Shaft valkokangas

Blacksploitaatio on palannut valkokankaalle John Singletonin ohjaamassa Shaftissa. Läpi elokuvan kestävä kujanjuoksu saa alkunsa, kun nuori afroamerikkalainen mies murhataan new yorkilaisen kahvilan edustalla. Tapauksella on vain yksi silminnäkijä. Paikalle kutsutaan John Shaft, joka empimättä pidättää vaikutusvaltaisen ja rikkaan valkoisen miehen vesan Walter Waden.

Murhaaja pääsee lunnaita vastaan vapaalle jalalle ja ottaa pitkät ulkomaille. Elokuva pääseekin varsinaisesti vauhtiin vasta nuoren kukonpojan palattua kahden vuoden kuluttua Yhdysvaltoihin. Poliisivoimien valiona Shaft saa asiasta vihiä, pidättää hänet ja niin keitos on valmis: loppu elokuva onkin yhtä kissa ja hiiri -leikkiä, joka ei huimaa päästäistäkään.

Kun juoni on näinkin yksinkertainen ja yllätyksetön, toivoisi muodon korvaavan sisältöä. Blacksploitaation takavuosien saavuttama suosio perustuikin suurimmaksi osaksi juuri siihen. Shaft ei vaan onnistu kurottamaan esikuvansa, alkuperäisen filmatisoinnin tasolle. NYPD:n mustaa sankaria on saatu näyttelemään itse Samuel L. Jackson, joka ei kuitenkaan saa väritettyä roolihahmoaan ihonväriään enempää. Litteät sivuhenkilöt pönkittävät vain Shaftin egoa ja erinomaisuutta. Väkivaltaa riittää, muttei sen visuaalinen puoli tuo mitään uutta esille. Huulenheittokin on ahavoitunutta ja mielikuvituksetonta. Erotiikkaa ei löydy nimeksikään, mutta elokuvan asenteissa on tallella ehtaa blacksploitaatiota: Shaft vie ja naiset vikisevät.

Pienet näppäryydet, kuten alkuperäisen Shaftin ohjaajan Gordon Parksin cameo-rooli tai oikean Shaftin, Richard Roundtreen roolisuoritus Shaftin setänä, eivät onnistu juoksuttamaan elokuvan pitkäpiimäisyyttä. Rodullisista ja luokka-asetelmista olisi voinut löytää moraliteetteja enemmänkin. Poliisi- ja oikeuslaitoksen korruptio ohitetaan vain olankohautuksilla. Vahvimmaksi elementiksi nouseekin elokuvan musiikki. Se on osaksi tutun svengaavaa Isaac Hayesia, mutta mukaan on otettu myös viisaasti 1990-luvun ghettojen hip hopia. Katu-uskottavimman sivuroolin tekeekin öykkäri rappari Busta Rhymes.

Blacksploitaatio on siis palannut, mutta kovin, kovin kalpeana. Mustat kauniit sankarit, väkivalta ja kalliit vaatteet eivät enää riitä näin puisevissa kehyksissä. Maailma muuttuu, Shaftiseni.