Ei sota yhtä miestä kaipaa

Yhdysvaltain sotakoneisto saa jälleen kerran ihailua osakseen. Sen rattaissa sukellusveneen miehistöstä tehdään terävä taistelukärki vihollisia vastaan. Pojista tehdään miehiä ja miehistä sankareita, jotka eivät anna tuumaakaan periksi ennen kuin annettu tehtävä on suoritettu loppuun. Länsimaisen demokratian lippulaivan, Yhdysvaltain armeijan, itsetuntoa pönkitetään tällä kertaa veden alla. Myös siellä vahvat johtajat näyttävät olevan avain menestykseen.

© 2000 Universal PicturesElokuva U-571 sijoittuu toiseen maailmansotaan. Jenkkien sukellusveneen miehistö komennetaan hankkimaan saksalaisten koodauslaite, Enigma, liittoutuneiden armeijan käyttöön. Ensimmäisen yrityksen epäonnistuttua ja monen miehen kuoltua kapteeniluutnantti Andrew Tyler (Matthew McConaughey) saa mahdollisuuden kokeilla siipiään kapteenina. Jäljellä oleva miehistö naamioituu saksalaisiksi ja käyttää hyväkseen saksalaisten sukellusvenettä U-571 saadakseen tehtävänsä suoritettua.

© 2000 Universal PicturesJonathan Mostowin ohjaama elokuva liikkuu tutuilla vesillä. Sen teemat sankaruudesta ja peräänantamattomuudesta ovat jo moneen kertaan koluttuja. Myöskään henkilöhahmot eivät ole erityisen mielenkiintoisia. Henkilöt kuuluvat stereotyyppiseen sotamiesgalleriaan, jota on käytetty lukemattomissa filmeissä. Miehiä löytyy joka lähtöön. Mielenkiintoista on tosin se, että nimekkäät sivuosanesittäjät, kuten Harvey Keitel ja Jon Bon Jovi, pysyvät todellakin sivussa. Ainoaksi suureksi sankariksi nousee juuri McConaugheyn esittämä kapteeniluutnantti Tyler. Valitettavasti McConaughey ei onnistu saamaan hahmoonsa syvyyttä, joten kaikki elokuvan hahmot jäävät hänen varjossaan hieman hengettömiksi.

© 2000 Universal PicturesElokuva on rytmitetty taistelukohtausten mukaan, mutta itse kohtaukset ovat latteita. Jännitys säilyy räjähdysten voimalla vain vaivoin. Sukellusveneen klaustrofobinen tunnelma ei välity katsojille, sillä kamera seuraa liiaksi miesten ilmeitä eikä keskity tilan ulottuvuuksiin. Lähikuvat hengettömistä näyttelijöistä kielivät ohjaajan epävarmuudesta materiaalinsa edessä. Mostowin käyttämät ilmaisukeinot eivät palvele kokonaisuutta. Elokuvassa on kuitenkin muutama audiovisuaalisesti komea kohtaus, joissa miehet joutuvat kirjaimellisesti odottamaan kohtaloaan. Kaikuluotaimiin kantautuvat syvyyspommien äänet miesten seisoessa avuttomina sukellusveneessään muistuttavat sodan raadollisuudesta.

U-571 sortuu ilmeettömään toteutukseen ja luottaa liikaa konventionaalisiin kerronnan keinoihin. Näyttelijöiden otsilla helmeilevät hikikarpalot eivät vakuuta eikä hatara juoni jaksa innostaa. Elokuvan merkittävin temaattinen käännekohta on siinä, kun Tyler ymmärtää joutuvansa uudessa asemassaan uhraamaan omia miehiään yhteisen tavoitteen hyväksi. Vaikka sota ei välttämättä yhtä miestä kaipaakaan, on elokuvan armeijaa ylistävä ote vähintäänkin kyseenalainen. Demokratian ylläpitämiseen käytetyt keinot ovat itse demokratiasta kaukana.

DVD / two disc special edition:

(disc 1) kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty (elokuvaa voi katsoa ilman tekstitystä); special features: kommenttiraita, trailer ja tv-spotti.

(disc 2 - kesto n. 90 min.) U-505 (arkistodokumentti); Capture of U-110 (haastattelu oikeasta tapahtumasta, jolloin Enigma kaapattiin); Hannifin (haastattelu sukellusveneiden teknisestä neuvonantajasta); Enigma (haastattelu tutkijasta); Making U-571 (dokumentti elokuvan teknisestä toteutuksesta); Spotlight on Location (tekijöiden haastatteluja); erilliset haastattelut Matthew McConaugheysta, Bill Paxtonista ja Jon Bon Jovista; B-roll.

ks. ensi-ilta

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,8 / 5 henkilöä