Loistava tulevaisuus valkokangas

Löyhästi Charles Dickensin kirjaan perustuva elokuva Loistava tulevaisuus kertoo tarinan rakkauden palosta, tunteiden kuohusta ja ainutkertaisen tilaisuuden antamasta mahdollisuudesta löytää tie menestyksen onnelaan. Sinänsä kaavamaiselta Hollywoodin aikuisten rakkausdraamalta vaikuttava juonikuvio onnistuu kuitenkin tunkeutumaan ulos paatuneimmista kaavoistaan, sillä elokuvan tarina tuo enemmänkin mieliin jo pikkulasten satukirjoista tutun sadun, jossa rumasta sammakosta tulee suudelman voimalla komea prinssi.

Finnegan Bell (Jeremy James Kissner/Ethan Hawke) on vanhempansa menettänyt pikkupoika, joka asustaa siskonsa ja tämän miehen luona Floridassa. Finnegan tapailee käydä meren rannoilla piirtelemässä luonnon ihmeitä. Eräällä piirustusreissullaan poika törmää vankikarkuriin (Robert De Niro) ja tämän uhkailun peloittamana auttaa miestä mäessä.

Finneganin kasvattivanhemmat ovat köyhiä ja niinpä poika auttelee perheen päätä Joeta (Chris Cooper). Finnegan ja Joe saavat puutarhurin hommia kulmakunnan seonneelta ökyrikkaalta rouva Dinsmoorilta (Anne Bancroft). Rappeutuneen huvilan pöpeliköissä nuori Finnegan kohtaa elämänsä rakkauden, ikäisensä Estellan (Raquel Beaudene/Gwyneth Paltrow). Rouva Dinsmoor yhyttää suojattinsa Estellan ja Finneganin yhteen ja vuodet vierivät ja nuoret varttuvat. Snobin oloinen Estella vain ei tunnu antavan vastakaikua Finneganin ihastukselle.

Pian nuorten tiet erkanevat, kun Estella lähtee opiskelemaan ja taas vuodet vierivät. Yhtäkkiä Finnegan saa ainutkertaisen tilaisuuden lähteä New Yorkiin piirustelemaan. Hänen uransa on urkeneva ja Estellankin hän kohtaa suurkaupungin vilinässä, mutta kuka loppujen lopuksi on hänen salaperäinen mesenaattinsa.

Finnegan Bell nuorena (Jeremy James Kissner) ja Finnegan Bell varttuneena (Ethan Hawke) ja hänen elämänsä suurimmat vaikuttajat Estella (Gwyneth Paltrow) ja Lustig (Robert De Niro) © 1997 Twentieth Century Fox

Pliisua lääppimistä

Suurelle yleisölle tuntemattomampi meksikolaisohjaaja Alfonso Cuarón on ohjannut kiinnostavan sadunhohtoisen elokuvan kokonaisuudeltaan varsin häilyväksi. Alun lähes huckleberryfinnmäisen tarinan kerronnan jälkeen Loistava tulevaisuus kiepsahtaa varhaisnuorien seksuaaliherätteiden leikittelyksi, ja kun elokuvan loppu piehtaroi lähinnä kahden aikuisen intohimottoman ja ponnettoman rakkauden lääppimisessä urbaanin suurkaupungin sateen hakkaamilla kaduilla, niin mielessä heräsi väkisin kysymys tämän elokuvan kokonaisuuden rakentavasta tekijästä. Lepäsikö tämä elokuva kokonaisuudessaan vain Ethan Hawkin honottavan monologin varassa?

Pääosakaksikko Ethan Hawke ja Gwyneth Paltrow eivät onnistuneet kummoisestikaan vakuuttamaan rooleissaan. Ethan Hawken tulkinta mesenaattinsa salaperäisellä tuella uraansa rakentavasta taivaanrannan maalarista kumisi tyhjyyttään ja Gwyneth Paltrow’n kankean snobbaileva ja paljasteleva kekkalointi valkokankaalla toi lähinnä mieleen Barbie-nuken pikkutyttöjen kotileikeistä. Heidän tulkitsemien Finneganin ja Estellan ohdakkeisesta rakkaussuhteesta puuttui tyystin tarvittava mystinen intohimo.

Ohjaaja Cuarón ei tuntunut tietävän mitä sadunhohtoisella rakkaustarinalla tekisi, ja kun hän vielä unohti ohjata näyttelijöitään, jäi hänen ainoaksi vaihtoehdoksi yrittää rakentaa visuaalisuudesta elokuvan pelastava tekijä. Ohjaajan kuvaamat kauniit maisemat, tummat kuvat ja elävät kuvakulmat todistivat kyllä Cuarónin visuaalisen ilmaisun lahjakkuuden, mutta jäivät elokuvan kokonaisuuden hajotessa palasiin lähinnä ärsyttäviksi pikkunokkeluuksiksi.

Taiteen kustannuksella

Loistava tulevaisuus on keskenkasvuinen elokuva. Se ei kykene käyttämään hyödykseen naiivia sadunhohtoisuuttaan vaan sortuu siihen. Elokuvan kuvaama tarina ensirakkauden palosta ja voimasta jää vaille konkreettisia elämyksiä. Mikäli elokuvan sivujuoni, Finneganin taiteilijauran kehitys ja hänen mystinen mesenaattinsa, olisi nostettu paremmin esiin, niin elokuvasta olisi voinut löytää kokonaisuuden kannalta kiehtovamman funktion.

Vaikka elokuva tarjoaa Finneganin taiteellisen luomisinspiraation lähteeksi hänen sammumattoman rakkautensa Estellaan, niin asetelma kulahtaa pahemman kerran. Ethan Hawkesta ei ole tulkitsemaan Finneganin innoittavien demonien rakkaudesta riutuvaa syntyä. Elokuvantekijät vielä varmistavat teoksensa infanttiuden tarjoilemalla joka käänteessä puuduttavaa ja turhaa Hawken monologia, joka väsyttää elokuvan väsyttävän pitkäksi sumliirumsumlaarumiksi. Robert De Nirostakaan ei tällä kertaa ole suoristamaan elokuvan ryhtiä.