Hetki lyö valkokangas

Eteläkorealainen Kim Ki-duk (The Isle – Saari, Rautakolmonen) ei kaihda elokuvissaan vaikeita, raadollisiakaan aiheita. Itseoppinut, kotimaassaan vieroksuttu mutta maailmalla kunnioitettu ohjaaja on sivunnut teoksissaan muun muassa prostituutiota ja naisten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Ki-dukin elokuvissa rakkaus ja vallankäyttö limittyvät toisiinsa vääjäämättä, usein jopa järkyttävän julmalla tavalla. Myös miehen kolmastoista elokuva, Hetki lyö, keskittyy tarkastelemaan vallan ja ihmissuhteiden välisiä kytköksiä. Tällä kertaa aiheena on plastiikkakirurgia.

Rakastunut nuoripari Seh-hee (Sung Hyun-ah) ja Ji-woo (Ha Jung-woo) ovat seurustelleet pian kaksi vuotta. Seh-heen on vaikea luottaa onnensa kestävän ja hän osoittaakin olevansa raivokkaan mustasukkainen poikaystävästään. Suhde alkaa kärsiä Seh-heen epävarmuudesta ja päättyy äkisti naisen katoamiseen.

Syy Seh-heen häviämiseen on puistattava. Nuori nainen on valmis tekemään kaikkensa pitääkseen rakastettunsa mielenkiinnon yllä ja siksi hän antaa muokata itsensä uudeksi plastiikkakirurgian avulla. Seh-hee on suunnitellut palaavansa Ji-woon luo entistä ehompana, mutta kuten nainen tuskallisesti saa huomata, ei muodonmuutoksen jälkeen paluuta entiseen enää olekaan. Vaikeaa on myös Ji-woolla, joka koettaa parhaansa mukaan jatkaa elämäänsä Seh-heen selittämättömän katoamisen jälkeen.

Hetki lyö on viihdyttävämpi ja vähemmän väkivaltainen kuin Ki-dukin monet aiemmat työt. Tosin helpolla ohjaaja ei katsojaa nytkään päästä, sillä lähiotokset verisistä kasvoleikkauksista hyökkäävät etovina silmille. Myös elokuvan tapahtumapaikat ja henkilöhahmot poikkeavat ohjaajan muista teoksista. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat siistiin kaupunkimiljööseen sekä symboliikkaa tihkuvaan veistospuistoon. Keskeiset hahmot ovat keskiluokkaisia, melko tavallisia nuoria ihmisiä, eivät yhteisön ulkopuolisia tai hylkiöitä, kuten Ki-dukin elokuvissa usein.

Ajankohtainen ja yhteiskuntakriittinen Hetki lyö kommentoi terävästi muutosvalmiutta ihannoivaa, imagokeskeistä kulttuuriamme. Elokuva saa kysymään, mitä meistä jää, kun ruumiitamme muovataan loputtomiin ajan ihanteiden mukaisiksi. Onko jokin ydin, joka säilyy koskemattomana kirurgin veitsen allakin? Mikä meidät ylipäätään saa haluamaan aina jotain uutta, ennennäkemätöntä? Elokuva korostaa mielikuvien valtaa, joka lävistää meidät ja ihmissuhteemme ilman, että itse sitä aina edes huomaamme.