Scott Pilgrim vastaan maailma valkokangas

Pelaajana tai sarjisnörttinä oleminen ei ole helppoa. Koska elokuvaa pidetään edelleen mediakulttuurisesti ylivertaisena verrattuna esimerkiksi videopeleihin tai sarjakuviin, on tavallista, että itselle rakkaan tekstin vähemmän onnistunutta elokuvaversiota joutuu ennen pitkää todistamaan. Tämä hetki on koittanut myös Scott Pilgrim -sarjakuvan faneille, tosin sillä erotuksella, että tällä kertaa elokuvaversio on onnistunut. Se on hauska, puhutteleva ja käyttää elokuvaformaatin suomaa audiovisuaalisuutta luodakseen tarinalle lisäarvoa.

Kanadalaisen Bryan Lee O’Malleyn Eisner-palkinnon voittaneeseen kuusiosaiseen sarjakuvaan perustuva Scott Pilgrim vastaan maailma on pääjuoneltaan yksinkertainen. Bändinörtti Scott Pilgrim rakastaa lähettityttö Ramona Flowersia. Alkutahmeuden jälkeen Scott voittaa Ramonan sydämen omakseen, mutta valitettavasti hänen on voitettava vähän muutakin: Ramonan seitsemän supervoimilla ja katkeruudella aseistautunutta exää. Riittävätkö videopeleistä opitut avut? Pärjääkö Scott bassobätlessä? Entä kuka on salaperäinen Gideon?

Vaikka teema on mitä klassisin, on Scott monelle varmasti liikaa erityisesti kaikenkattavan absurdiutensa ja hektisyytensä vuoksi. Meitä populaarikulttuurin yltäkylläisessä syleilyssä kasvaneita se kuitenkin lähestyy onnistuneesti.

Erityisen piristävää on muotokieli, johon Shaun of the Dead (2004) ja Hot Fuzz (2007) -elokuvista tunnettu Edgar Wright onnistuu tiivistämään jotain oleellista sukupolvemme elokuvallisuudesta. Hypertempo ja monimediaelementit, esimerkiksi sitcomin ja videopelien tuominen kerronnan keinoiksi, tukevat elokuvan fantasiapuolta täydellisesti. Muoto onkin osuva kontrasti ihmissuhteita ja niihin liittyviä fantasioitamme pohtivalle tematiikalle.

Aikamme tulkitsijana toimii Scottin hahmo, joka on kiinnostavasti laiska ja itsekeskeinen, jopa naiivi. Ramonasta taistelevan sankarin rinnalla kuljetetaankin jatkuvasti tätä muissa asioissa varsin mänttiä ja mokailevaa Scottia aidon ongelmaisesti. Parikymppisen vakaita käsityksiä asioista ja itsestään voi lukea monesta käänteestä, jo pelkästään elokuvan nimestä. Ja indie-rock soi.

Scottin moniulotteisen kokonaisuuden tiivistämisessä vajaaseen kahteen tuntiin on onnistuttu varsin hyvin. Kerronta pysyy eheänä ja etenee tasapainoisesti. Ainoana kritiikkinä todettakoon, että toinen toistaan seuraavat taistelut vaikuttavat aika ajoin hieman kiirehdityiltä, samoin Scottin ja Ramonan romanssi. Toisaalta liian mutkikkaaksi äityminen söpössä over-the-top -maailmassa olisi ollut tyylivirhe. Nyt vakavatkin teemat sulautuvat tasapainoisesti Nintendo-mättömittelyn, kömpelönhauskan dialogin ja kriiseilevien hahmojen tarjoamaan viihteeseen.

Elokuvan miehitys on osittain erinomaista. Michael Cera näyttelee Scottia, eli ujonkömpelöä itseään. Niin hyvä kuin suoritus onkin, ei se pärjää Kieran Culkinin esittämän homokämppis Wallace Wellsin tai pahojen exien Todd Ingramin (Teräsmiehenäkin tunnettu Brandon Routh) ja Roxy Richterin (entinen lapsinäyttelijä Mae Whitman) rinnalla. Myös liian harvoin nähty Alison Pill lakonisena rumpalina sekä Chris Evans äksön-ääliönä tekevät kelpo roolit. Elokuvassa onkin porukkaa kuin pipoa, mistä johtuen on ilahduttavaa, että pieniinkin osiin on valittu niin osuvat ihmiset.

Scott Pilgrim vastaan maailma on ällistyttävän uskollinen adaptaatio ja samaan aikaan hyvä elokuva omilla ansioillaan. Lieneekö syynä jo alkuperäistekstin vahva intertekstuaalisuus, vai ohjaajan henkilökohtainen intohimo ja rohkea visuaalinen kosketus aiheeseen? Wrightin Hollywood-debyytiksi elokuva on luultavasti huomattavasti parempi kuin tälle myös tarjotut The Crazies tai The Green Hornet. On vaikea kuvitella, että Scott olisi kenenkään muun käsissä näin onnistunut.