Nainen, pyssy ja nuudelipuoti valkokangas

Coenin veljesten elokuvan uudelleenfilmatisointi on juuri niin pystyynkuollut idea, miltä se kuulostaa – ja myös lopputuloksena näyttää. Tarpeettomia uudelleenfilmatisointeja on tavattu tehdä lähinnä Hollywoodissa, kun eurooppalaisista ja aasialaisista elokuvista on siekailematta väännetty jenkkiversioita. Mutta eihän tämä elokuvataiteellisesti kyseenalainen toiminta ole suinkaan amerikkalaisten yksinoikeus.

Kiinalaisohjaaja Yimou Zhang, joka muistetaan muun muassa Herosta (2002) ja Lentävien tikarien talosta (2004), on viehättynyt siinä määrin Coenien debyyttielokuvasta Blood Simple (1984), että on tehnyt siitä oman versionsa Nainen, pyssy ja nuudelipuoti.

Tarinan perusasetelma on pysynyt jokseenkin samana. Zhang tosin sijoittaa tapahtumat kauemmas menneeseen aikaan. Syrjäisessä nuudelipuodissa paikan omistajan vaimo ostaa kulkukauppiaalta pistoolin turvaksi väkivaltaista miestään vastaan. Mies epäilee nuoren vaimonsa pettävän häntä puodin oppipojan kanssa. Äkäinen ja epäilevä ukko palkkaa etsivän selvittämään totuuden ja pistämään nuorenparin aisoihin. Aseen kanssa asiat kuitenkin mutkistuvat.

Juonikuvion samankaltaisuus onkin ainoa yhdistävä tekijä elokuvien välillä. Muilta osin kiinalaiselokuva haahuilee omissa sfääreissään. Lukuisten muiden uudelleenfilmatisointien tapaan Nainen, pyssy ja nuudelipuoti on mitäänsanomaton ja turhalta tuntuva elokuva.

Aasialaiselokuvien, ja eritoten kiinalaiselokuvien kohdalla joutuu aika ajoin nostamaan kädet pystyyn, sillä kulttuurierojen takia asioita menee ohi silmien ja korvien. Tämän piikkiin elokuvan huonoutta ei voi kuitenkaan laittaa.

Nainen, pyssy ja nuudelipuoti on kerronnaltaan jahnaava ja yllättävää kyllä, myös visuaalisesti ilmeetön. Ontuva tarinankuljetus tekee elokuvasta tylsän, kun tapahtumat rajoittuvat muutamaan tilaan vain muutaman näyttelijän voimin. Kerronnan dynamiikkaa parantavia näyttäviä toimintakohtauksia ei ole käytännössä lainkaan. Myös kiinalaiselle elokuvakerronnalle ominainen teatraalinen näytteleminen on tällä kertaa viety niin yli, että lopputulosta on lähinnä rasittavaa katsottavaa. Ylinäyttelemisessä, kompuroinnissa, meuhkaamisessa ja huutamisessa ei tunnu olevan tolkun hiventä.

Eri kulttuureista tulevien elokuvien tuominen teatterilevitykseen rikastuttaa aina tarjontaa ja on siksi kannatettavaa, mutta Nainen, pyssy ja nuudelipuoti -elokuvan kohdalla teatterilevityksen mielekkyyttä sopii pohtia. Suurella todennäköisyydellä Kiinastakin löytyisi tukuittain kiinnostavampia elokuvia kuin puolivillainen Coenien uudelleenfilmatisointi, jonka otollisin kohderyhmä lienee kiinalaisissa katsojissa, sillä uudelleenversioinnin ainoa järjellinen idea on sovittaa elokuva juuri kyseisen maan ja kulttuuripiirin katsojille. Länsimaissa tällaiselle elokuvalle ei ole kuin kuriositeettiarvoa.