Haaveiden kehä kotikatsomo

Haaveiden kehä edustaa takuuvarmaa Ijästä. Se on kertomus isistä ja pojista sekä rakkauden ja rakkaudettomuuden tragikoomisista ilmentymismuodoista kuten Ijäksen edellinen pitkä elokuva Sokkotanssi (1999). Ohjaajan luottonäyttelijä Sulevi Peltola antaa herkullisen tulkinnan suomalaisesta äijästä, joka elää omaa kadotettua nuoruuttaan poikiensa nyrkkeilyharrastuksen kautta. Paidattomana muka Hollannissa uraa lyövä vanhempi poika Jamppa (Petteri Summanen) on isän ylpeys, joka on kuitenkin pelkkä häntähousu naistennielijä ja hunsvotti.

Nuorempi poika Kusti (Mikko Alanko) saa taas kestää isänsä ankaruuden ja katkeruuden niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin. Isä on työväenurheilun kasvatti mutta aatteesta kun on jäljellä enää vain saunassa nousumyötäisessä hoilatut poliittiset laulut. Jääräpäistä ja järeää nyrkkeilyseuran Kipinän kasvattia saapuu kuitenkin pehmittämään vanha nuoruuden rakkaus (Rea Mauranen). Kuvioita sotkee myös isän toveri, hämärä ja säälittävä ketku managerismies Teppo (Antti Litja).

Haaveiden kehässä ihmiset elävät muutoksen kynnyksellä tietämättä minne tie johtaa. Vanhasta luopuminen ei tapahdu ilman hämmennystä, tuskaa tai nöyryytystä. "Kehästä" ulos pääseminen on vaikeaa. Se vaatii muuttumista, mutta elämässä myös sattuma vielä oikuttelee ihmisten tahdosta, tunteista ja järjestä piittaamatta. Ijäksen henkilökuvaus on täyteläistä ja ohjaajan elokuville tyypillinen loppuun asti hiottu dialogi nasevaa ja hersyvää kuin mikä. Myös tilanteet ovat osuvia. Etenkin nyrkkeilijä-valmentaja isän intohimoinen suhtautuminen poikiensa harrastuksiin on liiankin todellista. Samaa pakkomiellettä löytyy heti lähimmän kehän, kaukalon tai kentän viereltä.

Tv:n puolella mestarillisia pätkiä ohjannut Ijäs ei vain tunnu osuvan napakymppiin pitkillä elokuvillaan. Valkokankaan "Katsastus" puuttuu yhä, vaikka Haaveiden kehä hyvää suomalaista elokuvaa edustaakin. Tunteet ja tunnelmat eivät nouse niin suureksi, kun käsikirjoitus kokonaisuudessaan tuntuu välillä hieman hapuilevalta ja ponnettomalta. Se on sääli, sillä Ijäs tekee elokuviaan harvinaisen suurella ja aidolla sydämellä.