Salainen ikkuna kotikatsomo

Stephen Kingin tuotannossa temaattisesti kiinnostavan alaluokan muodostavat teokset, joissa hän tuijottaa omaan napaansa eli käsittelee sitä, millaista on olla kirjailija. Nyt elokuvan muotoon on väännetty Salainen ikkuna. Sen esittämä kysymys on vähintäänkin mielenkiintoinen: luommeko tarinoita maailmasta vai maailmaa tarinoilla? Tapa, jolla tämä kysymys esitetään ja ratkaistaan onkin sitten banaali ja arvattavissa.

Salaisen ikkunan vetonaulaksi on valittu aina erinomainen Johnny Depp, joka näyttelee riutuvaa kirjailijaa. King pönkittää egoistisesti romantiikan aikakaudella alkunsa saaneen myyttisen taiteilijakuvan kliseitä: kirjailija on kärsivä erakko, jonka luova hulluus puhkeaa kirjaimellisesti kukkaan luonnon helmassa.

Siinä missä Piinan sankari sai tyytyä ulkoiseen uhkaajaan, joutuu Salaisen ikkunan päähenkilö painiskelemaan sekä sisäisten että ulkoisten ongelmien kanssa. Kirjailija on yllättänyt vaimonsa (Maria Bello) jakamasta sulojaan vieraalle miehelle ja samoihin aikoihin pihamaalle päräyttää punaniskajuntti (John Turturro), joka ilmoittaa kirjailijan varastaneen hänen novellinsa. Kirjailijaraukalla on kaksi vaihtoehtoa: korjata vääryys tai itkeä ja korjata vääryys. Jotta elokuvaan saadaan annos toimintaa ja muutama ruumis, valitsee hän luonnollisesti jälkimmäisen tien.

Salaisessa ikkunassa on kourallinen mielenkiintoisia ideoita, mutta sitä vaivaa pahasti keskinkertaisuuden taakka. Esimerkiksi modernille elokuvalle tunnusomaista ajallista fragmentaarisuutta ei missään vaiheessa uskalleta viedä loppuun asti vaan tarina kulkee pääasiassa tutun ja turvallisen sensomotorisen nuotin tahtiin. Tämä on harmi, sillä juoni olisi oikeissa käsissä tarjonnut kiinnostavia mahdollisuuksia pohtia esimerkiksi toden ja epätoden problematiikkaa tavalla, johon vain elokuvataide pystyy. Salainen ikkuna ei tietenkään yritä olla taidetta vaan viihdettä, mutta kovin viihdyttäväksi sitä ei voi sanoa. Viimeistään loppu latistaa elokuvan pulp-kirjallisuuden ja suoraan videolle joutavien elokuvien tasolle.

Ylimääräinen tähti tipahtaa osajaosta vastanneelle ilmeisen lahjakkaalle porukalle. Voi nimittäin vain ihmetellä millä keinoin näin hyviä näyttelijöitä on saatu kiristettyä mukaan näin keskinkertaiseen elokuvaan.