Sivutuotteena syntynyt

Kun Hollywoodin menestyselokuvaan suunnitellaan jatko-osaa, käytetään kriteerinä yleensä esikoiselokuvan kassatuloja. Jos jatko-osan lasketaan tuovan takaisin vähintään 40 prosenttia ensimmäisen elokuvan tuloista, se tehdään. Jos mukana on vielä samat näyttelijät ja tuotantoryhmä, jatko-osille ei yleensä tuota vaikeuksia yltää tuohon tavoitteeseen.

Valitettavan usein uudelleenlämmittelyt ovat kuitenkin juoneltaan ja sisällöltään vain edeltäjiensä kalpeita varjoja. Verratkaapa vain alkuperäistä Jurassic Parkia (1993) sen tyhmään jatko-osaan Kadonnut maailma (The Lost World, 1997) tai juuri televisiosta tullutta Die Hard - koston enkeliä (Die Hard with a Vengeance, 1995) alkuperäiseen loistavaan Vain kuolleen ruumiini yli -elokuvaan (Die Hard, 1988). 17. huhtikuuta Suomen ensi-iltansa saava Takaa-ajajat (U.S. Marshals, 1998) ei myöskään yllä alkuperäisen Takaa-ajetun (The Fugitive, 1993) tasolle.

U.S.Marshals (Jones) - (c) 1997 1998 Warner Bros. photo: Michael Weinstein.Aina tyylikäs Tommy Lee Jones toistaa "Takaa-ajajissa" vuoden 1993 Oscar-roolinsa esittäen liittovaltion sheriffiä Samuel Gerardia. Karkuteillä on tällä kertaa Wesley Snipesin esittämä Mark Roberts, jota epäillään New Yorkissa tapahtuneesta kaksoismurhasta. Roberts jää kiinni sattumalta elokuvan alussa ja hän onnistuu pakenemaan vankeja kuljettaneesta lentokoneesta, joka tekee pakkolaskun "Con Air" -rymistelyn (1997) tyyliin.

Gerardin ja hänen työtovereidensa avuksi tuppautuu salaperäinen diplomaattiagentti John Royce (Robert Downey, Jr.), jonka ystävät Roberts New Yorkissa tappoi. Omia polkuja kulkeva Gerard ei halua ulkopuolisia tiimiinsä, mutta joutuu liittovaltion viranomaisten painostuksesta ottamaan Roycen mukaan. Alkaa julmettu takaa-ajo, jonka aikana Gerard tuttuun tyyliinsä piiskaa alaisiaan yhä vaativimpiin tehtäviin.

Jonesin harteilla koko elokuva

Takaa-ajajien tuottajat ovat todenneet, ettei kyseessä ole varsinainen jatko-osa, vaikka elokuvassa seurataankin samojen henkilöhahmojen seikkailuja. Kyse on pikemminkin eräänlaisesta Takaa-ajetun sivujuonteesta. Nyt pääosassa on liittovaltion sheriffin toimisto Tommy Lee Jonesin johdolla eikä Harrison Fordin tohtori Richard Kimble. Näin elokuva luotaa poliisien työtoveruutta ja toimiston sisäistä elämää edeltäjäänsä monipuolisemmin. Jones on luonnollisesti leffan kingi ja jättää kaikki muut varjoonsa. Hän onkin onnistunut rooliuusinnassaan. Sääli vain, että muut näyttelijät ovat saaneet lausuttavikseen mahdollisimman mitäänsanomattomat vuorosanat.

Jonesin Oscar-suorituksesta johtuen elokuva tuntuu kyhätyn täysin hänen ympärilleen. Jopa Snipes tuntuu olevan hukassa roolihahmonsa kanssa eikä hän saa aikaan kovinkaan muistettavaa esiintymistä. Kaikki vitsit on varattu Jonesille ja Snipes vain pakenee pitkään ja hartaasti. Snipesin tyttöystävää esittävän, Krzysztof Kieslowskin Punaisesta (Trois Couleurs: Rouge, 1994) tutun Irene Jacobin ei edes pitäisi olla elokuvassa. Hän vain pyörii mukana kohtauksissa ja saa kunnian kerran auttaa Snipesia pakenemaan. Siinä hänen ansionsa. Johtunee huonosta käsikirjoituksesta, joka ei anna tilaa kenellekään paitsi Jonesille.

Jonesin lisäksi vain Downeyn esittämä John Royce on omalla väsyneellä tavallaan oiva vastapaino elokuvan päätähdelle eikä hän hätkähdä Jonesin pahemmistakaan ryppyilyistä. Viime aikoina pahoista huumeongelmista kärsinyt ja linnassa istunut Downey on saamassa elämänsä takaisin raiteilleen. Hän esiintyy seuraavaksi Robert Altmanin uutuudessa The Gingerbread Man sekä Neil Jordanin sarjamurhaajaelokuvan In Dreamsin pääosassa.

Vanhan toisintoa

Takaa-ajajat pääsee kunnolla alkuun vasta puolen tunnin kohdalla, kun toimintaelokuvien leikkaajana (Tappavat aseet 1-2, Die Hard 2) tunnetuksí tullut ohjaaja Stuart Baird näyttää yleisölleen komean pakkolaskun, joka on kuin ilmassa tapahtuva toisinto alkuperäisen Takaa-ajetun pitkästä junaonnettomuudesta. Samassa yhteydessä, Robertsin paettua, sheriffi Gerard pääsee lausumaan katsojien koko ajan odottaman repliikin: "We got a fugitive". Tämän lähemmäs Bairdin elokuva ei edeltäjäänsä pääsekään.

Taattua vauhtia tyylikkäästi toteutettuna, mutta mitäänsanomattomin juonenkääntein. No, Warner Brothers sai sijoituksensa takaisin, joten Takaa-ajajat täytti siis tarkoituksensa. Nyt vain odottamaan jo tekeillä olevaa Tappava ase 4:ää.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 3 henkilöä