Ainoakaan mies ei armahda toista

Aiemmin lähinnä rikoselokuvia ohjannut tanskalainen Nicolas Winding Refn sai usean vuoden valmistelun jälkeen valmiiksi jylhän viikinkiteoksensa Valhalla Rising, joka on jakanut mielipiteitä rajusti kahtia. Refn ei ole suostunut asettamaan teostaan mihinkään ennalta asetettuun lokeroon tai alistumaan mihinkään konventioon.

Valhalla RisingElokuvan verkkainen ja pelkistetty tarinankerronta, osiin jaettu tarina sekä niukka dialogi ovat usein niin sanottujen taide-elokuvien tunnusmerkkejä, mutta Valhalla Risingin brutaali aivomassan ja veren täyttämä väkivalta sekä huikean komea visuaalisuus puolestaan viittaisivat toiminnallisempiin lajityyppeihin. Väkivalta ja taistelut ovat kuitenkin erittäin lyhyitä, kohtalokkaita ja nopeasti ohi olevia, sellaisia kuin ne tosielämässä voivat aseistettujen miesten välillä olla, mutta jota ne harvoin elokuvissa ovat.

Elokuva ei ole myöskään sen enempää historialliseksi tarkoitettu kuin Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinettikään on realistinen kuvaus sen ajan Ruotsista. Ainoa asia, joka elokuvan sitoo tiukemmin historiaan on Delawaren kiviröykkiö, jota pidetään osoituksena viikinkien vierailusta alueella, jossa heidän ei pitänyt pääsääntöisesti matkustella.

Valhalla Risingia voi tulkita kaikkien edellä mainittujen näkökulmien avulla, mutta yksi olennainen näkökulma kuitenkin puuttuu. Avain Valhalla Risingiin ja sen maailmaan on antihumanistisessa, pakanallisessa maailmankatsomuksessa, skandinaavisissa myyteissä ja uskomuksissa. Valhalla Rising on osittain hengellinen elokuva, mutta se ei ole kristillinen elokuva.

Valhalla RisingTeoksen ydin on riimujen täyttämä, mykkä ja yksisilmäinen voittamaton soturi, Mads Mikkelsenin esittämä Yksisilmä, joka tietää omansa ja muiden kohtalot, joka näkee verenkarvaisina välähdyksinä tulevaisuuden ja jonka sanattomia ennustuksia tulkitsevat kaksi eri oraakkelia, nuori poika ja mielipuoli. Yksisilmä ei selvästikään ole vain yksi perinteisen vaiteliaista elokuvatoiminnan miehistä, vaan hahmolla on mytologinen, ylimaallinen aspektinsa.

Yksisilmä on tulkittavissa Odinin, viikinkien aasajumalien Kaikki-Isän vertauskuvaksi, ellei peräti tämän ruumiillistumaksi. Soturitietäjä Odinia kutsuttiin myös nimellä Hoárr, yksisilmäinen, koska hän uhrasi toisen silmänsä saadakseen salattua viisautta. Tällä oli hintansa, ja Odin tiesi paitsi tulevaisuuden, myös oman tulevan kuolemansa maailmanlopussa Ragnarökissä. Myös elokuvan monitulkintainen käsikirjoitus kuvaa aikaa, jolloin henkinen maailmanloppu on ovella ja viikinkien kulttuuri sekä vanhat jumalat ovat väistymässä. Yksisilmäkin päätyy lopulta kristittyjen kanssa samaan veneeseen, kirjaimellisesti.

Kuolema ei ole Yksisilmälle asia, jota tulisi vältellä, sillä viikinkien elämänasenteeseen kuului länsimaisesta elämänkatsomuksesta poikkeava synkkä fatalismi ja erilainen suhtautuminen kuolemaan. Kuolema oli aina läsnä ja jokaisen kohtalo, mutta se ei merkinnyt suinkaan samaa kuin unholaan vaipuminen. Vain taistelussa kuolemalla aukesivat Valhallan portit, vanhana ja rauhassa kuoleminen oli häpeällistä.

Valhalla RisingKäsitys on nykyiselle länsimaiselle humanistiselle maailmankatsomukselle vieras, mutta ei eronnut paljoakaan verenhimoisesti pakanoita käännyttävien alkukristittyjen käsityksistä. Rauhansanomaa ja vapahdusta sen eri muodoissa on aina tuotu raudalla ja verellä, ja sitä myös Valhalla Rising symbolisesti sivuaa kuvatessaan kristittyjen viikinkien toimintaa uudella mantereella, jota he ensin luulevat Pyhäksi Maaksi ja sitten Helvetiksi. Miekka on sekä kuvassa että teoissa yhtä kuin risti.

Professori Joseph Campbellin klassikkoteoksen Sankarin tuhannet kasvot (1990) teoriat monomyyteistä, sankarin matkasta ja tuhosta sekä vanhojen maailmanjärjestysmyyttien päättymisistä ovat havaittavissa myös Valhalla Risingin liki rituaalisessa rakenteessa. Pohdiskeleva, viipyilevä kerronta yhdistettynä vereen ja usvaisiin visioihin ei sisällä kompromisseja, jotka toimisivat alimman tason yhteisenä nimittäjänä suurille popcornia mussuttavillle massoille. Jylhä, paikoin shamanistisen unenomainen elokuva on alkuvoimainen ja luonnonvoimainen. Mitä vähemmän dialogia on, sitä enemmän henkilöhahmojen kehonkielen ja tekojen merkitys kasvaa.

Ihmisten perimmäiset, alkuvoimaiset tunteet raastetaan pinnalle kuin Werner Herzogin Aguirre – jumalten vihassa ikään, ja myös Valhalla Risingissa siirtymävaiheet vedessä olevassa aluksessa ovat olennaisia tarinan kannalta. Veden lisäksi muutkin luonnonelementit ovat läsnä, ja häikäisevän kauniit mutta karut maisemat merkitsevät sekä fyysisiä että emotionaalisia siirtymiä, jotka ohjaaja hallitsee erinomaisesti.

Valhalla RisingMyös Yksisilmä on oma maisemansa. Lukuisat lähikuvat uurteisista kivikasvoista ja pistävästä kykloopinkatseesta eivät vaadi tuekseen muuta perspektiiviä, sillä Yksisilmän katse on itsessään kaikki, siitä heijastuu hahmon verellä maksettu viisaus sekä deterministinen tietoisuus tulevasta. Mikkelsen tekee huippuroolin, jossa henkilöhahmon sisäinen palo heijastuu väkevänä hänen yhdestä ainoasta silmästään.

Valhalla Risingin ainoa kauneusvirhe on, että sen hahmojen kuuluisi puhua muinaisskandinaavisia kieliä, mikä vahvistaisi tarinan tunnelmaa entisestään. Muuten teos on ohjaajansa uran tähänastinen huipentuma, jonka omaleimaisuus ja elokuvataiteellinen anti jäävät useampienkin katselukertojen jälkeen mieleen vahvasti.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,1 / 12 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com