C.R.A.Z.Y. valkokangas

Tie pojasta mieheksi on usein kivikkoinen. Tosielämän riipivistä kasvutarinoista on sepitetty hyllymetreittäin kertomuksia, eivätkä nämä tarinat elokuvankaan saralla harvinaisia ole. Usein tilityksen kohteena on suhde isään.

Kanadanranskalaisen Jean-Marc Valléen ohjaama C.R.A.Z.Y. tuo mieleen Michael Caton-Jonesin Tämän pojan elämän (This Boy’s Life, 1993), jossa pojan aikuistuminen ajautuu törmäyslinjalle isäpuolen kanssa. Isäpuolta näytelleessä Robert De Nirossa on paljon yhtäläisyyksiä Valléen elokuvassa isää näyttelevän Michel Côtén kanssa. Kummankin väkevä roolityö toimii elokuvan selkärankana.

C.R.A.Z.Y. kertoo Zacista, joka syntyy joulupäivänä vuonna 1960 veljeskatraan nuorimmaksi vesaksi. Zacissa on piirteitä, jotka eivät miellytä isää. Poika kuitenkin pyrkii määrätietoisesti isän suosioon kätkien omat taipumuksensa niin perheeltään kuin itseltään. Seurauksena ei tietystikään voi olla kuin hukassa oleva identiteetti ja väistämättömiä konflikteja perheen, ja erityisesti isän kanssa. Patsy Clinen rikkoutunut levy symboloi koko perhettä: eheänä sointi on kaunis, mutta suurimman osan ajasta levy on rikki.

Vertaus sopii koko elokuvaan, sillä niinä hetkinä kun tarina on eheä, se sointuu kauniisti, mutta pääosin kokonaisuus on rikki ja säröillä. Yli kaksituntinen elokuva menettää otteensa pian alun jälkeen, koska tarinalle ei löydy riittävän selkeää suuntaa. Varttuminen ja siihen liittyvät kommellukset eivät riitä kannattelemaan tarinankulkua, joka keskittyy veljeksistä Zaciin ja tämän vanhimpaan veljeen sekä heidän isäänsä. Muut veljekset jäävät parin repliikin statisteiksi. Veljeskatraan moninaisuus ja dynamiikka nousevat esiin vain muutamissa kohtauksissa, ja tällöin elokuva on parhaimmillaan tavoittaessaan hyvinkin todellisilta tuntuvia tilanteita.

Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat Michel Côtén johdolla onnistuneita. Marc-André Grondin luo Zacista eloisan ja vakuuttavan hahmon. Näyttelijöitä enemmän ongelmat ovat käsikirjoituksen päämäärättömyydessä. Vaikka elokuvassa keskitytäänkin vain muutamiin perheenjäseniin, niin mukana on liikaa sivujuonteita, jotka vievät elokuvan jäntevyyden. Leikkauspöydällä olisi voitu pelastaa vielä paljon, sillä epätasaisessa ja rikkonaisessa elokuvassa on useita hienoja kohtauksia ja Côtén esittämän isän kaksinaismoraalisessa arvomaailmassa kiteytyy monia vielä nykyäänkin vahvasti elossa olevia näkemyksiä.

C.R.A.Z.Y. on parhaimmillaan perhekuvauksena ja kykenee käsittelemään vaikeitakin aiheita monia Hollywood-tuotantoja vakuuttavammin, mutta kerronnan toimivuudessa ja elokuvallisena kokonaisuutena se jää kuitenkin harmittavan keskentekoiseksi.