The Grandmaster valkokangas

Kuuden vuoden tauon jälkeen Wong Kar-wai tekee paluun valkokankaille kiinalaisten taistelulajien historiaa pohdiskelevalla elokuvallaan. The Grandmaster on kaukana Amerikassa tehdystä My Blueberry Nightsin (2007) maailmasta ja sen neonvaloissa kerrotusta rakkaustarinasta. Wing Tsungin suurmestarin ja Bruce Leen mentorina muistettavan Ip Manin tarina ei ole perinteinen elämäkertaelokuva, mutta se ei taitu myöskään taistelu taistelulta eteenpäin kulkevien toimintaelokuvien joukkoon. Enemmän kuin perinteinen Hongkong-toimintaelokuva kyseessä on Wong Kar-wain elokuva.

Etelän ja pohjoisen taistelulajien yhdistäjä Gong Yutian on jättämässä paikkansa hallitsevana mestarina. Suurmestarin työn jatkajaksi etsitään lahjakasta taitajaa, joka pystyy vastaamaan monimuotoisen kung fu -kentän tarjoamiin haasteisiin. Eri koulukuntien johtajien rivien takaa näytösotteluun paikkansa lunastaa etelän edustaja Ip Man (Tony Leung), jonka lahjat herättävät kunnioitusta taistelupareissaan.

Ip Manin voittoisa taival tuo hänelle kuitenkin uusia vastustajia, kuten mestarin tytär Gong Er (Ziyi Zhang), joka ottaa tehtäväkseen perheen kunnian säilyttämisen. Japanin ja Kiinan välinen sota ja sen jälkeinen kausi ajavat kuitenkin maan kaaokseen ja sirpaloivat taistelulajien koulukuntien yhteisöllisyyden. Näistä vaikeista ajoista kaikki koulukunnat eivät selviä.

The Grandmasterin juoni on löyhä, eikä se ole kiinnostunut kertomaan yksityiskohtaisesti Ip Manin henkilöhistoriaa. Wong Kar-wai jättää sen muille elokuvantekijöille. Filosofisesta näkökulmasta taistelulajeja ja niiden säilymistä jälkipolville katsasteleva elokuva keskittyy tunnelmaan ja hakee upeasti toteutetuissa taistelukohtauksissa miltei meditatiivista otetta tarinankerrontaan. Unenomainen tarina liukuu eteenpäin verkkaasti. The Grandmaster eroaakin suuresti suomalaisilla valkokankailla yleensä nähdyistä aasialaisista taisteluelokuvista, kuten ohjaaja Yimou Zhangin Herosta (2002) tai Lentävien tikarien talosta (2004), joissa tarinankerronta on määrätietoisempaa.

Wong Kar-wain elokuvallinen tyyli on tiukasti läsnä myös The Grandmasterissa, jossa se tukee hienosti koreografioituja taistelukohtauksia. Lumessa tai sateessa tehdyt liikkeet moninkertaistuvat, kun kuvia hidastetaan ja vesi toistaa taistelijan kuviot. Lähikuvien käyttö taas nostaa eri lajien liikkeistä yksityiskohtaisia eroja esiin ja keskittää ajatukset taistelijan sijasta itse tyylisuuntien erilaisuuteen. Voimakkaat valon ja varjon rinnastukset, nopeuden muutokset ja syväterävyyden kontrastisuus ovat jo muodostuneet ohjaajan tavaramerkeiksi. Ilmapiiriä vahvistaa kuvien hienoinen hidastaminen, mikä tuo elokuvaan leijuvaa unenomaisuutta ja hämärtää todellisuuden rajoja. Savumaisesti ilmassa leijailee myös Shigeru Umebayashin musiikki.

The Grandmaster on visuaalisesti lumoava elokuva. Se kertoo tarinaansa vastakohtien kautta, mikä toistuu kuvallisessa maailmassa. Pohjoisen ja etelän, naisten ja miesten sekä eri sukupolvien väliset erot ovat kuitenkin voitettavissa ja täydentävät toisiaan. Yhteisen maaperän löytäminen on tapa levittää tietoja ja taitoja myös jälkipolville, ja keskittymällä vain eroihin hukkuu osa historiaa kokonaan. Wong Kar-wai jatkaa ajatusta elokuvan asemasta opettajan ja kung fun popularisoijana. Vastuu vanhojen koulukuntien oppien siirtämisestä eteenpäin on yhteinen.