Reindeer Games - Pelin henki kotikatsomo

Veteraaniohjaaja John Frankenheimer ilahdutti pari vuotta sitten tiukalla ja miellyttävästi vanhanaikaisella toimintarutistuksellaan Ronin (1998). Uutta voimaa saanut ruutipappa näytti nuoremmille, miten kunnon trilleri ammattitaidolla tehdään - juonessa oli sekä koukkua että suoraviivaisuutta. Pelin henki jatkaa samaa jännärilinjaa. Nyt tosin tyylikäs ja persoonallinen eurooppalaisuus on vaihtunut monta astetta vivahdeköyhempään kerrontaan, vaikka katsomiskelpoisesta rikosjännäristä tässäkin kyse.

Pelin hengen onnistuminen lienee ollut juuri Frankenheimerin ohjauksessa, jossa on enemmän tatsia kuin nousujohteisen Ehren Krugerin juonikyhäelmässä. Mukana on vaadittavat määrät trenditietoista paukuttelua ja räjähdystyömaata ja kliseistä kalabaliikkia, mutta hyvin ohjaaja on pitänyt kerronnan mielenkiintoisena. Toki pienimuotoisempi, vanhan hyvän ajan B-jännärin riuska ote olisi jykevöittänyt tarinaa ja henkilöhahmoja turhan uhon ja tehosteräiskeen sijaan.

Tarina miehestä, joka tekeytyy toiseksi ja joutuu vasten tahtoaan ryöstökeikalle, ei mitään uutta kortta lajityypin kekoon kanna. Sähläävä mutta periksiantamaton sankari, sadistinen rosmopäällikkö ja kohtalokas nainen ovat jo melkein liian peruskuvastoa. Juoni tarjoaa perinteen mukaisesti yllätyksiä tasaisesti tihennettynä, mutta lopuksi niitä on melkeinpä liikaa. Jo suorastaan kiusallisiin mittoihin paisuvaa epäuskottavuutta alkaa olla vaikea niellä, vaikka näitä tarinoita ei liian tosikkomaisella silmällä saakaan katsoa. Ainoa painoarvoinen logiikka kun on tulevan tappion vääjäämättömyys.

Kuusikymmentäluvulla parhaan luomiskautensa kokenut Frankenheimer on vedossa pitkän suvantokauden jälkeen. Kun vain jäärälle tarjotaan kunnollisia käsikirjoituksia, niin silloin lienee nuoremmilla tekijöillä tukassa pitelemistä. Tuskin mitään Mantsurian kandidaatin (1962) kaltaista mestariteosta on enää odottaminen, mutta paukkuja ja rutikuivaa ruutia tuntuu vielä löytyvän.

ks. ensi-ilta