Karilleajo

Näin jälkikäteen on helppo nähdä, miten tärkeä osa ohjaaja Gore Verbinskillä oli kolmessa ensimmäisessä Pirates of the Caribbean -merirosvoseikkailussa. Jatko-osista löytyy kyllä paljonkin kritisoitavaa, mutta Rob Marshallin ohjaamaa nelososaa katsellessa tulee ikävä Verbinskin taitoa hallita monimutkaisia kohtauksia, hänen silmäänsä komedialle ja monia muita asioita. Vaikka Vierailla vesillä on lyhyin Pirates-elokuva, se tuntuu pisimmältä.

Pirates of the Caribbean: On Stranger TidesTrilogian lopussa velmu merirosvokapteeni Jack Sparrow matkusti etsimään nuoruuden lähdettä. Tarinaa etsinnästä ei ollut silloin tarkoitus nähdä, sillä kolmososan piti olla sarjan viimeinen. Yli kahden biljoonan dollarin lipputulojen ansiosta joku Disneyllä päätti myöhemmin toisin. Johnny Depp palasi rooliinsa kapteeni Sparrow’iksi 55 miljoonalla dollarilla. Elokuvien romanssipuolesta vastanneet Orlando Bloom ja Keira Knightley eivät halunneet palata. Tämä oli hyvä päätös, sillä heidän hahmojensa tarina saatiin päätökseen kolmososassa.

Tekijät ovat sanoneet haluavansa aloittaa puhtaalta pöydältä. Kolmannen osan massiivisesta mittakaavasta olisikin ollut vaikea pistää paremmaksi. Vierailla vesillä onkin hieman perinteisempi seikkailuelokuva, mutta valitettavasti todella tylsä. Juonenkäänteet ja minkäänlaiset yllätykset ovat vähissä, kun eri seurueet matkaavat kilpaa lähteelle. Koko elokuva on yhtä tasapaksua pötköä alusta loppuun asti, vailla minkäänlaista kliimaksia.

Pirates of the Caribbean: On Stranger TidesKäsikirjoitus on käsikirjoittajakaksikko Ted Elliottin ja Terry Rossion ehkäpä laiskin suoritus. Nimellisesti elokuva perustuu Tim Powersin romaaniin On Stranger Tides, joka on toiminut inspiraationa myös 1990-luvun Monkey Island -peliklassikoille. Yhtäläisyydet ovat kuitenkin hataria, joten lähdemateriaalin piikkiin ei voi tätä epäonnistumista laittaa. Ei ole mitään, minkä vuoksi jännittää hahmojen puolesta, ei mitään minkä vuoksi hurrata. Marshallin tönkkö ohjaus ei auta asiaa ja vie kaiken terän toimintakohtauksilta. Siinä missä Verbinskillä oli liikaakin palloja ilmassa kerralla, on Marshall äärimmäisen yksiulotteinen. Jättibudjetista huolimatta elokuva näyttää studion takapihalla kuvatulta.

Huono ratkaisu on korottaa Jack Sparrow päähahmoksi. Sivuhahmoilla on aina hauskempaa ja enemmän vapauksia. Päähahmona olo kahlitsee elokuvien tärkeintä ja hauskinta hahmoa liikaa, eikä Sparrow’n kaltainen hahmo kuljeta tarinaa riittävästi eteenpäin. Vielä huonompi ja hahmoon sopimattomampi ratkaisu tosin on kirjoittaa hahmolle romanssi Penelope Cruzin näyttelemän merirosvon kanssa. Koska tätä ei kuitenkaan ole voitu viedä kovin pitkälle eli romanssi ei millään tasolla toimi, on pienenä sivujuonena ja vastikkeena Bloomin ja Knightleyn hahmoille uskonmiehen ja merenneidon rakkaustarina.

Pirates of the Caribbean: On Stranger TidesVanhoista hahmoista mukana on muun muassa kapteeni Barbossa (Geoffrey Rush), mutta kovin muuttuneena hahmona. Ian McShanen kapteeni Mustaparta on pettymys. Siinä missä Barbossa tai Bill Nighyn Dave Jones olivat mielenkiintoisia hahmoja, on Mustaparta laiska hahmotelma, jonka motiiveista ei ota selvää. Sama vaivaa tosin muitakin elokuvan hahmoja.

Edellisten osien seikkailuntunnusta, yllätyksellisyydestä ja eeppisyydestä ollaan kaukana. Näyttävyys, absurdi huumori ja kaikenlaiset irtiotot kaavasta loistavat poissaolollaan. Tietysti viidennen osan käsikirjoitus on jo valmiina, koska nelososa on jo valmiiksi markkinoitu ja myyty, ja tulee olemaan jättimenestys.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,4 / 5 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com