Lähikuva vakoojasta

Suomalaisen elokuvan mauvais garçon, Jörn Donner, on viime aikoina ollut tuotteliaalla päällä. Eläkkeelle siirtyneen miehen mittava kirjallinen tuotanto kasvoi kesän lopussa Ingmar Bergman -muistelmalla. Nyt vuorossa on elokuvaensi-ilta pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen. Kuulustelu perustuu neuvostodesantti Kerttu Nuortevan tarinaan. Neuvosto-Karjalan entisen presidentin tytär pudotettiin laskuvarjolla Suomeen jatkosodan aikana vakoilutehtäviä suorittamaan. Nimensä mukaisesti elokuva keskittyy Nuortevan vangitsemisen jälkeiseen kuulusteluun.

KuulusteluKyseessä on konstailematon, tiivis ja ehdottoman toimiva psykologinen draama. Elokuva ei sorru hetkeksikään minkäänlaiseen turhaan kikkailuun vaan luottaa Nuortevan tarinan kantovoimaan. Kuulustelu ei jää latteaksi henkilökuvaksi tai oppitunniksi suomalaisesta sotahistoriasta. Sota kyllä ulottuu vankiselleihin ja historiallisesti todellisia ihmisiä viliseviin kuulusteluhuoneisiin, mutta itse elokuva laajenee käsittelemään paljon yleisempiä kysymyksiä. Kuulustelussa aletaan purkaa vähän kerrallaan vakoojan umpisolmussa olevaa identiteettien vyyhtiä ja edetään lopulta kohti Nuortevan, sekä itsenäisyytensä puolesta sotivan Suomen, omia totuuksia.

Donner on uskaltanut mennä kameroineen erittäin lähelle elokuvan henkilöitä. Lähietäisyydeltä tarkasteltuna paljastuu se tosiasia, että Kuulustelu on toteutettu rautaisella ammattitaidolla. Olli Soinion kirjoittama teksti on otettu haltuun koko näyttelijätyöryhmän voimin, mikä onkin tämänlaisen suljetun paikan draaman elinehto. Vääränlaisella roolituksella elokuva olisi varmasti ollut huomattavasti tunkkaisempaa seurattavaa. Nyt dialogi säilyttää imunsa läpi elokuvan. Rytmi ja tunnelma vaihtelevat hienovaraisesti kuulustelun edetessä pitäen kokonaisuuden hengittävänä loppuun asti. Tarina on myös osattu saattaa päätökseen ajoissa, sillä yli kaksituntisena elokuva olisi taitavissakin hyppysissä alkanut vähitellen kääntyä itseään vastaan.

KuulusteluMinna Haapkylä Nuortevan roolissa on tietenkin koko tarinan polttopisteessä. Paitsi että Haapkylä esiintyy lähestulkoon elokuvan jokaisessa kohtauksessa, hänen hahmonsa joutuu vaihtamaan identiteettiä aina sen mukaan, kun vanha on rikostutkinnan kuluessa käytetty loppuun. Puhtain paperein rooleistaan selviytyy myös kuulustelua johtava kolmikko Hannu-Pekka Björkman, Marcus Groth ja Lauri Nurske. Dialogipainotteisen elokuvan ilahduttavaksi vastapainoksi Donner on lisäksi sijoitellut kohtauksiinsa sanattomia tarkkailijoita – katsojia elokuvan sisälle. Kristiina Elstelän esittämä kirjuri aksentoi sopivasti naisnäkökulmaa muuten miehisessä sotilasympäristössä. Ja koittakaapa muuten bongata Markku Maalismaa vakoilemasta vakoojaa.

KuulusteluÄärimmilleen viedyn realismin kääntöpuolena on kuitenkin se, että pieninkin horjahdus näyttelijäntyössä tai elokuvan tyylissä yleensä saa suunnattomat mittasuhteet. Vääränlaiset yksityiskohdat sota-aikaisessa puvustuksessa tai näyttelijän luonnottoman oloinen tapa tupakoida horjuttavat osaltaan uskottavuutta. Donnerin ohjaus ja Pirjo Honkasalon kuvaus ovat kuitenkin toteutetut niin tarkkaan harkiten, että tarina kulkee pienestä sivuttaisliikkeestä huolimatta tiiviisti eteenpäin. Kuulustelu sijoittuu samaan kokemuspiiriin, mitä näyttämötaiteen puolella edustaa pari vuotta sitten ensi-iltansa saanut Kansallisteatterin Tuntematon sotilas. Sodasta on kulunut jo sen verran aikaa, että senaikaisilla tarinoilla saa – ja pitää – heijastella tämänkin päivän aiheita. Donner on tuonut elokuvaksi sodan marginaaliin unohtuneen naiskohtalon ja tarkastelee sen avulla paitsi Suomen lähihistoriaa, myös yleisemmällä tasolla ihmisen omaatuntoa, valintoja ja omaa totuutta. Kuulustelu ei keksi pyörää uudelleen mutta lahjomattomalla ammattitaidolla se on tehty. Kunpa näin voisi sanoa useammankin kotimaisen uuden ensi-illan kohdalla.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,7 / 6 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com