Vieras talossa valkokangas

Keskiluokkaisen ydinperheen arki sohvailtoineen ja koripallotreeneineen on jotain, mitä 16-vuotias Claude kaipaa yli kaiken. Päästäkseen osaksi idylliä hän ujuttautuu koulukaverinsa kotitehtävien avulla sisään tavallisen perheen tylsyyteen asti sisustettuun unelmataloon, ja alkaa kirjoittaa päiväkirjaa tapahtumista ja omista fantasioistaan.

Tekstit päätyvät Clauden ranskanopettajan Germainin käsiin, joka päättää ottaa lahjakkaan nuoren oppipojakseen. Taustalla ei kuitenkaan ole pelkkä innostus auttaa Claudea kirjailijan uran alkuun, vaan pojan intiimit tarinat ja kyseenalaisen kiinnostunut suhtautuminen perheen äitiin ovat niin vetovoimaisia elementtejä, että Germain haluaa lukea niistä lisää.

Omalla kirjailijan urallaan epäonnistunut opettaja ja hänen galleristivaimonsa ahmivat pojan kirjoittamaa rohkeaa jatkotarinaa niin kiihkeästi, että tukiopetus alkaa saada omituisia piirteitä. Totuus ja kuvitelmat sekoittuvat paperilla, mikä antaa myös eettisen etäisyyden pojan kirjoituksista nauttimiseen. Lopulta tapahtumien ahdistavuus alkaa piinata Germainia, mutta rattaita ei voi enää pysäyttää.

Vieras talossa on psykologinen trilleri, mutta se sisältää yllättävän paljon huumoria, mikä vie terää jännitykseltä. Clauden ironian sävyttämät kuvaukset verryttelyasuisesta perheenisästä ja masentuneesta kotirouvasta rakentavat absurdia kokonaisuutta, jonka viimeistelee Germainin kömpelön yli-innostunut opettajahahmo, joka tunkee itsekin mukaan tarinoihin.

Kuten Ozonin menestyneimmässä trillerissä, Swimming Poolissa (2003), jännitys perustuu näennäisen tyynen pinnan ja sen alla kytevien salaisuuksien ristiriitaan, fiktion ja faktan toisiinsa kietoutumiseen. Elokuva leikittelee metatason kerronnalla, kun opettaja neuvoo miten hyvä, intensiivinen tarina pitää sisällään yllättäviä käänteitä, jotka eivät kuitenkaan saa olla epäuskottavia. Elämä on kuitenkin taas kerran tarua kummallisempaa, ja loppua kohti mentäessä tarina lähtee vähän käsistä.

Elokuvasta tulee mieleen toisen eurooppalaisen ohjaajan, Michael Haneken trilleri Kätketty (2005). Molemmissa elokuvissa päähenkilö, vanhempi ranskalainen kirjallisuuden parissa työskentelevä mies vie tarinaa eteenpäin keskustelemalla juonenkäänteistä vaimonsa kanssa iltaisin kotona. Kätketyssä on paljon muitakin samoja elementtejä kuin Ozonin elokuvassa, kuten salakatselua, toisten ihmisten keskiluokkaisen elämän ihastelua, perheen sisäisiä synkkiä salaisuuksia, nuoria poikia ja itsetutkiskelua. Haneken trilleri tosin on huomattavasti ahdistavampi.

Germainin vaimon johtamassa galleriassa esiteltävä nykytaide peilaa elokuvan keskeistä teemaa. Sokkiarvolla pelaava nykytaide rinnastuu sosiaalipornoksikin kutsuttuun, kyltymättömän muiden ihmisten elämään kohdistuvan uteliaisuuden tyydyttämiseen. Nykytaide ja viihde ovat muuttuneet tyhjiksi huumeiksi, jotka sumentavat ihmisen eettisen ja järjellisen ajattelun. Ongelman ytimessä ei aina kuitenkaan ole huumaavien aineiden tuottaja vaan niitä kritiikittömästi kuluttava yleisö.