Myytti hukassa

Kun katsoo Troijan tupla-dvd-julkaisun making of -pätkiä, niin sääliksi vain käy. Kyllä mahtoi Bratt "Akhilleus" Pittia ja Eric "Hektor" Banaa harmittaa, kun he näkivät elokuvan valmiina. Miltei vuoden treeni ja pumppaus antiikin satujen ykkösatleeteiksi latistui korskeiksi koristeltuihin komeisiin kuviin, joissa ei ole hengen häivenääkään, kun muinainen tarusto on viivoittimella vedetty yksioikoiseksi ja -toikkoiseksi sodan, uhon ja tuhon spektaakkeliksi.

© 2004 Warner BrothersTroijan tekoon upotetut 200 miljoona dollaria näkyvät ja kuuluvat tuulena ja torvensoittona sekä tähtinäyttelijöiden tylsyttävän puisevina vuorosanoina. Olisiko ollut niin, että skenaario on ollut jo alunperin pelkkä kuvakäsis, johon on lisätty muutama mahtipontinen puhekupla pönkittämään aiheestaan voimattoman henkisesti irrallaan olevaa juonta. Toki ratkaisu on hyvä purkka- ja popkornikulttuurin kasvateille, joille Homeroksen Ilias-klassikko on tuntematon käsite. Muutoin jumalten hylkääminen on alhainen veto, kompromissi, joka vetää maton alta koko idealta filmata vanha myytti. Myytti, joka oikeastaan tyystin unohdetaan. Kakkos-dvd:n huvittavin anti onkin "Gallery of the Gods", jossa kreikkalaisen taruston jumalia esitellään. Miksiköhän?

Pois on jätetty paitsi jumalat myös romanssit, ihmiset, tunteet ja tragedia yhden kulttuurin tuhosta. Alkuperäisen tarinan elokuvasta löytää ehkä pyhän hengen voimalla, kun Troijan prinssi-pelimies Paris (Orlando Bloom) vikittelee itselleen Spartan elostelevan kuninkaan Menelaoksen (Brendan Gleeson) kauniin ja nuoren Helena-vaimon (Diane Kruger). Tästäkö kunkku älähtää ja painuu samantien velipoika Agamemnonin (Brian Cox), Mykeneen vallanhimoisen ruhtinaan pakeille.

© 2004 Warner BrothersKun nämä kaksi sotahullua pääsevät paatostelemaan, niin kaikkien aikojen kahakkahan siitä seuraa. Viisas Odysseus (Sean Bean) ja kuolematon mutta hedonistinen soturien soturi Akhilleus paattiin vaan mukaan ja sitten menoksi tekemään selvää Troijan kukoistavasta kulttuurista, joka oikeasti lieni vain löyhkäävä läävä.

Kaikki nimet kalskahtavat toki suurilta kohtaloilta ja valtavilta tunteita, mutta niitä ei ikävä kyllä ole. Esimerkiksi Parisin ja kuningatar Helenan romanssinpoikanen jättää vain funtsimaan, että mitä niin ihmettä prinssi on naisessa nähnyt. Että saa sotakin tulla. Jos elokuvan pehmopornoiluun olisi edes ladattu kunnollista rasvaisen panemisen hehkua, olisi jotenkin voinut ymmärtää nuoren prinssin pakotuksen puntissa.

Wolfgang Petersen on jenkkiaikanaan ruotinut Amerikan lähimenneisyyden traumoja (Tulilinjalla, 1993) ja nykyisyyden uhkakuvia (Tuntematon uhka, 1995 ja Air Force One, 1997) sekä työläissankaruutta (Meren raivo, 2000). Troijastakin on mahdollista vetää analogia Irakin konfliktiin vallanhimoisine ruhtinaineen, mutta teeman kehittely olisi vaatinut älyllistäkin syventymistä ja poliittisista palleista paljon pirummin puristavaa otetta. Nyt kaupalliset välistävedot vesittävät itse alkuperäistarinan sekä allegoriat oman aikamme maailmantilaan. Miehet ylitsepursuavasti kihisevät testosteronia, naiset taas ovat kauniita ja tyystin persoonattomia huokailijoita. Tunnetasolla elokuva noudattaa 9-vuotiaan pojanklopin action-nukkeleikkejä.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 6 henkilöä