnan saralla. Aikakautta eläneet muistanevat edelleen, miten videovuokraamoiden hyllypaljoudesta aprikoitiin kotiin kuskattavat kasetit pitkälti kansipapereiden perusteella. Erityisesti tietyt näyttelijänimet toimivat takeina siitä, mitä elokuvalta sopi odottaa.

Nykyisin kotona katseltavia elokuvia valikoidaan lähinnä kaukosäädintä räpläämällä. Puuha on aneemista videovuokraamojen hyllyjen välissä pyörimiseen verrattuna. Suoratoiston helppoutta ja vaivattomuutta tuskin kukaan kiistää, mutta tarjolla olevien palveluiden valikoimat eivät ole oikein vakuuttaneet. Bulkkia riittää, mutta kiinnostavia ja varsinkin vanhempia elokuvia on haastava löytää. Taannoin aloittaneen suoratoistopalvelu SkyShowtimen valikoimaa ihmetellessä Breakdown kiinnitti huomiota. Kurt Russellin tähdittämä toimintaelokuva vuodelta 1997 päätyi Suomessa aikanaan teatterilevityksen sijaan suoraan videomarkkinoille nimellä Sieppaus erämaassa.

Breakdown on toimintaelokuvan valtakauden viimeisiltä ajoilta. Nykyään jo klassisen aseman saavuttanut kasaritoiminta oli hiljalleen hiipunut ja ysärillä toimintaa väritettiin muun muassa scifin kuvastolla. Myrskyn ratsastajien (1991) kaltaiset korkeamman profiilin toimintaelokuvat alkoivat jäädä tuotannoissa vähemmälle. Kehityskulku johti vääjäämättä siihen, että 2000-luvulla toimintaelokuvat muuttuivat spektaakkeleiksi. Kehityksen voi kulminoida ensimmäiseen Fast and Furious -elokuvaan eli Hurjapäihin (2001), joka aikanaan edusti perinteisen toimintaelokuvan loppua ja elokuvan kasvettua loputtomaksi sarjaksi uuden toimintaelokuvan alkua. Näissä nykyisissä ”toimintaelokuvissa” pällistellään kahdesta kolmeen tuntiin loputonta tietokonetehosteilla ryyditettyä vyörytystä, jonka unettavuus on monin verroin melatoniinia tehokkaampaa.

Ennen oli toisin. Toimintaelokuvan yksinkertaisesta tikkuaskin kanteen mahtuvasta tarinakonseptista tehtiin puolitoistatuntinen elokuva, jossa kolminäytöksisen tarinan jännite kantoi juuri sopivasti. Ei lässytetty eikä mätkitty puudutettavuuteen asti. Maanläheisistä tarinoista saatiin tehtyä kelvollisia elokuvia myös kohtuullisilla budjeteilla. Ja jos jotain piti tuhota tai räjäyttää, se tehtiin oikeasti eikä tietokoneilla.

Breakdownin katsominen onkin kuin paluu menneisyyteen, aikaan, jolloin toimintaelokuva oli toimintaelokuvaa, eikä muuta.

Kurt Russellin ja Kathleen Quinlanin esittämä pariskunta on muuttamassa ja ajelee läpi Yhdysvaltojen, kunnes jossain Arizonan takamailla uusi auto tekee tenän. Kaupunkilaisille selviytyminen syrjäseuduilla on totutusti haastavaa, varsinkin kun paikalliset eivät välttämättä ole kovin yhteistyöhaluisia, eivät edes viranomaiset. 

Breakdown on simppeli selviytymistarina, jossa Russellin esittämän jokamiehen on itsenäisesti ratkottava asiat ja selvitettävä välit paikallisten kanssa. Samanlaista perusasetelmaa hyödynnettiin muun muassa viimevuotisessa Last Seen Alivessa. Siihen verrattuna Breakdownin tarina etenee jouhevasti ja kasvattaa uskottavasti jännitettä. Olennaista on niin tarinan kuin kerronnan suoraviivaisuus. Toimintaelokuvan onnistumisen sala piilee siinä, että rytmiä ei pilata turhilla käänteillä, joita sitten lopussa yritettäisiin oikoa suoriksi. Onnistunut toimintaelokuva on kuin juna, joka puskuttaa raiteilla lähdöstä pääteasemalle eikä harhaudu sivuraiteille tai pysähtele liikoja seisakkeille.

Ohjaaja Jonathan Mostow tuli sittemmin tunnetuksi elokuvista U-571 (2000), Terminator 3 (2003) sekä Surrogates (2009). Yksikään näistä ei pääse edes lähelle Breakdownia, jossa on osin samaa karkeaa toimivuutta kuin aikanaan Charles Bronsonin tähdittämässä elokuvassa Raakaa peliä (Mr. Majestyk, 1974).

Harmi, ettei tällaisia elokuvia enää tehdä.