The Black Phone valkokangas

Kidnappaajat ja lapsiin kohdistuva väkivallan määrä kohahduttavat Yhdysvalloissa yhä uudestaan. Scott Derricksonin elokuvassa The Black Phone (2021) ollaan lasten kokemuksia käsittelevän realistisen trillerin sekä yliluonnollisen kauhun välimaastossa. Kirjailija Joe Hillin novellin pohjalta muokattu käsikirjoitus on yksinkertaisuudessaan toimiva suljetun tilan mysteeri.

Koulukiusattu Finney Blake (Mason Thames) asuu siskonsa Gwenin (Madeleine McGraw) kanssa alkoholisoituneen yksinhuoltaja isänsä (Jeremy Davies) luona. Kun lasten koulukavereita alkaa kadota kaappaajaksi ”The Grabber” (Ethan Hawke) nimetyn sarjamurhaajan toimesta, yhteisön sisäiset jännitteet alkavat kiristyä. Finneyn päätyessä itse kaappaajan vangiksi joutuu hän luottamaan kellarivankilansa seinässä olevan puhelimen kautta saamiinsa ohjeisiin sekä enneunia näkevän siskonsa apuun.

The Black Phonessa neuvokkaat lapset jäljittävät koulutoveriensa kaappaajaa Pohjois-Denverissä 1970-luvun lopulla hieman Stranger Things (2016–) tv-sarjan hengessä. Elokuvan keskiössä olevina sisaruksina Thames ja McGraw ovat samastuttavia. Ajankuva on toteutettu suurempaa nostalgisointia välttäen erityisesti Gwenin arkistokuvaa muistuttavissa unissa, jotka ovat kuin suoraan aikakauden mediasta otettuja.

Aiemmin kaapatuilta lapsilta neuvoja saavan Finneyn tilanne muistuttaa elokuvasta Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981). Vankisellinä vain toimii ihmiskehon sijaan kellari, jonka elementtien hyödyntämisessä piilevät pelastuksen avaimet. Hieman paikoillaan junnaava kerronta onnistuu pysymään pääosin kiinnostavana.

Ethan Hawke on sadistisia pelejä pelaavana ja muuttuvan naamarinsa taakse piiloutuvana rotevana kaappaajana uhkaava, jonka ilmestymistä on vaikea ennakoida. Hän tosin saa elokuvassa useimpien esikuviensa tavoin rikollisen vähän valkokangasaikaa. Epäuskottavuuden rajoilla käydään vain Finneyn alkaessa haastaa kaappaajaansa älyn lisäksi myös fyysisesti.

Suurellisempien Marvel ja Snowpiercer (2020–) tuotantojen jälkeen Derrickson on palannut lähemmäs rajatumpaan kerrontaan nojaavia kauhujuuriaan. Hän on Uhrilampaansa (The Silence of the Lambs, 1991) katsonut jännitteen muodostuessa poliisien etsiessä kaapparin taloa. Tunnelmaltaan synkkiä sarjamurhaaja tarinoita lähestyvään elokuvaan on myös lisätty hieman turhaan keventäviä elementtejä dialogin ja huumeita käyttävän amatööriyksityisetsivän muodossa.

Itsensä puolustamisen ja väkivallan oikeutusta pohtivan elokuvan sanoma saattaa tuntua tänä päivänä kyseenalaiselta. The Black Phone on toimivana kauhua hyödyntävänä trillerinä kuitenkin enemmän varoittava esimerkki väkivallan kierteen jatkumisesta, joka voidaan pysäyttää.