Päivä jona maailma pysähtyi valkokangas

Päivä jona maailma pysähtyi toistaa alkuperäisen Uhkavaatimus Maalle -elokuvan tarinan. Klaatu saapuu jälleen Tellukselle. Tällä kertaa hän ei tosin yritä opastaa ihmiskuntaa rauhan tielle vaan valmistautuu pyyhkimään ihmiset pois maapallolta, jotta planeetan kyky ylläpitää elämää voitaisiin säilyttää. Uhkakuva on siis ajan hengen mukaisesti muutettu ihmisen sotaisuudesta ihmiskunnan saastaisuuteen.

Tämä linkolalainen ajattelu onkin uudelleenfilmatisoinnin ainut valopilkku. Valitettavasti tematiikan käsittely jää muutaman ohikiitävän repliikin varaan eikä sisältöä syvennetä. Sisältöä tärkeämmäksi nousevat paikasta toiseen poukkoilu ja katastrofielokuvista tutuilla tuhon kuvilla briljeeraaminen. Lopputulos on vakavaksi tieteiselokuvaksi ideaton ja lässähtänyt kohellus, joka jää auttamattomasti hienon alkuteoksensa varjoon eikä kykene tusinakuvastollaan tarjoamaan edes mitään uutta tämän päivän tieteiselokuviin.

Kyse ei ole siitä, että uusintafilmatisointi olisi aina automaattisesti alkuteostaan huonompi tai epäkiinnostavampi. Päinvastoin. Varsinkin tieteisgenressä on onnistuttu tekemään useita kiinnostavia ja onnistuneita uudelleenpäivityksiä. Tieteiselokuvat käsittelevät oman aikansa uhkakuvia ja käsityksiä, joten saman tarinan versiointi eri aikakausina avaa usein mielenkiintoisia ikkunoita yhteiskunnassa ja kulttuurissa tapahtuneisiin muutoksiin. Tästä erinomaisia esimerkkejä ovat Body Snatchers -elokuvat (1956, 1978 ja 1993), jotka tarjoavat kolme mielenkiintoista tulkintaa Jack Finneyn novellista.

Uusintafilmatisointi voi nousta jopa alkuteostaan merkittävämmäksi, mistä John Carpenterin versio Christian Nybyn elokuvasta 'Se' toisesta maailmasta (1951) ja John W. Campbell Juniorin tarinasta on hyvä osoitus. Carpenterin The Thing - 'se' jostakin (1982) muodosti yhdessä Ridley Scottin Alienin (1979) kanssa perustan uudentyyppiselle suljetun tilan tieteiskauhulle.

Päivä jona maailma pysähtyi ei edellä mainittuihin teoksiin verrattuna kykene avaamaan kummoistakaan kulttuurista ikkunaa nykyhetkeen saati uudistamaan lajityyppiään. Esimerkiksi animaatio Wall-E:ssä ihmisen aiheuttamaa ekokatastrofia käsitellään huomattavasti syvällisemmin. Toisaalla taas varsinkin Yhdysvaltoihin kohdistuva militaristisuuden kritiikki on Bushin kauden viimeisinä vuosina ollut elokuvissa jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Kun vielä elokuvan visuaalinen kuvasto on enemmän katastrofielokuvien perintöä kuin vakavasti otettavaa science fictionia, tieteiselokuvasta puhuminen vaikuttaa jo tarpeettomalta.

Uusintaversion merkittävin muutos suhteessa alkuteokseen on lapsihahmolle annettu rooli, joka ainakin aluksi vaikuttaa uudistukselta genressään. Sen sijaan, että lapsi viattomuudessaan tarjoaisi totutun näkökulman nähdä asioita uudella tavalla, lapsen näkökulma on nyt jähmettynein ja konservatiivisin. Tämä lajityypissään kiinnostava asetelmamuutos vesitetään kuitenkin lopussa. Muutoinkin elokuva on tulvillaan epäuskottavuuksia ja monilta osin tapahtumien ja käänteiden motivointi ovat tarinamaailman sisällä köykäisiä, suorastaan onnettomia, mistä Klaatun yhtäkkinen mielenmuutos lienee banaalein esimerkki.

Jos Uhkavaatimus Maalle -elokuvasta on löydettävissä kiinnostavia vertauskuvia, joista tutkimuksenkin tasolla on tehty erilaisia tulkintoja, niin Päivä jona maailma pysähtyi kykenee tarjoamaan vain halvan raamatullisen sirkkaparven ja moneen kertaan nähdyn syntiä seuraavan tuhon spektaakkelin.

Tieteiselokuvan pitäisi olla viisas ja ajatuksia herättävä elokuva. Päivä jona maailma pysähtyi on vain moneen kertaan nähty tylsä katastrofielokuva.