Star Trek valkokangas

J.J. Abramsin Star Trekillä on aikamoiset paineet niskassaan. Ison budjetin tuotannosta odotetaan tietysti kesähittiä. Mutta ison yleisön lisäksi sen pitäisi vielä tyydyttää fanit. Neljässä vuosikymmenessä Star Trekin nimen alle kun on syntynyt rakastettu scifiuniversumi muutaman erinomaisen ja muutaman kehnomman tv-sarjan sekä kymmenen elokuvan kautta. Uuden elokuvan pitäisi tuoda energiaa kulahtaneeseen elokuvasarjaan. Siinä se onnistuu, eivätkä uudistukset suututa luultavasti kuin kovapäisimpiä nörttejä.

Star Trek on ensimmäinen Trek-elokuva, jolla ei ole tv-sarjaa tukenaan. Aikaisempien elokuvien tähtinä on ollut joko alkuperäisen sarjan tai 1980-luvun Next Generationin miehistö. Tai no, alkuperäissarjan miehistö tässäkin esiintyy. Mutta vasta koulutuksesta päässeinä siloposkina ja sitä myötä uusien näyttelijöiden voimin. Nuorennusleikkaus on siis konkreettinen, kun elokuva sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä sarjaa.

Pahimpien ja parhaimpien Trek-perinteiden mukaan tarinan katalyyttina toimii aikamatkustus. Samalla käsikirjoittajat ovat keksineet näppärän tavan päästä eroon vanhojen – siis tulevien – tapahtumien painolastista. Tulevaisuudesta tupsahtava jättimäinen alus tuhoaa päähenkilö James T. Kirkin isän avaruuslaivan. Alus katoaa, mutta palaa neljännesvuosisata myöhemmin Kirkin ollessa nuori kadetti. Tässä välissä on pikakelattu rämäpäisen Kirkin sekä äärimmäistä logiikkaa edustavan Spockin lapsuus ja nuoruus, ja tämän jälkeen tuttu avaruusalus Enterprise joutuu yllättäen tositoimiin tutun miehistön voimin, kun tuntematon alus on jostain syystä Spockin perässä.

Juoni ajaa asiansa, vaikka Eric Banan esittämä Nero aika tusinapahis onkin, ja miehen motiivit pahantekoon heppoisia. Maailmoja mullistavat tapahtumat kuitataan myös oudon kevyesti, vaikka kantavana jännitteenä elokuvassa onkin tunnetuimpien trek-hahmojen Kirkin ja Spockin suhtautuminen toisiinsa ja paikkansa löytäminen. Näyttelijöillä on isot saappaat täytettävänään, sillä Star Trekin suurin lahja maailmalle on alkuperäisen kapteeni Kirkin näyttelijä William Shatner sekä hänen massiivinen egonsa. Eikä alkuperäistä Spockia tässäkin elokuvassa näyttelevä Leonard Nimoy kauas jää.

Nuorta Kirkiä näyttelevä kiiltokuvapoika Chris Pine jää sen sijaan kauaksi Shatnerin karismasta. Eipä hän toisaalta myöskään yritä orjallisesti kopioida esikuvansa maneereja, toisin kuin tohtori McCoyta näyttelevä Karl Urban ja muutama muu sivuhahmo. Parhaiten onnistuu nuorta Spockia näyttelevä Zachary Quinto, joka ulkonäkönsä puolesta istuu rooliin täydellisesti.

Kahdessa tunnissa ei tietystikään päästä samaan lopputulokseen kuin sarjoissa, joissa hahmoja voi syventää satojen tuntien verran. Vaikka kyseessä onkin reipas seikkailu, on hahmojen toimivuus tärkeää. Henkilökemioissa jäädäänkin plussan puolelle, mikä lupaa hyvää väistämätöntä jatko-osaa ajatellen. Nyt elokuvaa vaivaa hieman sama rasittavuus kuin monia sarjakuvafilmatisointeja – ensimmäinen osa täytyy pakonomaisesti tuhlata hahmojen esittelyyn.

Viime vuosikymmeninä scifi on siirtynyt pitkälti televisioon, eikä suureellista avaruusoopperaa ole liiemmin valkokankaalla nähty. Scifi-kirjallisuudessa on kuvattu mittakaavaltaan ties kuinka massiivisia asioita, mutta television ja elokuvan puolella rajoitteena on aina raha. Nyt aikaiseksi on saatu kuitenkin sangen vaikuttavia tulevaisuudenkuvia ja avaruustaisteluja. Vielä kun elokuvassa on onnistuneesti mukana Star Trekille ominainen positiivinen näkemys tulevaisuudesta, erottuu se edukseen kaikkien dystopiakuvausten keskellä.

Ei elokuva silti visuaalisesti ole täysin toimiva. Tapahtumia on liian usein kuvattu aivan läheltä, ja syvyysvaikutelma tuhottu pehmentämällä tausta liiaksi mössöksi. Toimii ehkä televisiossa, missä Abrams on kannuksensa hankkinut. Mutta nyt kyseessä onkin planeettoja syleilevä avaruusooppera, ja visuaalisen otteen tulisi olla sen mukainen.

Trek-elokuvien joukossa Star Trek sijoittuu ylempään kastiin, mikä ei vielä sinänsä ole suuri saavutus. Osa elokuvista kun on roskaa fanienkin silmissä, siinä missä esimerkiksi Star Trek II: Khanin viha (1982) on erinomainen seikkailuelokuva millä tahansa mittapuulla.

Star Trek nivoo oivallisesti yhteen sarjoista tuttuja elementtejä ja kaikille avautuvaa kerrontaa. Elokuva on täynnä viittauksia sarjoista tuttuihin kliseisiin ja tapahtumiin – punaiseen pukeutuvan turvamiehen kohtalo on selvä asiaan vihkiytyneille – mutta niitä ei turhaan korosteta, jolloin satunnaisempikin katsoja pysyy hyvin kärryillä