Babe suurkaupungissa valkokangas

Menestyselokuvat synnyttävät usein tekijöissään halun lypsää aiheesta kaikki mahdollinen hyöty. Ja yksi varma tapa on tehdä elokuvalle jatko-osa, jossa jo kerran suosion saavuttaneet sankarit seikkailevat uudestaan. Tuotantoyhtiön tietysti toivoessa sen saavuttavan samanlaisen ellei suuremmankin suosion kuin alkuperäinen. Useasti siinä onnistutaankin, mutta yhtä useasti katsojalle jää suuhun vain rahastuksen maku, jota tällä kyseisellä kerralla ryydittää aika vahva savukinkun tuoksu.

Babe, tuo urhea possu, on palannut. Voitettuaan lammaskoirakilpailun yhdessä isäntänsä kanssa heidät vastaanotetaan kylässä sankareina. Median kautta koko maailma saa kuulla possusta. Kaikkialta satelee esiintymispyyntöjä. Mutta isäntä Hogget käy kuitenkin asentamaan kaivoonsa vesipumppua. Ja Babe haluaa auttaa, tosi surkein seurauksin.

Hogget joutuu kipsattuna pyörätuoliin juuri, kun pankin miehet kolkuttelevat farmin porteilla. Jotain on keksittävä maatilan pelastamiseksi. Rouva Hogget päättää viedä Babe-possun esiintymään maatalousmessuille, mistä luvatulla palkkiolla häädettäisiin pankin uhka tilan yltä. Mutta kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan. Rouva Hogget ja Babe myöhästyvät jatkolennoltaan ja päätyvät outoon hotelliin, joka ainoana hyväksyy asiakkaikseen myös eläimiä. Tästä alkaa heidän seikkailunsa suurkaupungin sekavassa maailmassa, outojen ihmisten ja vielä oudompien eläimien seurassa.

Sikamainen sekamelska

Babe suurkaupungissa jatkaa siis palkitun sankaripossun seikkailuja. Yhdessä vanhojen ja uusien eläinkumppaneidensa kanssa pikkusika kipittelee pitkin poikin Los Angelesin oloisessa kaupungissa ihmisten jäädessä lähinnä statisteiksi koko tarinassa.

Jos ensimmäinen possuelokuva, Babe - Urhea possu (1995), sai katsojan hymyilemään ilahtuneesti sympaattisesti puhuville eläintähdille, niin nyt on edessä tuskainen kokemus. Sen verran väkinäisiä nauratusyrityksiä tämä jatko-osa sisältää. Tuntuu siltä kuin jo käsikirjoitusvaiheessa olisi hukattu jutun punainen lanka. Juonelta putoaa pohja jo alussa ja todella sekavat kohtaukset vain seurailevat toisiaan yrittäen repiä huumoria erilaisten eläinhahmojen kustannuksella. On takajaloistaan halvaantunut pikkukoira, joka raahustelee pikku rullillaan, ihmisvaatteisiin pukeutuvien simpanssien sirkusperhe, kokonainen kissojen kuoro ja Pitbul-terrieri jolla on tappaminen verissään jne. - aivan liikaa hahmoja esiteltäviksi muuta kuin pintapuolisesti sutaistuina. Tämä kaikki suurella toimintavaihteella väännettynä kasaan mukamas kuvaamassa suurkaupungin eläimille vaarallista elinympäristöä.

Eläinaktivistejako teatteriin?

Eläinten oikeuksien puolustajaksi tämä Babe suurkaupungissa on varmasti aivan liian läpinäkyvää hyväksikäyttöä jo itsessään. Varsinkin, kun päällimmäiseksi jää tekijöiden "Hei katsokaa, mitä kaikkea olemme saaneet eläimet tekemään" -mentaliteetti. Eläinten joukkokohtaukset ovat varmaankin olleet mitä työläintä puuhaa, mutta eivät ne ainakaan minua säväyttäneet tippaakaan. Varsinkaan, kun dialogikin ontui mitä suuremmassa määrin.

Suomenkielisenä possuna ääntelee alkuperäinen "Babe" Konsta Hietanen ja muissa rooleissa ääniään käyttävät mm. Ulla Tapaninen, Titta Jokinen, Esa Saario ja Antti Pääkkönen. Paikoittain puheesta oli vaikea saada selvää ainakin enemmän tai vähemmän muokattujen äänien kohdalla.

Ehkä tämä elokuva toimii vauhtiin ja toimintaan tottuneelle nuorelle katsojalle eräänlaisena eläinten "slapstick"-komediana, mutta ainakin minut se sai haukottelemaan tyhjyydellään. Ensimmäisen possuelokuvan sadunhohtoisuus on hukattu tyhjänpäiväiseen sisällyksettömään kohellukseen. Ja mitä suurta ja mahtavaa annettavaa mahtaakaan olla toisella possuseikkailun jatko-osalla, jonka nimi lehtitietojen perusteella on Babe palaa. Toivottavasti ainakin tekijät palaavat alkuperäisimpiin maisemiin ja parempien käsikirjoitusten pariin niin, että nuorempikin katsoja voisi huudahtaa sen nähtyään: "Sikahyvää!" Valitettavasti Babe suurkaupungissa ei tällaisia ylistyksiä mielestäni ansaitse.