Mad Max kotikatsomo

Autoelokuvien eliitti on harvalukuinen. Elokuvat, joissa autolla ajo ja onnettomuudet ovat olennainen osa kerrontaa, ovat suurimmaksi osaksi ala-arvoista roskaa. Karvanopat ja kaasuttelu yhdistetään muutoinkin vain vajaaälyisten kaksilahjetollojen harrastukseksi. Mutta kaksi- ja nelipyöräisten ulvonnassa konkretisoituu enemmän kehityksen kulkua ja sen ympärilleen kylvämää tuhoa kuin draamojen jaaritteluissa tai tähtitarhojen hörhelöissä. Savuavassa kumissa ja bensiinin katkussa lehahtaa modernin maailman alku ja loppu.

Mad Max on puhdasta alkuvoimaa. Se on suoraviivainen kostotarina, sankarimyytin vakio, ilman häivähdystäkään onnellisia kompromisseja. Elokuva on tehty kaukana Australian hikisillä takapihoilla vailla Hollywoodin puleerauksia ja kikkailuja. Kiitos australialaisen hulluuden, ajokohtaukset ovat vimmaisuudessaan edelleen pysähdyttäviä ja lyömättömiä.

Huolimatta rajusta maineestaan elokuvassa ei ole graafista väkivaltaa, mutta tarinan ahdistava lohduttomuus ja kertomukset kuvauksissa kuolleista stunteista ovat taanneet elokuvalle kovan kulttimaineen, joka on siivittänyt Mad Maxin yhdeksi elokuvahistorian tuottoisimmaksi elokuvaksi. Budjetti oli aikanaan noin 400 000 dollaria ja tähän mennessä elokuva on tuottanut yli 100 miljoonaa taalaa ja kohta jo kolmannen jatko-osan, kun vuonna 2004 ensi-iltansa saanee neljäs Mad Max -elokuva, Fury Road.

George Millerin kerrotaan saaneen inspiraation Mad Maxiin post-apokalyptisesta pikkuelokuvasta A Boy and His Dog (1975). Lisäksi Millerin työ lääkäriharjoittelijana ensiapupolilla liikenneonnettomuusuhrien parissa sekä 1970-luvun energiakriisi heijastuivat käsikirjoitukseen. Elokuva kertoo anarkian aamunkoitosta, lähitulevaisuudesta, jolloin yhteiskuntajärjestys alkaa romuttua maailmalla vallitsevan sekasorron myötä. Tematiikka syvenee jatko-osassa Mad Max 2. Vaikka kumpikin elokuva on itsenäinen teos, muodostavat ne kokonaisuuden juuri temaattisesti.

V8 Interceptors

Mad Maxin autot ovat kirjoittaneet oman luvun historiaan. Elokuvassa jylisevät autot ovat pääosin uniikkeja Australian Fordeja, joista moni karvanoppa-corolla voi nähdä vain märkää unta. Maxin musta "last of the V8 interceptors" on eräs elokuvahistorian tunnetuimpia ajopelejä ainakin autonvirittäjien keskuudessa ja peli nököttää nykyään englantilaisessa Cars Of The Stars -automuseossa. Maxin auto rakennettiin vuoden 1973 Ford XB GT Hardtopin ja XB GT Coupen pohjalta. Moottorina oli 5,8-litrainen vakiomylly eli huumaava 600 hevosvoimainen supertykki ei ollut todellinen. Suomen routapoluilla ei ole aussifordeja juuri näkynyt, ja todennäköisesti sellainen herättäisi melkoisesti kunnioitusta, jos liikennevaloissa viereen jyrähtäisi.

Mad Maxia ei ole julkaistu Suomessa dvd:nä. Kakkosaluekoodin UK-julkaisua saa kuitenkin tilattua nettikaupoista varsin edullisesti. UK-painoksessa ei ole mitään ekstroja, mutta kuvan ja monoäänen laatu ovat hyviä - ja mikä tärkeintä, levyltä löytyy alkuperäinen australialainen ääniraita. Jenkeissä Mad Maxista on julkaistu erikoispainos, jolta löytyy ekstroja ja ääniraita on koodattu 5.1-kanavaiseksi.

Ja ne mikkihiiret, jotka eivät tiedä minkä bändin ja biisin lyriikoita Nightrider elokuvan alussa lausuu, voivat jättää kiltisti tämän elokuvan katsomatta.

"I am a Nightrider. I am a fuel engine, suicidal machine. I am a Rocker. I am a Roller. I am a right out of controller!"