Star Trek 2: John Harrisonin viha
Tieteissarjojen ja -elokuvien pitkäikäisimpiin ja arvostetuimpiin kuuluva Star Trek on ehtinyt jo 47 vuoden ikään. Viisi tv-sarjaa, animaatiosarjan sekä kymmenen täyspitkää elokuvaa kattanut konsepti ehti viettää muutaman vuoden hieman hiljaisempaa vaihetta ennen kuin J.J. Abrams päätti aloittaa alkuperäisen sarjan kapteenin eli kapteeni Kirkin ja hänen miehistönsä vaiheet alusta.
Abrams ei kuitenkaan sortunut mielikuvituksettomaan remake-uusintaan tai toistanut vanhoja juonikuvioita, vaan päätti poiketa aidosta Star Trek -universumista ja sijoittaa oman tarinansa tapahtumat vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jotka ovat Trekkereille ennestäänkin tuttuja. Näin kukaan ei päässyt liikaa haukkumaan Abramsia lapsuutensa muistojen tuhoamisesta, vaikka aikuisten, kokeneiden Enterprisen upseerien tilalle tulikin teini-Kirk nuorine alaisineen. Aina kun voi vedota vaihtoehtotodellisuuteen.
Star Trek (2009) oli visuaalisesti näyttävä ja juoneltaan kohtalaisen viihdyttävä avaruustoimintaelokuva, jolla ei kauheasti ollut tekemistä alkuperäissarjan teemojen kanssa, mutta joka kuitenkin elvytti konseptia ainakin taloudellisesti. Myös henkilöhahmot olivat pääpiirteittäin uskollisia alkuperäisille.
Rakenteellinen perusongelma ei kuitenkaan tullut ratkaistua. Jos asian ilmaisisi tietoteknisin termein, niin alkuperäistarinat sarjoista elokuviin olivat PC-teknologiaa mutta Abramsin uudelleentulkinta puhdasta iTeknologiaa. Pinnaltaan se oli näyttävää ja viimeisen päälle muotoiltua, helposti omaksuttavaa ja visuaalista, mutta viime kädessä sisällöltään ontompaa ja rakenteellisesti jäykempää. Omaa ajattelua ja panostusta vaativat asiat tavoittavat suppeamman ihmisryhmän, mutta näiden ihmisten sitoutuminen asiaan on yleensä vahvempaa ja kestää jopa vuosikymmeniä. Tiettyyn genreen idioottivarmasti kohdennettu lähtökohta sen sijaan tuo minkä tahansa taakse laajemman ihmisryhmän, mutta se sisältää kuitenkin sanan idiootti.
Abrams on kuitenkin ottanut selvästi opikseen, sillä Star Trek Into Darkness on paitsi edeltäjäänsä huomattavasti parempi elokuva, myös selvästi enemmän kytköksissä Star Trekin historiaan sen sijaan, että se olisi vain geneerinen avaruustoimintaelokuva. Tarvetta hahmojen esittelylle tai selittelylle ei ole, ja Abrams uskaltaa antaa myös katsojille luottoa ja olettaa, että nämä tietävät paitsi tietyt Trek-avainasiat myös sen, mitä edellisessä elokuvassa suurin piirtein tapahtui.
Teos sisältää lukuisia viittauksia sekä alkuperäisen Kirkin aikaiseen että myöhemmissä sarjoissa ja elokuvissa tutuksi tulleisiin yksityiskohtiin aina osasto 31:n toiminnasta alkaen. Onpa tärkeässä avainroolissa myös pörröisen lutuinen pikku tribble, joka purisee ja hurisee aidolla äänellä. Vain klingonit voivat vihata tribblejä.
Star Trek Into Darkness uudelleentulkitsee erästä aidon ja alkuperäisen Star Trekin miehistön ikonisinta seikkailua ja siinä esiintyviä hahmoja. Kyse on silti uudesta, omasta tarinastaan, jossa käytetään vanhan klassikon elementtejä innovatiivisella tavalla. Jotkut kohtaukset ovat näennäisen samoja, mutta eri henkilöhahmoilla toteutettuja eivätkä välttämättä samasta syystä johtuvia kuin esikuvassaan. Tämä tekee niistä toimivia ja osuvia viittauksia aiempaan, ei samojen pätkien mekaanista kopiointia.
Vaikka ikonisimpien kohtauksien käyttö on laskelmoitua, niin laskelmointi onnistuu niin hyvin, että jopa paatuneella Trekkerillä kulkee hetkittäin kylmät väreet selässä silkan tunne-elämyksen myötä. Legendaariseen ”these are the voyages” -mantraan ei koskaan kyllästy, ja alkuperäisen tv-sarjan tunnusmusiikin lopputeksteissä on pikantti piste i:n päälle.
Kerronnassa on dynaamisuutta ja Abrams kuljettaa toiminnallista tarinaa eteenpäin kuin luotijunaa. Visuaalisesti Star Trek Into Darkness on näyttävä ja korea. Tempo pysyy kovana, tarinan käänteet kulkevat jouhevasti ja hahmojen välinen dialogi on niin sähäkkää, että elokuva on ohi ennen kuin huomaakaan, vaikka se ehtii ylittämään kahden tunnin rajan. Dialogissa on sopivasti paatosta ja huumoria, ja se on hahmojen lähtökohdille uskollista aina Bonesin (Karl Urban) klassikkorepliikkejä myöten. Myös Zachary Quinto voisi olla Leonard Nimoyn nuori klooni, niin hyvin Spockin rooli on hallussa.
Star Trekit eivät kuitenkaan ole koskaan olleet geneerisiä tieteistoimintaelokuvia, eikä toiminta ilman sisältöä tee elokuvasta Trek-elokuvaa. Star Trek Into Darkness onkin kaiken vauhdikkaan actionin ohella omanlaisensa tutkielma vallanhimosta, vallan väärinkäytöstä ja siitä, kuinka turvallisuuden ja rauhan takaamisella voidaan perustella mitä häikäilemättömimmät metodit ja suoranaiset rikokset tavallisia kansalaisia kohtaan. Syviin vesiin ei analyysissä ehkä mennä, mutta Trek-tradition mukaisesti nykypäivänkin asetelmia voidaan käsitellä tulevaisuuteen sijoitettuna.
Gene Roddenberryn alkuperäisissä visioissa ihmiskunta oli päällisin puolin kehittynyt, mutta myös hänen elinaikanaan nähtiin Star Trekeissä johtajien kyseenalaisia päätöksiä ja tarkoitusperiä, jotka pyhittivät keinot. Mies univormussa ei välttämättä aina eroa motiiveiltaan ja teoiltaan terroristista, ja toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Benedict Cumberbatch putsaa jäätävän komealla roolisuorituksellaan pöydän ja John Harrisoniksi kutsuttu hahmo on vaarallisin, hyytävin ja älyllisesti ylivoimaisin Star Trek -elokuvien antagonisti sitten Ricardo Montalbanin päivien.
Star Trek Into Darknessista on myös 3D-versio. Se ei tälläkään kertaa anna minkäänlaista lisäarvoa. Kuten niin kovin usein ennenkin jälkikäteen 3D-konvertoitujen elokuvien tapauksessa, niin jälkikäteen ympätty 3D lähinnä sekavoittaa nopeita toimintakohtauksia ja tummentaa kuvaa niin paljon, että 3D-versio on todellinen Into Darkness.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 8 henkilöä
Seuraava:
Yhdet häät ja kolme anoppia
Elokuvaa värittää sen totaalinen epätasapainoisuus sekä tunnelman katkonaisuus.
Edellinen: Rec: Genesis
Intensiivisen toimiva yhdistelmä espanjalaista melodraamaa ja zombiekauhua.