Syö syö, poika

Tietokonepelien pohjalta tehdyillä elokuvilla on usein varsin masentava altavastaajan asema. Pelissä juoniköyhälle tarinalle voi antaa paljon anteeksi kunhan pelaajalle vain riittää tarpeeksi räiskittävää, ratkottavaa tai pakoon juostavaa. Elokuva on kuitenkin siinä mielessä vaativampi mediumi, että katsojalle tarjoutuu mahdollisuus tarinaan eläytymiseen vain katsomisen kautta. Ja miten kovin mukavaa olisikaan, jos tämä muistettaisiin väännettäessä kaikenmaailman rätkyttelypeleistä valkokangaselokuvia.

© 2002 Screen GemsMuutaman scifi-patsasteluelokuvan tirehtöörin Paul Andersonin ohjaama Resident Evil jatkaa samaa suoraviivaista mediasta toiseen siirtämistä kuin esimerkiksi Tomb Raider (2001) ja Mortal Kombat (1995). Juonellisesti elokuva tapahtuu ilmeisesti muutamaa päivää aikaisemmin kuin ensimmäinen samannimisten tietokonepelien sarjasta. Se sijoittuu miltei kokonaisuudessaan huippusalaiseen maanalaiseen laboratorioon, jossa tietysti erittäin vaarallinen ja tietysti erittäin tarttuva virus pääsee vapaaksi. Tämä globaalin kapitalismin yrityskulttuurin tuotos muuttaa kaikki laboratorion työntekijät mitä-tahansa-lihaa miten-raakana-tahansa syöviksi eläviksi kuolleiksi. Eikä siinä vielä kaikki. Humalaisen verkkaisten kulinaristien lisäksi pelastuspartio Milla Jovovichin kera joutuu taistelemaan vielä brittiaksentilla puhuvaa tekoälyä vastaan.

Resident Evil kuuluu sellaisten elokuvien joukkoon, joilla ei juurikaan ole mitään valttikorttia hihassaan. George A. Romero on zombie-trilogiansa missä tahansa osassa sanonut kaiken tarvittavan erittäin tuoreen lihan lumosta ja sen yhteydestä kulttuurikritiikkiin. Alien (1979) taas hyödynsi ylittämättömästi suljetun paikan klaustrofobiaa, ja Arnold Schwarzeneggerin näköinen terminaattorikin onnistui tuhoamaan ilkeän tekoälyn jo vuosia sitten. Ja kun Andersonin elokuvalla ei ole edes erikoisten efektien tai trikkien tarjoamaa attraktion arvoa, on sen katsominen aika puisevaa puuhaa.

Ihmislihan kyltymättömään makuun päässeet maanalaiset laborantit ja valkokaulustyöläiset toisintavat itse asiassa työnantajansa, ylikansallisen yrityksen logiikkaa. Pelastusryhmän jäsenistä Rain (Michelle Rodriguez) tiivistää tämän uuden ajan filosofin tarkkuudella. Horjuva käyttäytyminen ja lihan himo johtuvat tunteettomuudesta, sielun puuttumisesta. On kuitenkin todettava, että huomattavasti filosofisempi ote tunteiden ja uusliberalismin lieveilmiöiden keskinäisidokseen on Nylon Beatilla, jonka kappaleessa Hei - me tehdään ydinkoe rakkautta tuotetaan ydinkokeen avulla.

Jotta emme sortuisi aivan epätoivoisiksi, Resident Evilin hyvin ajateltu alku ja lajityypin mukainen loppu lupaavat kuitenkin jotakin. Toisaalta kokonaisuutena elokuva ei pysty alkunsa lupauksia lunastamaan eikä se todellakaan jaksa innoittaa odottamaan näillä näkymin ensi vuonna ilmestyvää jatko-osaakaan. Ihmiset! Pelatkaa ennemmin peliä. Siinä saa ainakin ampua tylsät kohdat pois.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 4 henkilöä