Isän kädestä
Luc Bessonilla on vakuuttava ansioluettelo siitä, miten amerikkalainen toiminta ja ranskalainen tunnelmointi laitetaan tehosekoittimeen lopputuloksen ollessa yleensä täysin uskomaton, hämmentävä mutta niin vetovoimainen ja omituinen sekoitus. Takenin kohdalla Besson on toiminut käsikirjoittajana ja tuottajana luottaen lähinnä kuvaajana vaikuttaneen Pierre Morelin ohjaustaitoihin. Leonille (1994) ei nyt sentään vedetä vertoja, mutta Takenissakin tarina on rakennettu vahvan pääosanesittäjän vastuulle.
Juoneltaan Taken on suoraviivaisen simppeli oman käden oikeuden palopuheenvuoro sekä tarinankäänteiltään kaiken uskottavuuden tuolla puolen kauhova ja tylyyn toimintaan vannova väkivaltafantasia, jossa tytärtään etsivä isä ja entinen agentti kääntää suurin piirtein koko Pariisin ympäri ämpäri ja laittaa pahikset halki poikki ja pinoon erittäin kyseenalaisella mentaliteetilla, jossa sivulliset uhrit ovat amerikkalaiselle raivopäälle vain keinoja täyttää oma tavoite. Mutta hetkinen, olisiko tässä sittenkin allegoriaa johonkin suuntaan...
Taken on aivan samaa sarjaa John Rambon (2008) kanssa. Kummassakin esitetään elävän elämän todellinen epäkohta, minkä jälkeen ylivertainen mutta inhimillinen sankari tekee tilit selviksi korkojen kera. Erittäin typerää mutta erittäin vangitsevaa fantasiaa. Kun vääjäämätön oikeus tapahtuu oikein isän kädestä, katsojan ei tarvitse rasittaa yläkoppaansa yllättävillä juonenkäänteillä. Ja kun roistot ovat vielä sänkileukaisia albaaneja, joita venäläisetkin karttavat, ja ranskalaiset perinteisen epäluotettavia, niin antaa mennä, kun kerran mono vie. On sitä paljon kehnompiakin tapoja aikaansa kuluttaa.
Yllättävää Takenissa on tapa, jolla kuusikymppinen Liam Neeson tekee pääosapaluun. Hän on koukuttanut itsensä entisen agentin nahkoihin niin suvereenisti, että järkyttävän teennäisissä perhekohtauksissa sitä jo haistaa vetreämmissä hommissa virttyneen eläkeläisen turhautumisen, eksymisen ja sisäisen palon päästä edes kerran vielä hieromaan rystysiään pahojen poikien naamavärkkeihin. Patonkipääkaupungissa kiukkuinen eläkeläinen viettää vauhdikkaan vaihtoehtoloman ja pääsee vihdoinkin elementtiinsä ruhjomalla rumemmin kuin uusi Bond konsanaan.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 8 henkilöä
Seuraava:
Towelhead
Teinitytön aikuistumista rasistisessa ja tekopyhässä lähiössä kuvaava Towelhead ei onnistu yhteiskuntakritiikissään.
Edellinen: Uskomatonta
Boratin ohjaajan viihdyttävä dokumentti vitsailee järjestäytyneiden uskontojen kustannuksella.