Arto Koskisen esikoinen on elokuva omista kokemuksista

Arto Koskisen käsikirjoittaman ja ohjaaman Kahlekuninkaan lähtökohdat ovat miehen omissa lapsuuden kokemuksissa:

- "Se on oma stoori, joka liittyy sellaiseen, jossa itse petin omat kaverini kerran ja jouduin puoleksi vuodeksi boikottiin. Pienen pojan elämässä se oli aika karmiva jakso. Tavallaan joutua omien kavereiden hylkäämäksi ja vielä ihan syystä. Sitten siinä kävi vielä sillä tavoin, että sinä aikana minä ja samoin kaverini, tehdessämme sovintoa, huomasimme kasvaneemme ulos sellaisista korkeajännitysleikeistä. Emme enää sillä tavoin syttyneet niihin, vaan katseet suunnattiin noihin vastakkaisen sukupuolen edustajiin."

Elokuva on tarina tästä kasvuprosessista. Vaikka perusasetelma onkin Koskisen omasta elämästä, niin elokuvan tarina on varsin roisisti fiktioksi väännetty. Tapahtumien sijoittaminen Tornio-Haaparantaan 1970-luvulle oli tarkoin harkittua. Eräs syy oli ohjaajan, ja kahden pojan isän, mukaan jo poikien sotaleikeissä. Nykyaikaan sijoitettuna tällaiset leikit eivät olisi enää niin uskottavia, sillä poikien ajanviete on vaihtunut pelaamiseen ja muuhun.

- "Toinen juttu oli siinä, että 70-luvulla Suomen ja Ruotsin välinen ero oli paljon jyrkempi kuin mikä se nyt on. Se näkyi siellä rajanpinnassa selkeästi. Ruotsalaiset olivat vauraampia ja vapaampia ihmisiä, ja me vähän kadehdimme niitä. Se oli jotenkin herkullisempi lähtökohta kuin mitä se tänä päivänä on."

Ei liikaa selittelyä

Elokuvan punainen lanka liittyy valehteluun ja sen synnyttämään kahleeseen, mitä elokuvan kahlitsemisteeman voisi tulkita symboloivan. Koskinen ei tunnusta miettineensä asiaa näin teoreettisesti käsikirjoittaessaan elokuvaa, vaikka tarinan eri tasoja luonnollisesti pyritäänkin jo käsikirjoituksessa nivomaan toisiinsa.

- "Kahlitseminen ei itselleni liittynyt niinkään valehtelemiseen, vaan siihen kun yrittää olla jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Silloin helposti liioittelee tai valehtelee ja niistä voi muodostua jonkinlaiset kiinnikkeet, joista jossain vaiheessa on päästävä eroon."

Koskinen korostaa, että käsikirjoittaessa ei halua ajatella asioita puhki, sillä silloin menee itseltäkin mehut työskennellä. Ensin on luotava asetelma, ja sitä lähdetään kirjoittamaan ja mitä enemmän tarinaan saadaan sidottua eri asioita sen parempi. Viisi vuotta Kahlekuninkaan käsikirjoitusta työstänyt Koskinen myös tähdentää, että katsojille on jätettävä vapaus miettiä mitä eri asiat tarkoittavat.

- "Tarinassa on oltava sellainen liikkumavara, jossa katsojan on hyvä olla. Siellä pitää olla myös jokin keskeinen merkitys, jota ei tarvitse puhki selittää, mutta että se on siellä olemassa, ja sen yhden merkityksen ympärillä pyörii ja siihen aina palaa. Se tuo myös pientä mystiikkaa siihen juttuun."

Ei pelkkä nuortenelokuva

Lasten- ja nuortenelokuvaa pidetään usein vaikeana lajina, mutta Koskinen ei ensimmäistä pitkää elokuvaansa mitenkään erityishaasteellisena pitänyt. Elokuvan tekeminen on toki aina suuri haaste ja haaste pitää itselleen myös asettaa, muutoin lopputulos jää vajavaiseksi. Koskinen myöntää pitkän käsikirjoitusprosessin päätteeksi olleen sellaisen tunteen, että nyt tämä pitää jo tehdä.

- "Olin aika rentoutunut elokuvaa tehdessä. Mitään kauheita paineita ei ollut. Tykkäsin kirjoittaa sitä, ohjata sitä ja tehdä leikkausta ja näitä muita jälkitöitä. Pidin elokuvan tekemisestä alusta loppuun. Ja pyrin tekemään parhaani."

Kahlekuningas ei ole pelkästään lasten- ja nuortenelokuva ja käsikirjoittaja-ohjaaja on siihen juuri pyrkinytkin. Mukaan on mahdutettu aikuisten maailmaa ja kirjoittaessaan tarinaa Koskinen piti yhtenä teesinään sitä, että tarina on isille ja pojille. Unelmissa ja sankarimaailmoissa haaveilevien miesten vastapainoksi naisroolit Koskinen kirjoitti vahvoiksi, mutta ei liian vakavasti.

- "Yritin koko ajan pitää semmoisen pilkkeen silmäkulmassa. Olemme Suomessa tottuneet katsomaan tätä omaa kulttuuriamme aika raskain silmin ja pidetty sitä synkkänä. Halusin kääntää sitä vähän, että sitä voi tarkastella toisellakin tavalla. Ei sen välttämättä pidä niin ankeaa olla."

Nuorten voimaa

Elokuvassa on paljon nuoria näyttelijöitä, mutta Koskinen ei pidä heidän kanssaan työskentelyä mitenkään poikkeuksellisena. Päinvastoin hän kiittelee nuorten kanssa toimimista mukavaksi. Tärkein vaihe on näyttelijöiden löytäminen ja siinä pitää kahlata läpi aika isokin otanta. Kahlekuninkaaseenkin koekuvattiin noin 1500 nuorta.

- "Ei siinä ole mitään eroa, onko amatööri vai ammattinäyttelijä, kunhan he ovat motivoituneita."

Lasten- ja nuortenelokuvia on viime vuosina tehty Suomessa kohtalaisen monta. Koskinen ei näe mitään selvää tai järjellistä syytä siihen. Osaltaan sitä on haettukin, sillä lasten- ja nuortenelokuvia ei aiemmin ole liiemmälti tehty, ja koska elokuvia tehdään sykleittäin, niin nyt näitä elokuvia on kasautunut. Kenties elokuvia pitäisi tulla tasaisemmin, mutta Koskinen ei välttämättä usko, että useat saman kohderyhmän elokuvat söisivät toisinaan, paremminkin ne tukevat toisiaan.

- "Kyllä niille kaikille tilaa on. Jos ihmisillä on kiinnostusta käydä elokuvissa, niin ei ole mitään ongelmaa."