Tärkeintä on kompromissiton tekeminen

Kansainvälisesti noteerattujen suomalaisten ohjaajien harvalukuiseen joukkoon kuuluva Jörn Donner, pitkän linjan elokuvamies ja kulttuurivaikuttaja, on tehnyt uuden elokuvan. Kuulustelu perustuu tositarinaan neuvostodesantti Kerttu Nuortevasta, joka jatkosodan aikana pudotettiin Suomen maaperälle vakoilemaan itänaapurin laskuun ja joka pidätettiin oman erehdyksensä perusteella.

Elokuvassa seurataan nimensä mukaisesti päähenkilön pitkällistä kuulustelua sekä niitä ristiriitaisia tunteita, jotka tieto Stalinin hirmuteoista hänessä herättää. Pienellä budjetilla tehty ja pitkälti näyttelijätyön varassa lepäävä teos on monessa suhteessa poikkeava verrattuna tyypilliseen kotimaiseen nykyelokuvaan.

Rahoituksen löytäminen

Donnerin edellisestä teoksesta, televisiolle tehdystä Presidentistä (2000) ehti kulua lähes kymmenen vuotta. Ohjaaja kertoo, että uuden elokuvan toteutuminen oli monen onnekkaan tekijän summa.

– Joskus on hyvin sattumanvaraista, mitä elämässä tapahtuu. Joskus mietin, että on hyvä että on sattumia. Sekä huonoja että hyviä.

Suurin yksittäinen syy pitkään taukoon oli kuitenkin rahoituksen löytäminen ja Donnerin haluttomuus lobata itseään.

– En ole ollut kovin kiinnostunut juoksemaan tuotantorahojen perässä sen takia, että veräjänvartijoita on useita enkä pidä siitä. Onneksi löysin henkilöitä, jotka olivat halukkaita järjestämään rahoituksen, joskin se oli hyvin pientä rahoitusta suhteessa normaaliin kotimaiseen elokuvaan.

Vaikka elokuvan käsikirjoitus oli tehty vakavasti ottaen, Donnerin mukaan vielä vuosi sitten näytti siltä, että hanke jäisi varojen puutteessa toteuttamatta.

Aineistosta elokuvaksi

Käsikirjoitusta edelsi pitkällinen aineiston keruu. Vaikka Nuortevan tapauksesta on kirjoitettu Suomessa paljon, Donner kertoo käyttäneensä työssä ensisijaisia lähteitä – Kansallisarkistossa säilytettäviä Valtiollisen poliisin sodanaikaisia kuulustelupöytäkirjoja. Suurimman työn muodostivat valinnat sen suhteen, mitkä tapahtumista otettaisiin mukaan vajaat kaksi tuntia kestävään elokuvaan.

– Se oli se varsinainen luova prosessi, joka tapahtui vuoden 2008 aikana yhteistyössä käsikirjoittaja Olli Soinin ja minun välilläni.

Nuortevan tarinaan liittyy monia sivujuonteita, kuten desanttia auttaneen Hella Wuolijoen maanpetostuomio. Runsaasta lähdemateriaalista huolimatta Donnerille oli kuitenkin alusta pitäen selvää, mikä tarinassa oli oleellista:

– Minulla oli hyvin selvät käsitykset siitä, mitä tässä piti kertoa. Jossain vaiheessa huomasin, että ei ole tarkoituksenmukaista, että Wuolijoki-osuus tarinasta olisi mukana. Tästä tuli hyvin keskitetty tarina.

Ajaton yksilötragedia

Agenttitarinassa olisi aineistoa toiminnalle ja romantiikallekin. Siitä huolimatta aiheen kuvaus- ja käsittelytapa on trendien vastaisesti hyvin riisuttu. Tämä oli Donnerin mukaan aivan tietoinen valinta.

– En halua romantisoida tarinaa, enkä myöskään halua lähteä valheiden tielle. Tämä on se totuus, minkä me tiedämme ja mihin me uskomme.

Vaikka elokuvassa sivutaankin poliittisia ja historiallisia kysymyksiä, ohjaajan mukaan ei ole tarkoituksena ottaa kantaa suuntaan eikä toiseen. Sitä vastoin tärkeintä on elokuvan esittämä yksilötragedia.

– Ei tässä sovi mennä kysymään, oliko koko jatkosota turhaa vai ei, sitä elokuva ei käsittele. Olen yrittänyt tehdä inhimillisen draaman, joka mahdollisesti kiinnostaa ihmisiä. Olen tyytyväinen siitä, että ihmiset ovat kiinnostuneita tästä tarinasta. Ja että elokuva seisoo omilla jaloillaan trendeistä riippumatta.

Omaehtoisen elokuvan puolesta

Donner on hiljattain kirjoittanut muistelmateoksen omista Ruotsin-ajoistaan. Niihin liittyy olennaisena osana myös Ingmar Bergman, joka toimi hänelle eri aikoina merkittävänä inspiraation lähteenä. Kuulustelussa Bergmanin vaikutus näkyy ainakin siinä, että se on selvästi tekijänsä persoonallinen elokuva.

– En viitsi puuttua mainstreamiin ja suuriin miljoonaelokuviin. Toivon vain, että olisi tilaa henkilökohtaisille elokuville, sellaisia minä olen aina tehnyt. Jos saan tilaisuuden tehdä lisää, niin minä teen. Mutta jos on kyse jostakin tosi kaupallisesta, en viitsi olla mukana.

Toki Donner on itsekin tehnyt viihteellisiä elokuvia. Häneltä muistetaan esimerkiksi kuusikymmentälukulaiset seksikomediat, kuten Naisenkuvia (1970), joka parodioi osuvasti koko elokuva-alaa. Kaikki teokset eivät kuitenkaan ole jälkikäteen arvioiden yhtä onnistuneita.

– Myönnän, että rahapulassa olen joskus joutunut tekemään sellaisia kompromisseja, joita en tänään tekisi.

Pitkä ura jatkuu

Mittavan uran tehnyt Donner on elokuvien ohjaamisen lisäksi toiminut muun muassa kirjailijana, poliitikkona ja kriitikkona. Fannyn ja Alexanderin (1982) tuottajan ominaisuudessa hän on samalla ainoa suomalainen Oscar-voittaja. Mutta mistä Jörn Donner itse haluaisi itsensä muistettavan?

– Sitä on vaikea sanoa muuten kuin englanniksi, ”he was a doer” – hän teki. Pääasia on toteuttaa asioita.

Seuraavaksi Donner aikoo tehdä viisiosaisen Mannerheim-aiheisen dokumenttisarjan Yleisradiolle. Työ on kuitenkin vasta alussa.

– Teen sen kuitenkin, koska Mannerheimin mysteeri on kiinnostanut minua ja jaksaa kiinnostaa edelleen.

Lue myös