The Lone Ranger valkokangas

Yksinäisen ratsastajan uutta tulemista valkokankaille on puuhattu vuosikaudet. Yhdysvalloissa ikonisen aseman saavuttanut hahmo sai alkunsa 1930-luvun radiokuunnelmissa ja ja siirtyi myöhemmin sarjaelokuviin ja television puolelle. Viimeisimmästä teatterielokuvasta on aikaa jo 30 vuotta.

Projekti toteutui lopulta Disneyn suojissa ja Pirates of The Caribbean -rahasammon tekijöiden kanssa. Ei ole epäilystä siitä, etteikö Disney havittelisi tästä uuden elokuvasarjan alkua, vaikka Yhdysvalloissakaan Yksinäinen ratsastaja ei taida olla alle 40-vuotiaille kovinkaan tuttu hahmo. Mutta eipä merirosvoelokuvatkaan olleet kummoisessakaan myötätuulessa ennen ensimmäistä Pirates-elokuvaa, ja silloin adaptaation alkulähteenä oli huvipuistoajelu.

Näkyvimmät hahmot tekijäkaartissa ovat ohjaaja Gore Verbinski sekä Johnny Depp, joka näyttelee Yksinäisen ratsastajan apuria Tontoa hyvinkin kapteeni Sparrow’maisesti. Muutenkin elokuva on selkeää sukua Pirates-elokuville, eli se on taattua Verbinskiä. Toimintakohtaukset ovat päättömän massiivisia mutta samalla erittäin selkeitä, elokuvan sävy vaihtelee rajusti vakavasta slapstickiin, ja huumori ottaa voiton useammassakin kohtauksessa. Sen verran omintakeinen Verbinskin näkemys on, että trailerista ei ole uskallettu tehdä elokuvan henkeen sopivaa, vaan se paljon vakavampi ja tylsempi.

Kuten niin usein nykyään, on Lone Rangerkin alkuperätarina. Elokuva sijoittuu vuoteen 1869, jolloin ensimmäinen koko mantereen yhdistävä junareitti avattiin tosielämässäkin. Elokuvan ytimessä ovat rautatien rakentaminen ja 1800-luvun Yhdysvaltain edistysaate, joiden kautta mukaan on saatu niin intiaanit, ratsuväki kuin muutkin genren peruspilarit Monument Valleyta myöten.

Elokuvan nimikkohahmo, asianajaja John Reid, palaa idästä kotikaupunkiinsa ja päätyy veljensä tapon jälkeen naamiota pitäväksi oikeuden ylläpitäjäksi. Alunperin Yksinäinen ratsastaja oli erittäin mustavalkoinen hahmo, eikä vastaava menisi enää läpi. Siksi elokuvan suhde suoraselkäiseen nimikkohahmoonsa on lähinnä lämpimän ymmärtävä, sillä varsinkin Tonto pitää Yksinäistä ratsastajaa pilkkanaan mielin määrin.

Alunperin Tonto luotiin sen takia, että Yksinäisellä ratsastajalla olisi radiokuunnelmissa joku jolle puhua. Elokuvassa asetelma on melkein päinvastoin – Tonto vie ja Yksinäinen ratsastaja vikisee, vaikka nimellisesti Ratsastaja päähenkilö onkin. Armie Hammer näyttelee roolin onnistuneen vilpittömästi ja tarjoaa oivan aisaparin Deppille.

Kaksi- ja puolituntisena elokuva on aivan liian pitkä. Mutta vaikka elokuva on täynnä eriparia olevia elementtejä, kokonaisuus toimii ja tuntuu yllättävänkin eheältä. Verbinskin Rango on viime vuosien parhaita westernejä. Lone Ranger ei ole, vaikka kelpo kesäleffa onkin. Sekin ottaa genrensä vakavasti, jos ei sitten paljoa muuta otakaan. Elokuva alkaa Arthur Pennin Pienestä suuresta miehestä lainatusta kohtauksesta, jossa vanhentunut Tonto kertaa elämäänsä nuorelle Yksinäisen ratsastajan fanille. Pieniä ja suurempia viittauksia muun muassa westerneihin ja mykkäelokuvan fyysisen komiikan taitajiin piisaa.

Sinänsä turha takautumarakenne mahdollistaa paitsi sen, että elokuvaan on voitu tunkea julmettu määrä kohtauksia, myös sen, että tapahtumat kerrotaan vähemmän luotettavan kertojan näkökulmasta ja näin saadaan luontevasti mukaan vähän lännenlisää. Rangon eksistentiaalisiin sfääreihin elokuvassa ei mennä, vaikka villin lännen myyttejä käydäänkin läpi ja osa laitetaan päälaelleen.