Blondi yliopistossa
Blondin kosto on muodoltaan sitä itseään - teinikomediaa. Aivan typerintä sellaista se ei kuitenkaan edusta. Vaikka tyhmän blondin selviytymistä Harvardissa voisi pitää tyypillisenä tarinana, tarjoaa Blondin kosto kuitenkin jotain raikastakin. Blondi on pakollisen tyhmyytensä lisäksi aidosti sydämellinen. Reese Witherspoon (Julmia aikeita) on kaunis Elle, joka pääsee oikeustieteelliseen muotialan papereilla ja yllättää sekä kanssaopiskelijansa että hänet tyhmyytensä takia jättäneen entisen poikaystävänsä (Matthew Davis) käyttämällä cosmotietouttaan oikeudessa - voittaen juttunsa. Kylmien älykköjen seurassa lempeä blondiuskaan ei vaikuta puutteelta.
Vaikka blondi päästetäänkin elokuvassa valloilleen saavat muut hahmot tyytyä perinteisiin stereotyyppisiin kategorioihin. Elokuvassa lesbo on militanttifeministi, homo tuntee kengät ja älyköt ovat tylsiä. Paikoitellen elokuva sortuu korniuksiin liiankin kanssa ja katsojan naama vääntyy pakostakin irvistykseen Ellen opettaessa kauneussalongin naisia kumartumaan tavalla, joka tuottaa illalliskutsun jopa kuudenkymmenen prosentin varmuudella. Ilmeisen kevyt ja kevyesti tehty elokuva pyrkii koskettamaan myös vakavampia aiheita opettajan lähennellessä Elleä, mutta käsittelee tätäkin aihetta niin pinnallisen pehmeästi, ettei tule sanoneeksi muuta kuin, että kosto on suloista.
Tarkkaavaisempi katsoja voi havaita elokuvassa useita jatkuvuus- ja asiavirheitä, kuten päähenkilön meikin muuttumisia kesken kohtausten. Todellisia helmiä elokuvassa on vähän. Lähes suoralta lainaukselta Bridget Jones -leffasta tuntuva puputyttökohtaus tuottaa kipakan kommentin, joka piristää muuten niin tavanomaisesti hassuttelevaa dialogia. Myös Ellen ystävyys mutisevan manikyristinsä (Jennifer Coolidge) kanssa kirvoittaa joitakin hyviä hetkiä. Kokonaisuudeltaan elokuva on melko yllätyksetön ja mitäänsanomaton, mutta ei kuitenkaan laskeudu ihan sinne teinikomedian alimpaan kastiin. Parissa kohdassa elokuva jopa naurattaa ja lopun oikeudenkäyntikin on saatettu päätökseen näppärästi.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 4 henkilöä
Seuraava:
40 päivää ja 40 yötä
Arvostelu elokuvasta 40 Days And 40 Nights / 40 päivää ja 40 yötä.
Edellinen: Valkokankaan lemmikit
Arvostelu elokuvasta America''s Sweethearts / Valkokankaan lemmikit.