2 Fast 2 furious kotikatsomo

2 Fast 2 Furious jatkaa samaa kaasupolkimen tamppaamista kuin Hurjapäät, tosin ilman Vin Dieselia ja vieläkin vähemmällä ajatuksella. Jos sellaisesta voidaan tällaisessa yhteydessä ylipäätään edes puhua. Autot ovat taas niin komian näköisiä, ellei sitten vahingossa katse satu eksymään nelipyöräisten ympärille pyöriviin pimuihin. Mutta enemmän elokuvan miehiä tuntuu kiinnostavan hevosvoimat kuin hemaisevat kurvittaret. Naiskauneutta on, muttei romantiikan siementäkään. Sovinistinen äijähuumori kukkii ja male bonding iskee kuin tuhat volttia.

Juoni on totaalista höttöä, kun ekan osan poliisipoju, nyt ex-sellainen, palaa pakotettuna salaisen agentin touhuihin metsästämään paatunutta huumerikollisen roikaletta. Kuumia kaaroja ja messevän menevää elämäntyyliä myyvä 2 Fast 2 Furious on täysverinen viihdepläjäys, jonka katsoo ihan mielellään, kun haluaa tehdä jotain aivot naftaliinissa. Miettiä kuitenkin sopii tällaisen kaahauksen glorifioinnin moraalista maaltapakoa, kun lopussa vielä riisirassit heivataan ja kurveihin kiihdytetään ehdoilla Amerikan muskeleilla.

Olen kai joskus jossain mielenhäiriössä erehtynyt pitää ohjaaja John Singletonia edes jonkunlaisen laadun lupauksena ja niin sanotun vakavan elokuvan tekijänä. Uusinta-Shaft oli totaalisen huumorintajuton väkivaltarypistys, jonka Samuel L. Jackson pystyi vain vaivoin pitämään pinnalla., ja 2 Fast 2 Furious on nyt mitä on. Ei näytä tulevaisuus lupaavalta. Eivät ole viimeiset tekeleet olleet yleisö- eikä arvostelumenestyksiä. Sujuvaa viihdepuuroa suoltavaa ohjaajaa Hollywoodin liukuhihnalta kun löytyy kolmetoista tusinasta.