Warm Bodies valkokangas

Zombit tekivät paluun populaarikulttuurin eturintamaan vuosituhannen vaihteessa, jolloin tehtiin muun muassa 28 päivää myöhemmin ja Shaun of the Dead. Tässä välissä hetkensä valokeilassa saivat myös vampyyrit, mutta käsittämättömässä suosiossa oleva Walking Dead -televisiosarja palautti zombit jälleen kaikkien mieliin.

Vuosikymmenen vierähtäessä Hollywood on myös tajunnut, että genre-elokuvia voi suunnata myös nuorille tytöille. Sen vuoksi scifi- ja fantasiaelementtejä sisältävästä nuorisokirjallisuudesta on tullut suosittua lähdemateriaalia Hollywoodin tarpeisiin. Uuden zombiaallon sekä Twilightin ja Nälkäpelin jälkeen ei ole ihme, että tulee romantiikannälkäisille tytöille kohdistettu zombielokuva.

Warm Bodies on kilttiä kamaa. Niin kilttiä, että hampaattomuus on elokuvan suurin synti sekavuuden ohella. Elokuva yhdistää zombielokuvien kuvastoa romanttiseen komediaan, ja mukaan on lätkäisty vielä asetelma Romeosta ja Juliasta. Ongelma ei ole elokuvan tavoitteissa. Ongelma on siinä, että mihinkään ei keskitytä kunnolla.

Tarina alkaa zombien jo vallattua maailman. Päähenkilö on R (Nicholas Hoult), zombi, jolla on vielä hieman tajuntaa jäljellä. Päivät kuluvat paikasta toiseen kävellessä ja muille zombeille murahtelusta.

Katastrofista selvinneet ihmiset asuvat valtavan muurin takana. Ulkopuolelle tarvitsee silti mennä hakemaan lääkkeitä ja tarvikkeita. Yhdellä tällaisella retkellä Julie (Teresa Palmer) törmää R:ään, joka yllättää itsensäkin ihastumalla tyttöön. Syy tähän on se, että hetkeä aiemmin R söi Julien poikaystävän aivot ja sai hänen muistonsa. Vähitellen R:n sydän alkaa kirjaimellisesti sykkiä Julielle.

Warm Bodies yrittää olla hauska ja nokkela. Alussa huumori kannatteleekin elokuvaa, kun kertojanäänenä toimiva R tutustuttaa katsojan maailmaan. Myöhemmin R:n ja Julien heilastelusta saadaan irti huumoria, kun zombin käytös rinnastetaan hermostuneeseen teinipoikaan. Mutta kaikki on kovin kädenlämpöistä, ja samaa asetelmaa toistetaan liialti. Poikaystävän aivojen syönti on elokuvan mustin hetki huumorin suhteen, vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka mihin.

Hupia on muutenkin liian harvakseltaan, kun tarinalliset ongelmat nostavat päätään loppua kohden. Elokuvan idea on mainio, mutta kahden täysin toisistaan poikkeavan lajityypin yhdistäminen ei ole mikään helppo homma. Romeota ja Julieta ei ole turhan orjallisesti noudatettu, sillä tarinasta on mukana lähinnä perheiden välinen vihanpito ja parvekekohtaus.

Ehkä Warm Bodies toimisi paremmin, jos se olisi ottanu enemmän osviittaa romanttisten komedioiden rakenteesta. Tai niiden zombielokuvien. R:n ja Julien rakkaustarina kuljettaa toki tarinaa eteenpäin jossain määrin, mutta todellinen uhka ja päähenkilöitä eteenpäin ajava asia on täysin hatusta tempaistua kamaa. Johdonmukaisuuteen ei ole panostettu, mikä on aina huono juttu elokuvassa, joka rakentaa oman maailmansa omine sääntöineen.

Samalla on toki ratkaistu ongelma siitä, miten ihmisen ja zombien välisestä rakkaustarinasta saadaan teinikamaa. Elokuvan zombit nimittäin ovat ulkoisesti täysin normaalien ihmisten näköisiä. Ehkä vähän kalpeampia, mutta mädäntynyttä lihaa ja puuttuvia ruumiinosia ei tässä elokuvassa ole.

Näiden tavallisten zombien lisäksi elokuva esittelee myös kuihtuvien luurankojen näköiset zombit, jotka ovat se todellinen uhka. Mitä enemmän Warm Bodies keskittyy tähän uhkaan, sitä huonompi se on. Luurangot ovat kaikin puolin tylsiä ja niiden varaan rakennettu juoni on silkkaa reikäjuustoa ja täysin yhdentekevä. Enemmän romantiikkaa ja räväkkää huumoria, vähemmän luurankoja, niin homma olisi skulannut paremmin.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Joseph Levine on ohjannut muun muassa slasher-elokuvan All the Boys Love Mandy Lanen, joka käsittelee kauhukonventioita näppärästi. En tiedä, onko vika jo alkuperäismateriaalissa eli Isaac Marionin kirjassa, mutta tuosta näppäryydestä ei Warm Bodiesissa ole paljoakaan jäljellä. Ehkä Marion on tässä asiassa Twilight-kirjailija Stephanie Meyerin hengenheimolainen, eikä hänelläkään ole mitään tajua valitsemansa genren historiasta.