American Gigolo kotikatsomo

Kurinalaisessa kalvinistiperheessä kasvanut poika ajautuu alkoholismiin, huumesekoiluihin ja sairaalan vuoteen kautta outoon herätykseen. Tältä kompleksiselta ja traumaattiselta pohjalta lopulta voimalliseksi elokuvantekijäksi varttunut Paul Schrader on uuden amerikkalaisen elokuvan monikulmaisimpia ja iskuvoimaisimpia kertojia. Sekä ohjaamissaan että "vain" käsikirjoittamissaan elokuvissa hän hahmottaa urbaania maisemaa ja aikaa, jossa ihmiset ovat kadottaneet yhteyden itsensä ja elinympäristön välillä, itsensä ja rakkauden välillä sekä itsensä ja Jumalan välillä. Schraderin elokuvissa kivut koetaan läpi hukassa olevien miesten huuruisten tajunnankerrosten.

Ihmismielen ja kaupungin varjomaailmojen peilaajana Schrader ammentaa eksistentialistisen kirjallisuuden perinteistä sekä Robert Bressonin elokuvista, joissa punnitaan synnin, katumuksen ja lunastuksen painoja. Taksikuskissa (Martin Scorsesen ohjaus), Light Sleeperissä ja Verijäljissä ristiriidat odottavat raukeamista. Vaikka Schraderin hahmot eivät kouristuksia aluksi tuntisikaan, ennemmin tai myöhemmin tulevat vastaan oman elämän "tarkoituksettomuus" ja henkiset tyhjiöt. Tämä johtaa oman olemassaolon merkityksen kyselyyn. Schraderin ihmiset ovat hukassa itsensä ja maailman kanssa ehkä siksi, että he ovat hakoteillä käsityksissään rakkaudesta ja suhteessaan Jumalaan.

Kontraversaalisesta otteestaan tunnetun Schraderin ilmaisullisesti populaarein elokuva, nyt dvd:llä julkaistu American Gigolo, on asetelmiltaan hieman paradoksaalisesti hänen avainteoksiaan. Erityisesti se ilmentää hyvin selkeästi monia ohjaajan eettis-temaattisia pyrkimyksiä. American Gigolo ei ole yhtä ristiriitainen ja repivä kuin Schraderin monet muut elokuvat. Kertomuksen miljöö, aurinkoinen Los Angeles ja sen pehmoinen pintaelämä, kylpee itsekkäässä harmoniassa ja sopii viihdyttävän elokuvan kontekstiksi. Suuri yleisö tunteekin American Gigolon nostalgiset fiilikset herättävänä kasariklassikkona, jossa Blondien hittibiisi "Call me" kaikuu elämyksellisesti ja kissamaisen päänäyttelijän Richard Geren vartaloa silitellään kuumottavasti. Schraderin uralla ei teos kaikesta huolimatta ole taiteellinen kompromissi.

American Gigolo kertoo Julian Kayn (Gere) tarinan. Komea, eleganssia ja seksikkyyttä tihkuva mies tienaa elantonsa rahakkaiden seurapiirirouvien leikkikaluna. Kun eräs naisista löydetään murhattuna, Julian joutuu poliisin silmätikuksi ja maa jalkojen alla alkaa halkeilla. Samaan aikaan gigolo rakastuu. Naimisissa oleva nainen (Lauren Hutton) kantaa kaulassaan ristiä ja hänelle Julian lausuu elokuvan avainrepliikin: "Koko elämäni minusta on tuntunut, että minulta puuttuu jotain. Luulen, että se jokin olet sinä."

Schraderin kvaliteetti ei ole tietenkään tarinarungossa, joka sinänsä on simppeli. Ohjaajalla on kyky tuoda omantunnon kysymykset, kaipuun tematiikka sekä yhteisön lakien ja yksilön moraalin kohtauspisteet kiinnostavaan valoon, samaan aikaan ajattomaan että leimallisesti yhteiskunnalliseen viitekehykseen.

Julian Kayn henkinen fragmentaatio kytketään kaupungin kulissimaailmaan. Jotain unenomaista on Schraderin visuaalisessa kerronnassa ja Giorgio Moroderin taustamusiikissa. Ne hahmottavat tilan, josta Julian tullaan herättämään ja repimään irti. Repiminen sattuu, mutta vapauttaa. Päähenkilön ajautuminen katumukseen ei juonnu mistään lainmukaisesta rikoksesta, vaan itsensä laiminlyönnistä, sielun ja yhteyden kadottamisesta. Uuden elämän mahdollisuus löytyy rakastetun katseesta elokuvan loppukohtauksessa, joka sijoittuu kylmäkiskoiseen vankilan tapaamishuoneen ja joka elävästi tuo mieleen Bressonin Taskuvarkaan finaalin.

DVD / kuva: 16:9 anamorfinen widescreen 1.78:1; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty; extra features: Theatrical Trailer.