Mammutti valkokangas

Lukas Moodysson on osoittanut olevansa yksi tärkeimpiä nykyohjaajia, ellei tärkein. Moodyssonin käsissä vaikeat aiheet saavat arvoisensa käsittelyn. Raikas teinikuvaus Fucking Åmål ja tragikoominen retroilu Kimpassa viitoittivat tietä hyvän mielen elokuvien tekijänä. Järisyttävä Lilja 4-ever ja karun kokeellinen Reikä sydämessäni vaiensivat ja vakavoittivat. Nyt Moodysson on tehnyt, ehkä yllättävästi, globaalin draaman, Mammutin, jossa vanhemmat kaipaavat lapsiaan ja lapset vanhempiaan.

Ellen (Michelle Williams) ja Leo (Gael García Bernal) asuvat ökyvarakkaasti New Yorkissa Jackie-tyttärineen (Sophie Nyweide) ja lastenhoitajineen. Internet-peliguruna menestynyt Leo lähtee vastentahtoisesti Bangkokiin bisnesmatkalle, eikä haluaisi olla erossa perheestään. Ellen työskentelee kirurgina ja näkee Jackieta vähemmän kuin tämän filippiiniläinen hoitaja Gloria (Marife Necesito).

Elokuva aukeaa tämän perusasetelman lisäksi monella tasolla. Kerrotaan, että Glorialla on kotonaan Filippiineillä kaksi poikaa, jotka kaipaavat Amerikassa tienaavaa äitiään kotiin. Ellen hoitaa ja pelastaa työssään kuolevia lapsia, mutta ei saa kontaktia tyttäreensä, joka viettää mieluummin aikaa Gloria-hoitajansa kanssa ja oppii tämän kielestä ja kulttuurista. Leo haluaa löytää Thaimaassa entisen itsensä, huolettoman reppumatkailijan, jota eivät liikesopimukset tai kliiniset hotellit ja bisnesmiestavat sido.

Sekä Ellen että Leo yrittävät lievittää länsimaisen ihmisen huonoa omaatuntoa omilla tahoillaan. Ellen kokee syyllisyyttä pakon edessä lastensa luota pois olevan Glorian takia, Leo kerskakuluttavan rahamiehen statuksessaan, jota kaikki yrittävät miellyttää. Kaikki rakastavat ja kaipaavat toisiaan, mutta eivät pysty hektisessä maailmassa keskenään tätä rakkautta jakamaan. Puhelin on olennainen kommunikaatioväline, jota ilman yhteyttä ei olisi. Se tuo vain laihan lohdun ja melkein enemmän tuskaa kuin ihmisiä lähentävää tunnetta.

Mammutti tuo mieleen Alejandro González Iñárritun kolmen vuoden takaisen upean Babelin, jossa liikuttiin vielä monisyisemmin globaalien kysymysten äärellä. Vaikka Mammutin tarina on suppeampi, molempia elokuvia yhdistää yksilötason tarina alati liikkuvassa maailmassa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sydäntä särkeviä ovat Gloriaa ikävöivät pojat, jotka eivät voi ymmärtää, miksi äiti ei tule kotiin. Samalla Gloria itkee omaa ikäväänsä äidilleen puhelimessa, vaikka tarkoitus on Amerikassa työskentelemällä turvata lapsille koulutus ja hyvä tulevaisuus.

Aiempien elokuviensa pohjalta Moodysson asettaa kovat odotukset uusimmalleen, etenkin kun se on aiheeltaan kansainvälisempi ja aiempia selvästi suurempi tuotanto. Moodyssonia voi tarkastelemiensa aiheiden perusteella pitää feministinä, tai ainakin hänen elokuviaan feministisinä. Mammutissa tarkastellaan perhesuhteita ja vanhemmuutta epätodennäköisetkin yhteydet mahdollistavassa, mutta entistä enemmän taloudellisesti pirstaloituneessa maailmassa. Moodyssonille tuttujen aiheiden, prostituution ja pedofilian, läsnäololta ja vaikutuksilta ei vältytä.

Elokuva on helpommin lähestyttävä kuin edeltäjänsä, mutta se ei tee siitä heikompaa. Moodysson on läsnä, samoin henkilöt ja niiden esittäjät. Tapahtumat on rajattu sopivan suppeasti. Vaikka puitteet ovat laajat, tapahtumien ei tarvitse kiinnostaakseen olla laajoja. Mistä muustakaan elämässä on kyse kuin arjessa selviytymisestä ja siinä onnen etsimisestä.

Moodysson on sanonut toivovansa, että Hollywoodin isot elokuvastudiot kaatuisivat, sillä ne ovat syynä nykymaailman henkiselle rappiolle. Aika paljon sanottu mieheltä, jonka uusimmassa elokuvassa esiintyvät maailmanluokan tähdet. Globalisaatiota kommentoiva elokuva on kuvattu USA:ssa, Thaimaassa, Filippiineillä ja Ruotsissa. Tosin Mammutti on edelleen ilahduttavasti pääosin pohjoismaista tuotantoa.