Red State kotikatsomo

Nasevan dialogin ja elämää suurempien henkilöhahmojen varaan tähänastisen uransa rakentanut, pitkälti urbaaneista indie-komedioistaan tunnettu elokuvaohjaaja Kevin Smith päätti tehdä aivan uuden aluevaltauksen urallaan. Red State ei ole komedia, siinä ei heitetä hersyvää läppää, siinä ei hengailla ostarilla. Siinä tapetaan julmasti ja paljon sekä Herran nimessä että lain nimessä.

Totinen, verinen ja hyytävä trilleri käy teemojensa osalta kurkkuun kiinni kuin luonnevikainen pitbull-terrieri eikä hellitä ennen kuin verta lentää. Dogma-elokuvassa kristinuskon tiettyjä piirteitä lempeästi irvaillut ohjaaja on itsekin katolinen ja uskonasiat ovat miehelle yllättävänkin tärkeitä. Niin tärkeitä, että mies näkee kirjaimellisesti punaista erilaisista Yhdysvaltain ahdasmielisistä hihhulikristittylahkoista, jotka Herran nimessä harjoittavat jatkuvaa vihapuhetta, solvaamista ja syrjimistä. Red State on avoin hyökkäys ja purkaus sekä näitä ammattimaisia vihaajia kohtaan että kovaotteisia liittovaltion järjestöjä kohtaan, jotka saattavat paisuttaa orastavan kriisin täydeksi katastrofiksi.

Valtaan liittyy aina väkivalta, ja valtaa saa sekä manipulaatiolla että aseilla. Elokuvassa esiintyvä Five Points Trinity Church onkin yhdistelmä sekä Westboron baptistikirkkoa että Daavidin Oksa -kulttia. Westboron kirkon jäsenet ovat saaneet Suomenkin lehdistössä julkisuutta riehuttuaan eri tilaisuuksissa julistamassa homoille ja syntisille kuolemaa. Vahvasti aseistautunut Daavidin oksa -ryhmittymä ja sen kulttijohtaja David Koresh taas päätyivät Wacossa, Teksasissa tulitaisteluun liittovaltion agenttien kanssa ja piirityksen seurauksena kuoli kymmenittäin ihmisiä, myös lapsia.

Smithin versiossa hampaisiin asti aseistautunutta perheen ja lahkon yhdistelmää johtaa Abin Cooper. Cooperin roolissa on Tarantinonkin elokuvien luottonäyttelijä Michael Parks, joka tekee suorastaan hyytävän realistisen roolisuorituksen karismaattisena manipulaattorina, joka pitää seurakuntansa tiukasti hyppysissään mutta myös oikeasti uskoo omiin puheisiinsa. Cooperin klaani houkuttelee irtoseksiä kaipaavia teininuoria luokseen ja teloittaa näitä Jeesuksen nimessä, jonka jälkeen väistämätön konflikti viranomaisten kanssa on valmis alkamaan.

Red State alkaa kauhuelokuvan tunnelmissa, ja paljon elmukelmua sisältävät syntisten teloitukset ovat vimmaisen häiriintyneitä. Myöhemmin elokuva vaihtuu verisen räjähtävään toimintaan, joka on leikattu tiukan intensiivisesti. Tässä vaiheessa Smithin paatoksellinen ote toimii, koska emotionaaliset ylilyönnit ovat kytköksissä väkivallan ulkoisiin ilmenemismuotoihin. Saarnaava ote ei ole liian päällekäypää, koska Smithin kritiikki kohdistuu tasapuolisesti uskonnollisen vallan väärinkäytön lisäksi myös maallisen vallan ja auktoriteetin väärinkäyttöön.

Loppua kohden onkin harmillista, että elokuvan rakenteet ja tarinan kaari lässähtävät ja vahva ote kirpoaa. Elokuva ei muutenkaan ole kovin pitkä, vain 84 minuuttia, mutta käsikirjoituksessa on panostettu vain alkuun ja keskikohtaan, ei viimeiseen näytökseen. Aivan kuin teosta tehtäessä ei olisi lainkaan mietitty, miten se tulee päättymään ja olisi keksitty nopeasti deus ex machina -ratkaisu, joka laukaisee tilanteen. Asiat olisivat silti voineet olla pahemminkin, sillä kuuleman mukaan teokselle oli alun perin kaavailtu täysin älyvapaata fantasialoppua, jossa teos päättyy äkisti maailmanloppuun ja Tuomiopäivään. Onneksi tähän ei sentään päädytty.

Loppuosa Red Statesta ei vedä vertoja alkuosalle ja Smithin omat mielipiteet tulevat ehkä liiankin saarnaavina läpi, mutta Parksin erittäin vahva roolisuoritus sekä teoksen karmivat yhtymäkohdat tosielämän tapahtumiin tekevät elokuvasta kiinnostavan. Red State on ehkä rosoinen, mutta ainakin se on täysin erilainen teos kuin mitä Kevin Smith on ikinä ennen tehnyt. On aina varteenotettavaa, jos ohjaaja astuu rohkeasti oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.