Bad Luck Love kotikatsomo

Olli Saarelan Lunastus oli 1990-luvun hienoimpia suomalaiselokuvia, näkemyksellinen, esteettisesti ehyt ja pienimuotoinen teos. Nyt menneisyyden suurten aiheiden parissa onnistuneesti askarrellut ohjaaja on kääntänyt katseensa nykypäivään. Nostalgiahakuisessa Suomi-elokuvassa yritys on kunnioitettava. Valitettavasti Bad Luck Love ei täytä odotuksia. Se haluaisi olla suuri suomalainen lähiöelokuva, mutta lopulta se onnistuu olemaan vain kansallisilla tunnuksilla leimattu hiilipaperikopio amerikkalaisista kulman kundit -elokuvista. Lunastuksen tiukkuudesta ei tässä ole enää paljoa jäljellä.

Jo Rukajärven tiessä muuten onnistunutta kokonaisuudesta pomppasi esiin muutama turhan Hollywoodmaisesti toteutettu kohtaus. Bad Luck Lovessa painetaan kaasu pohjaan ja yritetään tuoda musavideoestetiikkaa oikein toden teolla suomalaiseen elokuvaan. Se, että Helsingin lähiöissä tapellaan ja käytetään huumeita, ei ole kai mikään uutinen. Lähiöiden työläisten kuvaaminen oli 60-luvun elokuvasukupolvelle väline yhteiskunnallisen tiedostamisen osoittamiseen. Saarela puolestaan käsittelee Helsinkiä vähän niin kuin Häjyissä käsiteltiin pohjanmaata: miljöönä, jonne voi huoletta sijoittaa amerikkalaisesta elokuvasta tutut juonikaavat ja henkilöt. Pohjanmaan länkkärijullien tilalla ovat pipopäiset, pyssyjä heiluttavat nuorisojengit. Yksilön on tehtävä tässäkin valinta väkivaltaisen menneisyyden ja uuden elämän välillä. Nuorisokuvauksena alkava elokuva muuttuukin loppua kohden uskonnollissävytteiseksi kertomukseksi kärsimyksestä ja sovituksesta. Teemat ovat tuttuja Saarelan aiemmista elokuvista, mutta tällä kertaa aika osoittelevasti ja alleviivaten toteutettuja

Musiikkiraidalle on tungettu muodikasta jytkettä yhtä rasittavalla tavalla kuin Spike Leen elokuvissa. Vaikka joidenkin mielestä tämä on ehkä "coolia", on ainakin allekirjoittanutta on risonut mustien amerikkalaisten elämää kuvanneiden elokuvien leväperäinen tapa käyttää musiikkia dialogin päällä. Nyt samanlaista holtittomuutta ollaan tuomassa suomalaiseen elokuvaan, ilmeisesti sillä perusteella, että taustajytke tekisi elokuvasta jollain lailla vetävämmän tai nuorisoon helpommin uppoavamman.

Ilman Jorma Tommilan roolisuoritusta vankilasta vapautuvana Alina Bad Luck Love olisi todella huonon onnen rakkauselokuva. Rauhallinen Tommila tuo elokuvaan katu-uskottavuutta ja paikkaa näin tekijöiden visuaalisia ylilyöntejä. Erityisen muistettava on kohtaus, jossa Ali pyytää äidiltään anteeksi. Jos sellaisia kohtauksia - tai Sulevi Peltolan tapaisia hahmoja - olisi elokuvassa enemmän ja rapakon takaa kopioitua uhoa vähemmän, voisi Bad Luck Love nousta todella merkittäväksi suomalaiselokuvaksi. Nyt se jää vain kiinnostavaksi yritykseksi. Saarelalle on silti nostettava hattua, sillä on tärkeää, että tällaisia nykypäivään sijoittuvia kuvauksia tehdään. Bad Luck Loven lievä epäonnistuminen vain osoittaa arkirealismin ja viihdyttävyyden yhdistämisen vaikeuden.

ks. haastattelu & ensi-illat: - Gangsterin kääntymys - Ruman lähiön esiin nousu