Siepattu valkokangas

Siepattu on huono elokuva. Se on tehty ainoastaan siksi, että Twilight-elokuvista teinitähteyteen nousseen Taylor Lautnerin uraa saataisiin jatkettua toimintaelokuvalla. Ehkä kohdeyleisölle riittää Lautnerin vatsalihakset, mutta hän on täysin väärä valinta tähän elokuvaan. Lautnerin puolustukseksi täytyy tosin sanoa, että elokuva olisi huono vaikka pääosassa olisi nuori Clint Eastwood. On käsittämätöntä, että Shawn Christensen sai viime vuonna myytyä käsikirjoituksensa tuotantoyhtiölle miljoonalla dollarilla. Lopullinen elokuva tosin eroaa käsikirjoitusversiosta melkoisesti, mutta kummatkin ovat huonoja tekeleitä.

Alkupuolella elokuvalta uskaltaa odottaa jotain. Lautner näyttelee Nathania, muuten tavallista teiniä, joka kuitenkin kärsii painajaisista ja raivokohtauksista. Isä pakottaa Nathanin nyrkkeilyotteluun överiksi menneiden bileiden jälkeen, koska aina pitää olla valmiina. Ehkäpä Nathan selviää tulevista koettelemuksista puhtaalla raivolla ja elokuvalla on psykologinen ote?

Pian kaikki menee kuitenkin päin helvettiä, kaikin tavoin. Nathan törmää omaan kuvaansa nettisaitilla kadonneista lapsista, ja kohtapuoliin poika pakeneekin sekä CIA:ta että kansainvälisiä tappajia. Elokuva törmää sekä Lautnerin kyvyttömyyteen näytellä että surkeasti rakennettuun tarinaan.

Siepattu on tyyliltään kuin teiniversio Bourne-elokuvista. Fyysisesti Lautner sopii rooliinsa ja tappelukohtaukset hoituvat, mutta muuhun eivät taidot riitä. Sama koskee myös naispääosan esittäjää Lily Collinsia, joka muuten on Phil Collinsin tytär. Sivuosiin on hankittu tukku osaavia näyttelijöitä, kuten Millennium-trilogiasta tuttu Michael Nyqvist ja Sigourney Weaver, jotka tekevät sen mitä pystyvät käsikirjoituksen puitteissa.

Elokuvan alkupuolella on toimivia takaa-ajokohtauksia, joiden aikana unohtaa kokonaisuuden järjettömyyden. Kaikki salaisuudet ja jännitteet ratkeavat kuitenkin jo elokuvan puolivälin kieppeillä, minkä jälkeen voi vain tuskaisena odottaa sen loppumista. Kolmas näytös onkin jo esimerkillinen taidonnäyte antikliimaksista. On tylsää katsottavaa, jos sankari selviää tilanteesta kuin tilanteesta leikiten, mutta vielä tylsempää on, jos nuo tilanteet eivät alun alkaenkaan ole kiperiä.

Ohjaajaa en ole maininnut vielä sanallakaan, koska tässä yhtälössä hän on luultavasti ollut pelkkä työrukkanen Lautnerin ja tuotantoyhtiön käsissä. Mutta on John Singleton paljon parempiakin elokuvia tehnyt, joskus kauan sitten.