So happy together

Usein ajatellaan, että rakkaus on kaunis ja puhdas tunne, jolla ei ole mitään tekemistä vallan kanssa. Kuitenkin niin monet tosielämän tapahtumat sekä lukuisat taiteen kertomukset lähtevät liikkeelle päinvastaisesta käsityksestä. Elokuvassa parisuhteiden valtarakenteita on tarkastellut muun muassa Rainer Werner Fassbinder, mutta samasta aiheesta on tehnyt elokuvia myös Wong Kar-wai. Etenkin Happy Together sopii hyvin havaintomateriaaliksi, sillä se on kuvaus rakkauden ja pettämisen varaan rakentuvasta parisuhteesta, jossa valta-asetelmilla ja niiden määrittelyillä on merkittävä rooli.

Elokuvan päähenkilöt ovat rikkinäisiä ihmisiä, jotka satuttavat rakkaitaan etsiessään itselleen onnellisuutta. Määritellessään omia paikkojaan parisuhteessa he mittailevat keskinäisiä valta-asetelmiaan. Onnen tavoitteluun kelpaavat myös satunnaiset rakkaudenhetket muiden kanssa, mikä takaa näennäisen vapaudentunteen. Kumpikin kaipaa rakkauden rinnalle vapautta, vaikka ei ole valmis myöntämään sitä toiselle. Syrjähypyillään he vaan loukkaavat toisiaan ja sitä kautta tekevät oman onnellisuutensa mahdottomaksi. Pettymysten ja vaikeuksien keskellä on kuitenkin helpompi palata takaisin vanhaan kuin yrittää sinnitellä eteenpäin, vaikka se tarkoittaisi uusia loukkauksia, mustelmia ja jatkuvaa katumista. Elokuvan alussa Lai Yiu-fai (Tony Leung Chiu Wai) toteaakin, että siinä on jotain merkityksellistä, kun Ho Po-wing (Leslie Cheung) sanoo haluavansa aloittaa jälleen alusta.

Kun elämä parisuhteessa ei tarjoa ratkaisua onnellisuuteen vaan tuo mukanaan piinaa ja kärsimystä, on valittava toinen tapa elää: yksinäisyys ja suru, joita lievitetään satunnaisilla seksisuhteilla. Yhdessä elämisen mukanaan tuoma onnellisuus on illuusiota, sillä se on tavoittamaton päämäärä, jota kohti kuljettaessa joudutaan palaamaan aina alkuasetelmiin. Henkilöiden välillä on kuitenkin eroja. Lai kaipaa uskollisuutta ja tasaisuuden mukanaan tuomaa onnea, kun taas Ho on menevä ja spontaani persoona, joka ailahtelee tunteesta toiseen, rakkaudesta villiin elämännautinnon etsimiseen.

Argentiinalaiset tangot täydentävät Wong Kar-wain estetiikkaa, joka on lähtöisin köyhien ja ränsistyneiden katujen kätköistä. Yhdessä elokuvan kauneimmista kohtauksista päähenkilöt tanssivat haparoivin askelin tangoa likaisessa ja paljaassa huoneessa. Asetelmassa on kauneuden lisäksi epävarmuutta, intohimoa, lihallisuutta, melankoliaa ja surua. Tango ja ohjaajan estetiikka kulkevat käsi kädessä.

Kahta vuotta aiemmin valmistuneeseen Fallen Angelsiin nähden Happy Together on paljon valmiimpi sekä rakenteeltaan ja kokeilevalta tyyliltään että etenkin henkilökuvaukseltaan. Ohjaaja on parhaimmillaan yksinäisyyden ja muiden ihmismielen tuntojen kuvaajana ja Happy Togetherissa niiden hienovarainen havainnointi saa riittävästi tilaa ja syvyyttä.

Happy Together ei ole täydellinen elokuva, sillä muutamat satunnaiset ratkaisut tuntuvat palapeliin sopimattomilta, mutta kokonaisuuden kannalta niillä ei ole juurikaan merkitystä. Kyseessä onkin erittäin taidokas kuvaus urbaanin ihmisen rakastamisen vaikeudesta, yksinäisyydestä ja parisuhteiden valta-asetelmista. Kaikkein onnettomimpienkin hetkien aikana ohjaaja valaa toivoa häivyttämällä surun maailman tuuliin.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,4 / 5 henkilöä