Pelin henki valkokangas

Veteraaniohjaaja John Frankenheimerin lähes 50-vuotiselle uralle on osunut monia ylä- ja alamäkiä, viimeisen 20 vuoden aikana enimmäkseen alamäkiä. Tiukka toimintaelokuva Ronin elvytti ohjaajan kolhiintunutta mainetta, ja Pelin henki antaa edelleen lisävahvistusta sille, että Mantshurian kandidaatilla amerikkalaisen elokuvan historiaan puumerkkinsä painanut Frankenheimer osaa yhä tehdä elokuvia vetävämmin kuin useimmat nuoremmat kollegansa.

Pelin hengen alkuvaiheet viittaavat Frankenheimerin 60-luvun mestariteokseen, identiteettikriisiä käsitelleeseen Tapaus Wilsoniin. Jouluksi vankilasta vapautuva Rudy ottaa puukotetun sellikaverinsa Nickin henkilöllisyyden ja tapaa tämän kuvankauniin kirjeystävän. Linnakundin uuden minän ja kirjekyyhkyn romanssi näyttää lopahtavan jo alkuunsa, kun naisen vähemmän sisäsiistit ystävät puuttuvat peliin ja ryhtyvät kiristämään Rudylta/Nickyltä tietoja. Joulun vietto jää väliin ja pukilla onkin kontissaan lyijyisiä namusia….

Enempää ei kannata paljastaa, sillä Pelin henki on niitä elokuvia, joissa katsojaa juoksutetaan 6-0-pohjalta. Nopeat käänteet ja painopisteen vaihdokset seuraavat toisiaan hengästyttävän kiivaalla tempolla. Käsikirjoituksessa on liimattu yhteen kaksi rikoselokuvan peruskaavaa. Toisessa syytön mies joutuu ajojahdin kohteeksi, toisessa joukko toinen toistaan häijympiä rikollisia suunnittelee suurta keikkaa. Päälle naulataan vielä muutama asetelman nurin päin kääntävä yllätys, ja vauhdikas tarina on valmis. Sen loogisuuden perään ei kannata liikoja kysellä, mutta miksi pitäisikään, kun oikein rytmitetty toiminta pitää mielenkiintoa yllä.

Tehokasta, ekonomista kerrontaa eivät pilaa edes Ben Affleckin uskottavuusongelma, Gary Sinisen irvistelevä ylinäytteleminen tai elokuvan viimeiset kaksi minuuttia, joita olisi voinut miettiä jämptiin kokonaisuuteen paremmin istuviksi. Pelin henki ei varmastikaan jää lajityyppinsä muistettavimpien teosten joukkoon, mutta se on silti erinomaisella ammattitaidolla toteutettua, pihdeissään pitävää rikoselokuvaa. Niille, jotka pitävät sellaista elokuvaa valmiiseen formaattiin tehtynä väkivaltamoskana, yllä olevat neljä tähteä ovat vitsi. Ehkä niin, mutta rikoselokuvan ystävät tervehtivät ilolla pieteetillä tehtyä tuotetta.