Kaukana taivaasta valkokangas

Todd Haynes on nykyään arvostettu ja palkittu ohjaaja, joka on kokeillut kynsiään myös underground-elokuvien parissa. Edellinen ohjaustyö oli kiehtovan outo glam rockin sielunelämää valottanut Velvet Goldmine. Haynesin uusin Kaukana taivaasta merkitsee ohjaajan paluuta yhteistyöhön näyttelijätär Julianne Mooren ja tuottaja Christine Vachonin kanssa. Uusin elokuva kallistaa Haynesin otetta kuitenkin selvästi kohti elokuvamaailman valtavirtausta.

Kaukana taivaasta on kertomus 1950-luvun Connecticutissa elävän keskiluokkaisen perheen murhenäytelmästä. Perheen pää Frank Whitaker (Dennis Quaid) on toimitusjohtajana kodinsisustukseen erikoistuneessa yhtiössä. Cathy Whitaker (Julianne Moore) on miehelleen ja perheelleen omistautunut kotiäiti. Rahaa ja varallisuutta on riittävästi ja perheen maine kaupunkiyhteisössä on korkealla. Vähitellen kultaisesta perhe-elämästä alkaa paljastua piirteitä, jotka murentavat huolellisesti rakennettuja elämän kulisseja. Frankilla on paheneva alkoholiongelma ja lisäksi hänellä on kiusalliseksi muodostuva tapa vilkuilla kauniiden nuorten poikien perään. Homoseksuaalisuudestaan syyllisyyttä kantava Frank hakeutuu psykiatrin hoitoon, mutta terapiasta ei tunnu olevan apua. Vaikeuksien ahdistama Cathy luo ystävyyssuhteen mustaihoiseen mustaan puutarhuriinsa Raymondiin (Dennis Haysbert). Roturistiriitojen täyttämässä kaupungissa ei tapahtunutta katsota hyvällä ja ilkeät huhut lähtevät kulovalkean tavoin liikenteen.

Poliittisen korrektiuden ja kauniin toteutuksena ansiosta Kaukana taivaasta on saanut neljä Golden Globe -ehdokkuutta. Haynesille tyypillinen ohjaustyyli on edelleen nähtävissä, mutta räväkkyyttä ja yllätyksellisyyttä ei ole enää juurikaan jäljellä. Suurta yleisöä kosiskeleva maku saattaa varmasti osasta katsojista tuntua häiritsevältä, mutta muuten elokuvassa täyttyvät keskinkertaista paremman draaman kriteerit. Epätasaisuuksia silti löytyy, sillä jotkut kohtauksista ovat häiritsevän epäuskottavia ja niillä tunnutaan vain yksinkertaistavan päähenkilöiden välisiä psykologisia jännitteitä. Jotkut terävän piikikkäät aihekokonaisuudet nousevat tavanomaisen romanttisen yleistunnelman yläpuolelle. Olisi ollut tosin kiintoisaa, jos Frankin homoseksuaalisuutta olisi käsitelty hieman laajemmin ja analyyttisemmalla otteella. Kysymyksessähän on sentään luonteenpiirre, jota vielä 1950-luvulla verrattiin mielisairauteen. Suurin osa toiminnasta painottuu pariskunnan kivuliaan yhteiselon sekä Cathyn ulkopuolisten ihmissuhteiden tarkasteluun.

Pikkukaupungin vainoharhaista ja kiristävää ilmapiiriä kuvataan kiitettävällä tarkkuudella. Suuren budjetin ansiosta tekijät ovat onnistuneet luomaan elokuvalle kauniit puitteet. Visuaalisesti elokuva täyttääkin hyvät laatuvaatimukset. Puvut, lavasteet ja kodin sisustukset ovat toteutettu yksityiskohtaisen tarkasti. Elmer Bernsteinin säveltämä klassinen pianomusiikki täydentää oivallisesti elokuvan lievää melankolista tunnelmaa.