Seitsemän elämää valkokangas

Toiminta- ja komediatähtien yritykset tehdä vakavasti otettavaa draamaa eivät ole yleensä kovin onnistuneita. Vai pystyykö kukaan vakavin naamoin katsomaan vaikkapa Adam Sandleria (Reign Over Me - ystävyyden voima) replikoimassa syviä tuntojaan kaiken ääliökomiikan ja ähellyksen jälkeen? Jim Carrey tosin onnistui tässä Michel Gondryn hienossa Tahrattomassa mielessä, mutta ei sen jälkeen ole hyviä rooleja sitten tehnytkään. Will Smith pyrkii myös syvälliseen suoritukseen uusimmassa elokuvassaan, valitettavasti huonoin tuloksin.

Seitsemän elämää on Will Smithin ponnistus vakavaan elokuvaan Men In Blackien ja Bad Boysien menneisyydestä. Smith esittää salaperäistä verotarkastaja Ben Thomasia, joka auttaa mission omaisesti huonoon jamaan joutuneita lähimmäisiään. Hänellä on jokin henkilökohtainen tragedia ja syyllisyydentunto taustallaan, joita avataan elokuvan edetessä pikku hiljaa. Ben kohtaa myös nuoren, sydänvaivoista kärsivän Emilyn (yleensä hyvä Rosario Dawson), ja nämä kaksi alkavat odotetusti kiintyä toisiinsa. Menneisyyden tuskat kuitenkin vaivaavat Beniä, ja Emily joutuu jatkuvasti hämmästelemään miehen motiiveja ylenpalttiseen hyväntekoon.

Elokuvasta ei juuri voi paljastaa muuta, sillä sen juoni avautuu kerroksittain pitkin mittaansa. Tuskastuttavan pitkä matka tähän kuitenkin on. Seitsemän elämää etenee hitaasti, mutta nautinnollisen verkkaisuuden sijaan se saa tyhjäkäynnillään kiinnostuksen lopahtamaan jo ensimmäisen vartin aikana. Tarina ei meinaa millään lähteä käyntiin.

Lopulta juonenkäänteet ovat niin korneja ja tunnelma niin paatoksellinen, että käsikirjoittajien koukerot alkavat naurattaa. Tämä tarina on todella nyhjäisty epätoivoisesta tyhjästä. Juonen pääpiirteet muistuttavat Alejandro Iñárritun upeasta 21 grammaa -elokuvasta, mutta muuten näitä kahta ei voi mitenkään toisiinsa verrata, niin eri planeetoilta ne ovat.

I Am A Legend -elokuvassamaailman viimeistä eloonjäänyttä ihmistä esittänyt Smith sopi rooliinsa itseironisena, koiransa kanssa elelevänä yksinäisenä selviytyjänä. Tässä ylipitkässä draamayritelmässä Smithin tuskainen ja suruntäyteinen, kaukaisuuteen tuijottava ilme nähdään aivan liian monta kertaa, ja yksi ilme ei tee yrittäjästään luonnenäyttelijää. Ei vaan onnistu.