Yhden miehen ja yhden vitsin show
Ihminen on luonnostaan luottavainen. Tätä inhimillistä "heikkoutta" huijarit hyödyntävät. Mitä röyhkeämpi on, sitä helpompi hyväuskoisia kanssaihmisiä on huiputtaa. Mutta se, että joku esiintyy maailmankuuluna elokuvaohjaajana ja onnistuu näin vedättämään lukuisia ihmisiä, kuulostaa jo uskomattomalta.
Uskomatonta, mutta totta. Alan Conway -niminen heppu oli olevinaan Stanley Kubrick 1990-luvun alun Lontoossa ja puliveivasi uhreiltaan rahaa tai muita palveluksia. Mies ei näyttänyt Kubrickilta, eikä oikeastaan tiennyt hänen elokuvistaankaan paljoa. Toisaalta oikea Stanley Kubrick karttoi julkisuutta, joten ohjaajan kasvot eivät välttämättä ole tutut kuin elokuvaa seuraaville. Tavallisen baariasiakkaan lankeaminen huijaukseen ei vaikutakaan niin uskomattomalta, mutta kun palturin uskoi myös muun muassa New York Times teatterikriitikko ja eräs Hollywood-tuottaja, joka oli oikeasti tavannutkin Kubrickin, niin ei voi kuin äimistyä.
Conwayn Kubrick-leikki paljastui vähitellen ja ohjaaja itsekin oli tietoinen Lontoossa hyörivästä alter egostaan. Juttu on ollut ymmärrettävästi niin hassu, että Kubrickin kanssa työskennelleet Anthony Frewin ja Brian W. Cook päätyivät työstämään aiheesta elokuvan Colour Me Kubrick. Monissa Kubrickin elokuvissa assistenttina ollut Frewin laati käsikirjoituksen ja apulaisohjaajana toiminut Cook on vastannut ohjauksesta.
He ovat ilmeisen tietoisesti rakentaneet elokuvansa ironisen näkökulman varaan ja jättäneet tosipohjaisuuden vain viitteeksi. Lopputulos tuo mieleen enemmän television sketsiohjelmat, joissa hahmot ovat tarkoituksellisia karikatyyrejä ja yhtä ja samaa vitsiä toistetaan kerta toisensa jälkeen. Tämä ei toimi pitkässä elokuvassa.
Hupaisa huijaus ja John Malkovichin briljeeraava roolisuoritus hauskuuttavat aluksi, mutta tarina ei kehity mihinkään ja itse Alan Conwayn toimia ei taustoiteta, ne jätetään vaille motiiveja. Elokuva lipsuu väkisin yhden vitsin veivaamiseksi, mikä tekee siitä elokuvaharrastajien kuriositeetin. Elokuvana ja komediana Colour Me Kubrick ei ole kaksinen.
Todellisen Alan Conwayn, tai syntymänimeltään Eddie Alan Jablowskyn, elämässä olisi kyllä ollut aineksia tragikomediaan. Alanin alamäki alkoi 1980-luvun lopulla, kun vaimo lähti miehen homorakastajan takia. Homorakastaja kuitenkin kuoli aidsiin. Pian Conwayn matkatoimistobisnes meni nurin. Mies tarttui pulloon ja antautui fantasioilleen olla Stanley. Alanilla on myös poika, Martin, jota hän kohteli kaltoin. Martin päätyi lastenkotiin. Alan eli Lontoon baareissa täyttä häkää Stanleynä. Viina vei lopulta parantolaan ja AA:han, jossa hän kehitteli uusia tarinoita itsestään. Conway oli patologinen valehtelija ja kuoli pennittömänä, muutamaa kuukautta ennen Stanley Kubrickia.
Colour Me Kubrick hyödyntää kiinnostavasta tarinasta vain yhden ja näennäisesti hauskimman juonteen. Se ei riitä. Kenties elokuvan tekijäksi olisi tarvittu Kubrick itse.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,1 / 7 henkilöä
Seuraava:
Little Miss Sunshine
Arvostelu elokuvasta Little Miss Sunshine.
Edellinen: Shortbus
Arvostelu elokuvasta Shortbus.