Zombien paluu

George A. Romeron Zombie-trilogia on kirjoittanut itselleen jo oman luvun elokuvan historiaan. Elävien kuolleiden mellastusta on tulkittu asiallisella vakavuudella, vaikka ohjaaja itse on viitannut kintaalla elokuviensa yhteiskuntakriittiselle luennalle. Omasta mielestään mies on tehnyt vain täytettä drive-in teattereihin. Kieltämättä verta ja suolenpätkiä -tasolla Romeron elokuvat ovat ilahduttaneet lähinnä nuoria mieskatsojia, mutta temaattisella tasolla elokuvien haudanvakava sanomallisuus on huomattavasti lähempänä science fictionin pohtivuutta kuin efekteillä pröystäilevää kauhua.

Graafisella tasolla älyllisyyden tuolla puolen liihottavia elokuvia uskalletaan harvoin tulkita ja mieltää tematiikaltaan vakaviksi. Zombit parinkymmenen vuoden tauon jälkeen valkokankaalle palauttanut Resident Evilkin voidaan helposti tyrmätä ajatuksettomana ammuskeluna ja efekti-ilkamointina. Elokuvan perinteistä kulttuuristaiteellista arvoa latistaa entisestään sekin, että tarinan taustalta löytyy suosittu tietokonepeli. Peleistä väkerretyt elokuvat ovat kompastuneet juuri tarinalliseen sisällöttömyyteen sekä juonelliseen yksioikoisuuteen, ja nämä tosiasiat latistavat myös Resident Eviliakin.

© 2002 Screen GemsElokuva alkaa erittäin vakuuttavasti rakentaen lujia lähtökohtia synkeälle NBF-scifille. Pelitausta ei ilmeisesti ole kuitenkaan tarjonnut tarpeeksi eväitä kirjoittaa tarinaa pohtivalla tasolla pitempään, vaan jutun juju - enkä usko tässä todellakaan paljastavani liikoja - kääntyy luvattoman pian corridor-peleille tyypilliseksi juoksenteluksi, jonka ainoa tarkoitus on ampua kulmien takaa ilmestyvät mömmiäiset pois tieltä kuleksimasta. Tosin, vaikka elokuva elävien kuolleiden tapaan kadottaakin sielunsa, toimii suureellinen päähän ampuminen terapeuttisella tasolla siinä missä itse pelitkin.

En tiedä missä patterin välissä osa media- ja kulttuurikriitikoista päivänsä viettävät, kun pintatasoiltaan suoraviivaisista elokuvista ei osata tai tahdota lukea niiden kätkemiä kulttuurisia huomioita ja kannanottoja, vaan tartutaan pelkkiin itsestäänselvyyksiin. Ei todellakaan tarvitse olla ruudinkeksijä osatessaan oivaltaa Resident Evilin lainanneen ison osan kuvastostaan juuri Romeron elokuvista ja Alieneista. Tällaisten elokuvien kohdalla intertekstuaalisuutta ei voida mitenkään välttää, eikä scifiin vihkiytynyt ohjaaja Paul Anderson mielestäni mitenkään epäkunnioittavasti edes hyödynnä edeltäjiään. Intertekstejä ja tyyliä tärkeämpänä pitäisinkin elokuvan kykyä kommentoida vallalla olevia uhkatekijäkäsityksiä.

© 2002 Screen GemsKollektiivisesti yhden halunsa ohjaamina vaeltavat zombit ovat toimineet ehkäpä yhtenä pelottavimmista uhkatekijöistä ihmisille ja ihmiskunnalle. Kun poliittinen aivopesu ei enää toimi zombien ja muiden vailla omaa tahtoa olevien vaeltajien selitysmallina, on uhkakuvan lähtökohdaksi muotoutunut äärikapitalistinen kulutuskulttuuri. Ylikansalliset suuryhtiöt viis veisaavat tuotteidensa markkinoinneissa julistetuista vapaan yksilön ideologioista, sillä suurin kaupallinen hyöty saadaan tuottamalla ilman todellista omaa ajattelua vellovaa kuluttajamassaa, jota kollektiivisen kulutushurmoksen ohjaamana vie eteenpäin vain yksi elämän perustarve: ostaminen. Resident Evilissa zombit ovat suuryhtiön tuottamaa massaa, johon yhdistetään geenimanipulaatiota, virushysteriaa ja tietoteknologian turmiollisuutta. Kaupallisen hyödyn tavoittelu ajaa ohi moraalin ja elämän kunnioituksen, eikä lopullisia voittajia ole kukaan.

Resident Evilin uhkakuvat ovat lujasti kiinni tässä päivässä ja vallitsevassa kehityksessä, jossa kapitalistisen vapauden nimissä poljetaan ihmisoikeuksia ja jota vastarintaliikkeet mellakoiden vastustavat. Visuaalisesti taitavan ohjaajan toivoisikin keskittävän elokuvissaan huomiota yhä enemmän tarinoihin ja niihin kätkeytyvään tematiikkaan, eikä vain leikkivän graafisilla elementeillä. Katsoo Resident Evilin pintatasoltaan ahdistavana, kuvottavana tai terapeuttisena, niin viidentoista vuoden ikäraja on elokuvalle tyystin liian alhainen.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2 /4 henkilöä