Twilight – Uusikuu valkokangas

Vampyyrit ovat jälleen muodissa. Tai enemmän muodissa kuin yleensä, sillä viime vuosikymmeninä eivät verenimijät pahemmin ole kuivaa kautta kokeneet. Trendin aallonharjalla ratsastaa tällä hetkellä Stephanie Meyerin teinitytöille suunnattu Twilight-kirjasarja, joka kertoo teinityttö Bellan ja James Deanin näköisen vampyyrin Edwardin rakkaudesta. Kirjat ovat myyneet kymmeniä miljoonia kappaleita ja väistämättä päätyneet myös elokuviksi. Twilight-elokuvasarjan ensimmäinen osa Houkutus sai ensi-iltansa viime talvena, nyt on vuorossa Uusikuu ja ensi kesänä pitäisi kolmannen osan, Epäilyksen, olla valmis.

Uusikuu jatkuu siitä mihin Houkutus päättyi. Lukioikäinen Bella (Kristen Stewart) ja Edward (Robert Pattinson) kaihoavat jälleen toisiaan teinihormonien vimmalla – ensimmäisessä osassa ei paljoa muuta tapahtunutkaan. Nyt Edward hyvine vampyyriperheineen päättää muuttaa pois, ettei Bella olisi enää vaarassa heidän vuokseen. Bella masentuu tästä ja kehittelee kaikenlaista oheistoimintaa tuskan lievittämiseksi, ja lopulta päästään virittelemään kolmiodraamaa sekä rähinää vampyyrien ja ihmissusien kesken.

Yliluonnollisista elementeistä huolimatta eivät elokuvat ole kauhua lähelläkään, vaan kyse on puhtoisesta romantiikasta ripauksella seikkailua. Vampyyreihin usein liitetty kristillinen viitekehyskin on mukana aivan eri tavalla kuin yleensä: ristinpelkoa ja pyhää vettä ei mainita, mutta avioliittoa ja seksistä pidättäytymistä pidetään arvossaan. Twilightin vampyyrit ovat siis aika vaarattomia ja särmättömiä.

Tämä ei vielä elokuvaa pilaa, mutta Uudessakuussa on sama vika kuin edeltäjässäänkin. Meyer on täysi urpo konfliktien ja kokonaisuuksien kehittelyssä. Päähahmojen tarina etenee kovin hitaasti – hahmonkehitystä ei kannata edes mainita – ja elokuvan vähäiset konfliktit luodaan aivan toissijaisista asioista. Tämä tekee elokuvasta pitkäpiimäisen, etenkään kun yhteenototkaan eivät kovin dramaattisia ole ja suurin osa elokuvasta on päämäärätöntä ajan kuluttamista alun ja lopun välillä. Tarina-ainesta on kenties tv-jakson pituuden verran. Jos ritarillinen Edward ei siis saa pöksyjä kostumaan, ei tästä elokuvasta saa paljoakaan irti.

Ohjaaja Chris Weitz tekee kyllä varmempaa jälkeä kuin Houkutuksen ohjannut Catherine Hardwicke. Poissa ovat parodiaa muistuttaneet spagettilänkkärilähikuvat toisiaan kiimaisesti katsovien Bellan ja Edwardin kasvoista ja kohtaukset itsessään etenevät oikein sutjakkaasti. Mutta kun lähdemateriaali on mitä on ja sitä on noudatettu käsittääkseni orjallisesti, ei ihmeitä voi ohjaajaltakaan vaatia. Kokonaisuudesta ei voi puhua.

Parempi vaihtoehto ihmistytön ja vampyyripojan suhteesta on Charlainen Harrisin Southern Vampire Mysteries -kirjasarja sekä siihen perustuva True Blood -televisiosarja.