Upottavilla vesillä

Huomattavan moni hyvä viihde-elokuva on kirottu blockbuster-lainalaisuudella. Jos hyvä ja omaperäisesti perusideaansa hyödyntävä elokuva floppaa taloudellisesti, se tarkoittaa, että elokuvateollisuuden pamput rahoittavat jatkossa vain varman päälle vedettyjä franchise-elokuvia eivätkä kokeile uudenlaisia näkemyksiä. Jos elokuva on puolestaan iso menestys, niin silloin se saa suurella varmuudella yhä heikkeneviä jatko-osia ja siitä itsestään tulee franchisen alku.

Pirates of The Caribbean: On Stranger TidesFranchise-tuotanto alkaa usein siten, että sekä kirjoista että tarinoista paisutetaan keinotekoisesti trilogia, jossa vedetään iso juonikuvio päätökseen ja paisutetaan toimintaa osa osalta. Sen jälkeen seuraakin yleensä trilogian neljäs osa, jossa hyödynnetään osittain samoja hahmoja tai miljöötä. Jos joku vielä tämän jälkeen maksaa pääsylipuista, niin jatkoa seuraa hamaan tappiin asti. Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä on repinyt tuohta jo yli miljardin, joten piraattiseikkailujen loppumisesta ei ole huolta.

Nelos-piraatti on rakenteeltaan varsin tasainen putkijuoksu, jossa draaman kaari ei ole kaarella vaan se on tasaisena rimana. Käsikirjoitus ei pahemmin elä, sillä kohtauksesta mennään toiseen kuin konsolipeleissä. Mikään vaihe ei erityisesti nouse muiden yläpuolelle, ei edes loppuhuipennus. Teos on kuitenkin selvästi lyhyempi mitä edeltäjänsä, mikä on sinänsä hyvä suuntaus. Myös taistelu- ja toimintakohtauksia on tiivistetty, joka on muuten rutiinivaihteella toimivalta ohjaaja Rob Marshallilta hyvä veto.

Pirates of The Caribbean: On Stranger TidesSivuosasta pääosaan siirretty kapteeni Jack Sparrow eli Johnny Depp on edelleen mukavan velmu hahmo, mutta paras paikka kapteenille olisi edelleen sivuroolissa, sekoittamassa pakkaa. Nyt Jackin harteille on asetettu miespääosan suoraviivainen rooli, eikä se ole Deppin hahmolle luontevin osa, vaikka Depp sinänsä mainiota työtä tekeekin.

Depp varasti aikoinaan täysin huomion sivuosaroolissaan, joten ironisesti hänelle käy nyt samoin. Pikkurooleissa esiintyvät maanmainio Richard Griffiths sekä Keith Richards anastavat valokeilan joka otoksessa, ja onkin sääli, ettei heidän osuutensa ole kovin iso. Deppin rinnalla huseeraavat Ian McShane ja Penelope Cruz uusina piraatteina sekä Geoffrey Rush vanhana tuttuna Barbossana eivät ammattinäyttelijöinä petä, jos eivät erityisesti loistakaan.

Vierailla vesillä ei ole helposti unohtuvasta juonestaan ja monista aukkopaikoistaan huolimatta epäonnistunut elokuva sanan varsinaisessa merkityksessä. Tarinan eteneminen ja puitteet nimittäin varmasti vastaavat sitä, mitä elokuvantekijät ja tuottaja Jerry Bruckheimer lähtivät hakemaankin. Kun rima on valmiiksi riittävän alhaalla ja pelataan tarpeeksi varman päälle, niin tuotteessa itsessään ei ole valmistusvikaa. Se vain ei ole kovin kaksinen tai omaperäinen tuote.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,4 / 5 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com