Kaveria ei jätetä

Kulunut vuosi on ollut suomalaisen elokuvan osalta ilahduttavan monipuolinen. Onkin suhtauduttava suorastaan positiivisesti siihen, että hyvinkin erilaisten elokuvien kirjoa koristaa tänä vuonna vain yksi kolmekymppisistä citysinkuista ja heidän ihmissuhteistaan kertova raina, Veijarit.

Nuorten aikuisten ihmissuhdetuubaa on viime vuosina tuutattu kotimaisen elokuvan saralla sitä tahtia, että huttu on pursunut korvista. Toinen toistaan huonommat tekeleet ovat saaneet epäilemään, ettei Suomi-elokuva koskaan kykene pyristelemään irti kotikutoisuudesta, huonoista käsikirjoituksista ja kesäteatterimaisesta näyttelemisestä.

VeijaritOnneksi tämä vuosi on todistanut muuta, ja sen siivellä Lauri Nurksen ohjaama Veijaritkin asettuu pari askelta pahnan pohjimmaisia ihmissuhdesekoiluja korkeammalle. Elokuvan alkupuoli tosin nostattaa pelonsekaista hikeä pintaan Levottomat-tyylisestä räpellyksestä, mutta tarinan edetessä hahmot saavat lihaa luiden ympärille ja pintaan nousee ihan oikeitakin asioita.

VeijaritMikko Leppilammen ja Antti Luusuaniemen esittämät kolmekymppiset kaverukset, Saku ja Ässä, asuvat kimpassa. On kivat työpaikat ja ihana vapaus tehdä ihan mitä vain. Vaikka juosta harva se ilta baarissa hassuttelemassa ja mimmejä pokaamassa. Eräältä reissulta veijareiden matkaan tarttuu tyttökaksikko, josta Pihla Viitalan esittämä särmikäs Anna pistää Ässän pään lopullisesti pyörälle. Ja niin siinä käy, että Saku jää vaille kämppistä ja parasta kaveriaan. Mutta kaveriahan ei jätetä.

Sakun ja Ässän kaltaisia löysämunaisia muka kovia jannuja lappaa pipona vastaan yökerhojen parketeilla. Hahmojen ärsyttävyydestä olisi tarinan alussa voinut ottaa kunnolla irti, mutta heitot jäävät siinä määrin laimeiksi, että lienevätkö tekijät itse edes pitäneet hahmoja tietoisen ärsyttävinä. Kenties rahan ruokkima individualistinen mulle kaikki heti -asenne on tämän päivän nuorille aikuisille jo silkkaa rutinoinutta arkea. Joka tapauksessa Saku ja Ässä eivät ole erityisen samaistuttavia kavereita, ja ironian kohteiksi heihin taas suhtaudutaan elokuvassa liiankin kiltisti.

VeijaritSakun kamppailu palauttaa Ässä vakituisen parisuhteen turvasatamasta takaisin kaveriruotuun ja baanalle bilettämään saa elokuvan edetessä lähinnä naurettavia piirteitä. Sekoilun seasta kurottaa kuitenkin perustavia kysymyksiä vakiintumisen vaikeudesta ja siitä, miten parisuhde väistämättä muuttaa myös kaverisuhteita. Veijareissa on hetkensä, kun Saku ja Ässä yrittävät löytää paikkansa uudessa tilanteessa ja joutuvat pohtimaan, mikä on todellista vastuullista aikuistumista ja mikä vain siihen liitettyä kuvitelmaa.

Tarinan ratkaisut ovat arvattavia eikä yllätyskäänteitä ole tarjolla. Kokonaisuus on kuitenkin sujuvampi ja ennen kaikkea vakuuttavampi kuin ohjaajan jakkarasta yhä tukevamman otteen ottavan Lauri Nurksen pitkässä debyytissä Sooloilua (2007). Veijareissa loppuratkaisu ei ole vesitetty, eikä elokuva siten lipeä tyystin selkärangattomaksi. Vastuu johtopäätelmistä jätetään viisaasti katsojalle. Hyvä niin. Jotain kotimaisen elokuvan tasosta kertoo, että vaikka Veijarit on vuoden vähiten kiinnostavimpia kotimaisia, se on silti täysin katsottava elokuva.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 4 henkilöä




Film trailers by Filmtrailer.com

Lue myös